Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español
Kirjaudu sisään
amigo






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
FacebookFacebook
Arvio

Rock Band 2

Kirjoittaja: Jukka Moilanen

Bändipelien kantaisä ja messias on saanut jatko-osan, jossa kaikki on kohdallaan.

Noin vuosi sitten Pohjois-Amerikassa päivänvalon nähnyt Rock Band mullisti musiikkipelit laajentamalla Guitar Heron tyylisen virtuaalikitaroinnin neljän pelaajan bänditykitykseksi. Huippusuositun bändipelin Suomen julkaisu viivästyi niin paljon, että lopulta pelin julkaisu hylättiin jatko-osan tieltä. Rokkibändistä päästiin vihdoin nautiskelemaan virallisen kotimaan julkaisun kanssa, mutta tällä kertaa bändipelillä on kilpailija. Rock Band 2 pitää kuitenkin pintansa Guitar Hero World Tourin rinnalla.

Rock Band 2:n idea on tuttu edellisestä osasta. Pelissä soitetaan kitaraa, bassoa tai rumpuja, tai lauletaan ruudulla pyörivien "nuottien" mukaan. Yksittäisten kappaleiden veivaamisen lisäksi pelissä voi pelata myös uratilaa, jossa keikkaillaan ympäri maailman bändin kanssa soittaen yhden tai useamman kappaleen mittaisia settejä. Keikoilta saadaan rahaa ja faneja, joita tarvitaan isommille keikoille pääsemiseksi. Keikoilla nuottien taustalla rullaa animaatio virtuaalibändin esityksestä, ja hyvin menevän keikan aikana fanit innostuvat laulamaan mukana kappaleiden osia, joka tekee meiningistä yllättävän paljon siistimpää.

Uratila on kokenut vuoden aikana muutamia hyviä uudistuksia. Normaali bändiura on nyt pelattavissa myös yksin, ja myös yksinäiset basistit pääsevät nauttimaan maineesta ja mammonasta. Yksi Rock Bandin uratilan ärsyttävimmistä pikkujutuista loistaa myös poissaolollaan, sillä bändin keulahahmon rooli on poistettu. Aikaisemmin uratila nimittäin vaati tiettyyn soittimeen lukitun johtajan, jonka täytyi olla mukana aina kun bändillä pelattiin. Bändille voi myös palkata managerin useasta vaihtoehdosta, ja managerit voivat vaikuttaa esimerkiksi tarjolla olevien keikkojen kokoon tai keikkapalkkioihin. Uratilan uudistus on onnistunut hienosti, sillä pelissä riittää tekemistä myös yksin pelaavalle.

Perinteisen keikkailun lisäksi bändin kanssa on mahdollisuus osallistua Battle of the Bands -mittelöihin. Bänditaistelu on eräänlainen nettipelitila, jossa kisaillaan muita bändejä vastaan vaihtelevin kriteerein. Teemana voi olla esimerkiksi yksisanaiset kappaleiden nimet, ja osallistumista saatetaan rajoittaa esimerkiksi tiettyyn vaikeusasteeseen tai vaikkapa yhdelle instrumentille. Battlet ovat yleensä käynnissä useita vuorokausia, joiden aikana oman bändin sijoitusta tuloslistalla voi yrittää petrata. Osa taistoista saattaa sisältää kappaleita, jotka ovat hankittavissa maksullisena lisäsisältönä. Tämä tarkoittaa sitä, että battleen osallistuakseen kyseiset kappaleet tulee hankkia pelin verkkokaupasta. Yhteenotot olisivat vielä pykälän verran hauskempia, jos taisteluita olisi mahdollista käydä reaaliajassa kilpailevan yhtyeen kanssa, sillä nykyisellään battleissa vain seurataan listalla edellä olevan pumpun pistemääriä.
Jos maailman kiertämisessä ja bändien keskinäisessä välienselvittelyssä ei ole tarpeeksi tekemistä, voi lisätavoitteita hakea varsinaisesta haaste-tilasta. Vaikeusasteen ja teeman mukaan lajiteltujen haasteiden suorittaminen avaa uusia haasteita, sekä lisäkappaleita valittavien kipaleiden listalle. Haasteiden läpäisy tuo lisäpontta yksin pelaamiseen, sillä osa haasteista on nimenomaisesti suunnattu yksittäisille soittimille.

Mitäpä olisi bändipeli ilman musiikkia? Eipä juuri mitään, joten Rock Band 2:n pelilevylle on ahdettu kaikkiaan 84 kappaleen soittolista. Kappalelista ei ole aivan yhtä vakuuttava kuin ensimmäisessä osassa, mutta listalta löytynee soitettavaa vähän joka makuun. Pelin ohjekirjasesta löytyy myös kertakäyttöinen latauskoodi, jolla peliin saa 20 lisäkappaletta, jotka edustavat pelin tuntemattominta materiaalia. Kyseessä on kuitenkin mukava porkkana pelin uutena ostaville, ja indie-materiaalin levitys on ilman muuta positiivista. Biisilista laajenee näppärästi, jos sattuu omistamaan ensimmäisen Rock Band -pelin. Pelin kappaleet on nimittäin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta mahdollista viedä kiintolevylle, jolta niitä voi pelata myös Rock Band 2:ssa. Kappaleiden tallentaminen kuitenkin vaatii n. 5€ arvoisen lisäohjelman lataamisen verkkokaupasta. Ladattavien kappaleiden kanssa Rock Band 2:n potentiaalinen kappalevalikoima sisältää vuoden loppuun mennessä yli 500 kappaletta.

Aloitteleville konsolimusikanteille pelistä löytyy lisäksi harjoittelutila, josta etenkin rummuille suunnattu osio ansaitsee erityiskiitoksen. Kannukoulussa on mahdollista treenata kappaleiden sijaan kymmenien erilaisten rumpukomppien ja -fillien soitantaa. Tällainen harjoittelu tuntuu huomattavasti enemmän oikealta rumputreeniltä kuin kappaleiden ulkoaopettelu. Opittua on mahdollista testata freestyle-tilassa, jossa rumpuja voi soittaa vapaasti ilman nuottien tuomaa painetta. Harjoittelumielessä pelaavat tai rennompaa huvia haluavat voivat laittaa koko pelin no fail -tilaan, joka estää kappaleiden päättymisen epäonnistumiseen.

Rock Band 2 ei ole edeltäjänsä tavoin musiikkipelien lajityyppiä muokkaava teos. Se kuitenkin parantaa tuttuja ominaisuuksia, korjaa pikkuvikoja ja lisää mukavasti uutta. Olisi vähättelyä puhua muusta kuin erinomaisesta pelistä. Valitettavasti toimitukseen ei saapunut pelin omia soittimia, joten varusteiden laadusta tai eroavuuksista vanhoihin ei ole oman käden tietoa. Peli kuitenkin toimii erinomaisesti ykkösosan soitinohjaimilla, joten uusien olohuoneentäytteiden hankinta ei ole missään nimessä pakollista. Rock Band 2 kuuluu vuoden hienoimpiin julkaisuihin.

Rock Band 2Rock Band 2Rock Band 2Rock Band 2
Rock Band 2Rock Band 2Rock Band 2Rock Band 2
Rock Band 2Rock Band 2Rock Band 2Rock Band 2
Rock Band 2Rock Band 2Rock Band 2Rock Band 2
Rock Band 2Rock Band 2Rock Band 2Rock Band 2
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Haluatko julkaista tämän aktiviteetin Facebookissa?
Kommentteja
  • Kirjoittaja: metal8585
    2009-02-03 18:53
    Lainasi S1LAKKA:
    Toimiiko tuo rock band 2 xbox 360:llä gh 4 kitaran kanssa


    Toimii.

    Testattu on aikoja sitten.
     
  • Kirjoittaja: S1LAKKA
    2009-02-03 16:41
    Toimiiko tuo rock band 2 xbox 360:llä gh 4 kitaran kanssa
     
  • Kirjoittaja: metal8585
    2009-01-06 19:10
    Lainasi Jukka Moilanen:
    lainaus metal8585:
    Mä en vain ymmärrä miten mulla se,siirtotyökalu, oli jo valmiina rock band 1:ssä?

    En edes koskaan ostanut sitä.Tuntuu että se olisi xbox 360 versiossa valmiina,jos kone on yhdistetty nettiin.


    "Siirtotyökalu" on siis alkuperäisessä Rock Bandissä, mutta siirtoon tarvittava lisenssi pitää lunastaa marketplacelta. Jos ilman lisenssiä olet saanut kappaleet siirrettyä niin ihme lienee tapahtunut.


    Ai se meneekin niin!

    Enpäs tajunnut että se pelkkä lisenssi pitää ostaa .Se siirtotyökalu kyllä näkyy siellä.

    Se on kyllä aika turha mielestäni,kun se tekee tavallaan ensimmäisen rock band levyn täysin turhaksi.Tästä syystä en siirtänyt niitä biisejä kakkoseen.Koetin kyllä,mutten ihan loppuun asti.

    Musiikki pelit ovat niin samanlaisia vuodesta toiseen että olisi parempi vain julkaista niille pelkkää sisältöä netin kautta.Mutta niin tuskin tulee käymään,niin kauan kun ne myyvät yhtä tiuhaan tahtiin.
     
  • Kirjoittaja: Jukka Moilanen
    2009-01-06 17:34
    Lainasi metal8585:
    Mä en vain ymmärrä miten mulla se,siirtotyökalu, oli jo valmiina rock band 1:ssä?

    En edes koskaan ostanut sitä.Tuntuu että se olisi xbox 360 versiossa valmiina,jos kone on yhdistetty nettiin.


    "Siirtotyökalu" on siis alkuperäisessä Rock Bandissä, mutta siirtoon tarvittava lisenssi pitää lunastaa marketplacelta. Jos ilman lisenssiä olet saanut kappaleet siirrettyä niin ihme lienee tapahtunut.
     
  • Kirjoittaja: metal8585
    2009-01-06 16:34
    Lainasi Jukka Moilanen:
    lainaus tiitti007:
    mut pitääks olla rock band et saa ne kappaleet tohon haluasin vain muutaman kappaleenja maksaakse paljon jos ne kappaleet siirtää


    Rock Band -kappaleiden siirtämiseen tarvitaan alkuperäinen peli, siirtotyökalun saa ostettua n. 5€ hintaan konsolien verkkopalveluista.


    Mä en vain ymmärrä miten mulla se,siirtotyökalu, oli jo valmiina rock band 1:ssä?

    En edes koskaan ostanut sitä.Tuntuu että se olisi xbox 360 versiossa valmiina,jos kone on yhdistetty nettiin.
     
  • Kirjoittaja: Jukka Moilanen
    2009-01-05 20:45
    Lainasi tiitti007:
    mut pitääks olla rock band et saa ne kappaleet tohon haluasin vain muutaman kappaleenja maksaakse paljon jos ne kappaleet siirtää


    Rock Band -kappaleiden siirtämiseen tarvitaan alkuperäinen peli, siirtotyökalun saa ostettua n. 5€ hintaan konsolien verkkopalveluista.
     
  • Kirjoittaja: tiitti007
    2009-01-05 20:22
    mut pitääks olla rock band et saa ne kappaleet tohon haluasin vain muutaman kappaleenja maksaakse paljon jos ne kappaleet siirtää
     
  • Kirjoittaja: metal8585
    2008-11-26 15:04
    Lainasi spyrde:
    Aika varmasti hankintaan menee, vaikka edellistä osaa en edes ole kokeillut vielä. Tietääkö joku minkä tämän hinta tulee olemaan ilmestyessään?


    Pelihän on ilmestynyt jo,mutta vain xbox 360:lle ja hinta on se 69e,siis pelkkä peli.Tulee hieman myöhemmin PS3:lle ja ps2,wii.

    Koko paketti joka sisältää rummut,kitaran ja mikin,on jotain siinä 200e paikkeilla.Mutta rock band 1:ssä,että 2:ssa toimii kyllä nuo guitar heron kitaratkin,ainakin xbox 360:llä.PS3:lla ei muistaakseni GH3 kitarat toiminut rock bandin kanssa?
     
  • Kirjoittaja: spyrde
    2008-11-25 20:12
    Aika varmasti hankintaan menee, vaikka edellistä osaa en edes ole kokeillut vielä. Tietääkö joku minkä tämän hinta tulee olemaan ilmestyessään?
     
  • Kirjoittaja: Guts
    2008-11-25 18:56
    Grafiikka 10/10? Onko kyseessä painovirhe?
     
  • Kirjoittaja: Jukka Moilanen
    2008-11-25 14:07
    Korvauksissa todennäköisesti piilee myös syy siihen, että muutama alkuperäisen pelin hittibiisi jäi tuon siirtomahdollisuuden ulkopuolelle.
     
  • Kirjoittaja: Jaakko Maaniemi
    2008-11-25 13:50
    Lisämaksu biisien siirrosta Rock Bandista Rock Band 2:een ei varsinaisesti kohdistu siirto-ohjelmaan tai itse siirtoon, vaan biisien artistikorvauksiin. Artisteille ja levy-yhtiöille on tilitettävä muutama sentti siitä, että yhdessä tuotteessa julkaistut biisit julkaistaan myös toisessa tuotteessa. Näin homma toimii myös kokoelmalevyjen tapauksessa, niistäkin kilahtaa minimaalinen osuus artistin lompakkoon, mikä on tietysti ihan oikein.
     
  • Kirjoittaja: metal8585
    2008-11-25 12:57
    Minä taas tykkään enemmän kitarasta ja syy piilee siinä että jalat että kädet eivät näköjään toimi yhdessä samaan aikaan.

    Erittäin hyvä musiikki peli ja biisilista oli kyllä omaan mieleen,mutta olihan siellä niitä vähemmänkin haluttuja biisejä mukana.GH World tour oli myös hyvä,mutta kuningas on rock band.GH oli liikaa noita liian tuntemattomia biisejä ja ei mitenkään ihokarvoja nostattavia.Bullet for my valentine,dream theater,ozzy,metallica.Siinä melkein olikin pelin parhaat.Siis GH.

    Rumpuja ei taida todellakaan vielä saada erikseen,mutta ainahan niitä kitaraohjaimia ja pelin saa hankittua jostakin.Rummuttelu on kyllä todella vaikeaa minun mielestäni,varsinkin hard ja expert tasolla.Kaikkein vaikein osa on niissä se jalalla poljettava basso bedaali,vai mikä se nyt oli?Ei millään tahdo jalka polkea kahta että kolmea kertaa peräkkäin.Pitäisi olla tai saada rumpuihin kaksi bedaalia,niin onnistuisi paremmin.

    Kuitenkin,eikös se export biisin siirto väline ole jo valmiina rock band 1;ssa?Kun minulla ainakin oli se jo siellä options valikossa ja jos olisin siirtänyt biisit 2;seen,se olisi vienyt jotain 1,7Gb tilaa kovikselta.Näin siis xbox 360 versiossa.

    MAITOPURKKI: Olisi ihan hauskaa päästä soittelemaan yhdessä ulkomaalaisia vastaan,kunhan vain joskus saat pelin ja soittimia.
     
  • Kirjoittaja: Jukka Moilanen
    2008-11-25 12:07
    Lainasi Maitopurkki:
    voisi varmaan hankkia tämän rock band 2:sen.
    onko muuten mahdollista ostaa peli pelkillä rummuilla?

    Toistaiseksi peliä ei taida saada pelkkien rumpujen kanssa, eikä rumpuja erikseen, joten ainoa keino on joko hankkia peli koko settinä tai odottaa soittimien erillisjulkaisua.
     
  • Kirjoittaja: Redi
    2008-11-25 11:36
    Itse suosittelen ostamaan noi Guitar Hero World Tourin rummut, koska ne taitavat olla moneltakin osin kehittyneemmät. Itse olen ainakin ostamassa kyseiset rummut kunhan vain soittimet tulisivat erikseen myyntiin Guitar Heron osalta.
     
  • Kirjoittaja: Maitopurkki
    2008-11-25 11:16
    voisi varmaan hankkia tämän rock band 2:sen.
    onko muuten mahdollista ostaa peli pelkillä rummuilla?
     
 
Grafiikka:10
Pelattavuus:10
Äänet:10
Pitkäikäisyys:9
Arvosanamme:10/10
Hyvää:
uratilan uudistukset, enemmän yksinpelisisältöä, vaihtuvat Battle of the Bands -kisat, viimeisen päälle viimeistelty
Huonoa:
levyn kappalevalikoima ei ihan niin hyvä kuin edeltäjässä
Pelin tiedot
  • Alusta:
    PS3, Wii, Xbox 360
  • Pelityyppi:
    Musiikki
  • Kehittäjä:
    Harmonix
  • Julkaisija:
    EA
  • Pelaajia:
    1-4
  • Pelaajia verkossa:
    1-4
  • Ikäraja:
    12 alkaen
  • Julkaisupäivä:
    08 lokakuu 2009
Rock Band 2
Pelikokoelmasi
Arvosanasi:10/10
Samantyyppisiä pelejä

20 uusinta ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

GDC: Dreamfall Chapters -haastattelu
2013-05-18

Red Thread Gamesin Dag Scheve (käsikirjoittaja) ja Martin Bruusgaard (pääsuunnittelija) kertovat potkustartin saaneesta Dreamfall Chapters -pelistään.

Call of Duty Championships Special - Celebrities
2013-05-17

Are the top COD players turning into superstars? We asked the players at the Call of Duty Championships in Hollywood.

Spin the Bottle: Bumpie's Party - iDÉAME interview & live demo
2013-05-17

KnapNok Games' Lau and Dajana share their vision about motion controls and no-TV games. They also define their imminent Wii U party game Spin the Bott..

GDC: Anomaly 2 -haastattelu
2013-05-17

Jututimme 11 Bit Studiosin vanhempaa käsikirjoittajaa Pawel Miechowskia tuoreeltaan julkaisusta tornihyökkäyspelistä Anomaly 2:sta.

Press Start: Sanctum 2
2013-05-17

Kaappasimme puolisen tuntia Sanctum 2:n alkumetreiltä perjantain ratoksi. Tornipuolustus toimii edelleen, vaikka näin takaperinkin.

GDC: Wargaming - Victor Kislyin haastattelu
2013-05-16

GRTV istui haastattelemaan Wargaming.netin johtajaa Victor Kislyitä yhtiön globaalista laajentumisesta, Gas Powered ja Day 1 -studioiden hankinnasta s..

GDC: Big Bite Soccer -haastattelu
2013-05-16

GRTV ei esittele ihan joka päivä Facebook-pelejä, mutta Big Bite Soccer on jotain hieman erilaista, ja sen luulisi vetoavan klassikoiden kuten Kick-Of..

GDC: Nvidia Shield -haastattelu
2013-05-16

Tuotemarkkinoinnin johtaja Jason Paul Nvidialta kertoi GRTV:lle Shieldistä, joka tarjoaa niin Android-pohjaista pelaamista kuin PC-pelejäkin.

PAX: Wildstar - Mike Donatellin haastattelu
2013-05-15

GRTV haastatteli Carbinen sisältöpäällikkö Mike Donatelliä PAX Eastissä lisää mielenkiintoisesta uudesta MMORPG:stä Wildstarista.

Trailershow - 15. toukokuuta
2013-05-15

On taas trailershown aika. Nauti trailerisadon parhaimmistosta yhdessä kätevässä paketissa.

PAX: Dungeon Defenders II -haastattelu
2013-05-15

Trendy Entertainmentin Josh Isom kertoi uudesta kilpailu- tai MOBA-moodista Dungeon Defenders II:ssa, sekä joistakin muutoksista pelin co-op -moodiin.

GDC: Age of Wulin -haastattelu
2013-05-15

Lähdimme limusiinikyydille Gala Networksin Claas Wollterin kanssa selvittääksemme lisää yksityiskohtia muinaiseen Kiinaan sijoittuvasta ilmaisesta MMO..

GRTV: Indiepub -haastattelu
2013-05-15

Gillen haastatteli Indie Pubin sisältöpäällikköä sekä kalkkunanmatkijaa PJ Hruschakia Namco Bandain Global Gamers Dayn yhteydessä. Indie Pub esitteli ..

PAX: Sanctum 2 - pääsuunnittelijan haastattelu
2013-05-15

GRTV haastatteli Pax Eastissä Sanctum 2:n pääsuunnittelijaa Oscar Jilséniä innovatiivisen tornipuolustus/räiskinnän jatko-osasta.

Full Mojo Rampage - haastattelu ja pelikuvaa yksinoikeudella
2013-05-14

Hiippailimme Mojo Gamesin toimistoon napataksemme yksinoikeudella pelikuvaa Full Mojo Rampagesta, jonka on studion ensimmäinen toimintaroolipeli. Tutu..

RuneScape 3:n suunnittelupäällikön haastattelu
2013-05-14

GRTV jututti Jagexin suunnittelupäällikköä Mark Ogilvietä siitä mihin suuntaan suosittu ilmainen MMORPG RuneScape 3 on menossa seuraavaksi.

Cloudberry Kingdom - Pwnee Studios -haastattelu (iDÉAME)
2013-05-14

Kanssaperustaja ja ohjelmoija Jordan Fisher kertoi GRTV:lle yhdestä vaikeimmasta tasoloikasta johon olemme koskaan törmänneet. Matematiikasta pitävä F..

Press Start: Metro: Last Light
2013-05-14

Pelaamme Metro: Last Lightia ensimmäisen tunnin. Videolla nähdään pelin Xbox 360 -painos.

PAX: Luftrausers-haastattelu
2013-05-14

Tapasimme PAX Eastissä indie-kehittäjä Vlambeerin Rami Ismailin, joka kertoo 2D-lentely Luftrausersista.

Watch Dogs - Lars Bonden haastattelu
2013-05-13

Watch Dogsin cinematic lead Lars Bonde kertoi ennakkotapahtumassa GRTV:lle panostuksestaan pelin kehitysprosessiin, ja siitä mitä seuraava sukupolvi t..

GDC: Expeditions: Conquistador -haastattelu
2013-05-13

Tapasimme creative director Jonas Weaverin Logic Artists -studiolta GDC:ssä, ja haastattelimme häntä ovelasta vuoropohjaisesta strategiaroolipelistä E..

The Bureau: Xcom Declassifiedin vanhemman tuottajan haastattelu
2013-05-13

Mike Holmes haastatteli The Bureau: Xcom Declassifiedin vanhempaa tuottajaa Nico Biharyä taktisen räiskinnän näkymistä, ja siitä kuinka peli on kehitt..

Call of Duty Championships -tapahtuma, osa 2
2013-05-10

Call of Dutyn mestaruuskisoja esittelevän sarjamme toisessa osassa haastatellaan paikalle päätyneitä pelaajia, ja kysytään näiltä kuinka he ovat pääty..

Runner 2 - Alex Neusen haastattelu (iDÉAME)
2013-05-10

Runner 2 juoksee jo riemukkaasti monilla eri alustoilla. Gaijin Gamesin kanssaperustaja kertoo tulevasta lisäsisällöstä, pelin vastaanotosta sekä hien..

Young Justice: Legacy -haastattelu
2013-05-09

Little Orbitin markkinointipäällikkö Doug Panter kertoi GRTV:lle Young Justicen muuttamisesta videopelin muotoon.

GDC: The Drowning -haastattelu
2013-05-08

Ben Cousinsin mittava ura ulottuu Lionheadilta Sonylle ja sieltä aina Dicelle asti. Nyt tämä keskittyy kuitenkin DeNA:n omistamaan Scattered Entertain..

Toukokuun kuumottavat pelit
2013-05-08

GRTV esittelee toukokuun tärkeimmät julkaisut, joihin kuuluu niin postapokalyptistä synkistelyä, nelinpelattavaa räimintää, kuminkäryistä kaahailua ku..

GDC: Ubisoft - Haastattelussa Yannis Mallat
2013-05-08

Pääsimme haastattelemaan Ubisoft Montrealin ja Toronton toimitusjohtajaa Yannis Mallatia GDC:ssä pelialan uusista tuulista.

PAX: Neverwinter - Haastattelussa Jack Emmert
2013-05-08

Cryptic Studiosin toimitusjohtaja Jack Emmert kertoi GRTV:lle studionsa seuraavasta MMORPG:stä, joka on luonnollisesti Neverwinter. Tällä oli myös ker..

GDC: Infinite Crisis - Tuottajan haastattelu
2013-05-07

Haastattelimme Turbinen Jeffrey Steefeliä näiden tulevasta supersankarikeskeisestä MOBA:sta Infinite Crisisista, jossa DC Comicsin sankarit ja pahikse..

GDC: Cloudbuilt -haastattelu
2013-05-07

Haastattelimme ruotsalaisen Coilworksin Johannes Smidelöviä näiden lupaavasta ja vauhdikkaasta tasoloikasta Cloudbuiltista.

GDC: Auto Club Revolution -haastattelu
2013-05-07

Auto Club Revolution on uusi ilmainen rallikokemus PC:lle ralliveteraani Eutechnyxiltä. Haastattelimme Simon Jonesia tästä kunnianhimoisesta projektis..

PAX: J.S. Joust - Douglas Wilsonin haastattelu
2013-05-07

Haastattelimme Johann Sebastian Joustin luojaa Douglas Wilsonia PAX Eastissä. Tämä kertoi mm. pelistä itsestään, julkaisijan etsimisestä sekä Sportsfr..

Pixel Toys - Perustajan ja johtajan haastattelu (iDÉAME)
2013-05-07

Pixel Toysin toimitusjohtaja Andrew Wafer ja perustaja Alex Zoro kertoivat studion retrohenkisestä visiosta. Mukana on myös muisteluita Nintendo 64 -k..

PAX: R.A. Salvatoren haastattelu - Neverwinter ja 38 Studios
2013-05-06

Tunnettu fantasiakirjailija R.A. Salvatore kertoi tuoreimmista Forgotten Realms -kirjoistaan, näiden yhteyksistä Neverwinteriin, sekä 38 Studiosin val..

RuneScape 3 -tapahtumapäivitys
2013-05-06

Gillen McAllister kävi kokemassa RuneScape 3:n paljastuksen Peckfortonin linnamaisessa maalaiskartanossa. Tässä videossa hän kertoo mitä kaikkea aihee..

PAX: AbleGamers-haastattelu
2013-05-06

AbleGamers-säätiö pyrkii parantamaan pelien saatavuutta vammautuneille pelaajille. Haastattelimme koordinaattori Steve Spohnia tämän työstä PAX Eastis..

PAX: Artemis Spaceship Bridge Simulator
2013-05-06

Haastattelimme PAX Eastissä Artemis Spaceship Bridge Simulatorin luojaa Thomas Robertsonia tämän ainutlaatuisesta pelistä, joka pistää pelaajan kavere..

Call of Duty Championships -tapahtuma, osa 1
2013-05-03

GRTV vieraili Los Angelesissa järjestetyissä Call of Dutyn mestaruuskisoissa ja tapasi siellä pelaajia, kehittäjiä, kuuluisuuksia ja MLG:n edustajia. ..

PAX: Might & Magic - Erwan Le Bretonin haastattelu
2013-05-03

Tapasimme PAX Eastissä Ubisoftin creative directorin Erwan Le Bretonin, ja haastattelimme tätä sekä Might & Magic: Heroes VI Shade of Darknessista ett..

Äänestykset Ostaisitko konsolin, joka vaatii jatkuvan nettiyhteyden?
  • 28% Kyllä
  • 72% En
Tulokset
BETA +