Sid Meier's Starships

Sid Meierin nimeä kantavilla peleillä on ollut tapana jysäyttää sementtisaappaat pelaajan jalkoihin, ja sitoa ruudun eteen tajuttoman tehokkaasti. "Vielä yksi vuoro" on lause, jota lukuisat Civilization-sarjan pelaajat ovat hokeneet vuodesta toiseen. Valitettavasti Starhipsin kanssa näin ei ole, sillä kevyellä strategiapelillä ei ole samanlaista imua kuin Civilization-sarjan nimekkeillä.

Starshipsillä ei olekaan paljoa tekemistä Civilizationin kanssa, lukuun ottamatta sen sijoittumista samaan universumiin Beyond Earthin kanssa. Molemmissa esiintyy joitakin samoja henkilöitä ja samoja aineksia. Maailmaa on kuitenkin suoraviivaistettu runsaasti, mutta taktiset taistelut tarjoavat sentään jotain vaihtelua.

Peli alkaa johtajan valinnalla, ja tarjolla on kahdeksan erilaista kandidaattia. Jokaisella on oma erikoiskykynsä, joista osa antaa välittömän hyödyn, kun toiset vaikuttavat enemmän pitkällä tähtäimellä. Yksi esimerkiksi tarjoaa alussa kaksi satunnaista teknologiaa, kun taas toinen lupaa korjata avaruusalukset puoleen hintaan. Valinta on kiinni täysin omista mieltymyksistä, mutta on vaikea arvioida ovat bonukset keskenään täysin tasapainossa. Avain voittoon piilee kuitenkin oikean johtajan liittämisessä oikeaan Affinityyn. Nämä esiteltiin ensimmäisen kerran Beyond Earthissä, joten valinnan joutuu tekemään Purityn, Supremacyn tai Harmonyn väliltä. Toisin kuin edeltäjässään näillä ei ole kuitenkaan nyt mitään poliittista roolia.

Pelikokemus on monella osa-alueella todella yksinkertainen, mutta mukana on sentään muutama erilainen voittoehto. Valinta tuntuu kuitenkin pelkältä illuusiolta, sillä käytännössä pelin voittaa vain tappamalla vastustajat sukupuuttoon. Muut vaihtoehdot ovat tylsiä, eikä niitä ole osattu sisällyttää peliin hyvällä tavalla. Minkä tahansa näistä valitseekin, joutuu aina kärhämöimään muiden pelaajien kanssa.

Starships aloitetaan yksittäiseltä kotiplaneetalta, josta lähdetään kohti suurta tuntematonta. Uudet planeetat ovat aluksi neutraaleja, eivätkä ne kuulu mihinkään liittoumaan. Nämä puolueettomat planeetat antavat pelaajalle erilaisia tehtäviä, jotka ovat vaihtelevia ja viihdyttäviä. Yksi työ saattaa olla vaikka vihollisjoukon eliminoiminen, rahtialuksen saattotehtävä tai tiettyjen pisteiden hallitseminen kartalla. Tehtäviä suorittamalla saa erilaisia palkintoja ja pisteen verran vaikutusvaltaa kyseiseen planeettaan. Neljä pistettä riittää sen käännyttämiseen omalle puolelle.

Planeetalta toiselle matkustaminen ja tehtävien suorittaminen syö laivueen miehistön moraalia. Sen pudotessa pohjalukemiin on tuloksena kapina. Ainoa tapa palauttaa sitä on päästää kaikki lomalle, minkä jälkeen oma vuoro päättyy. Ratkaisu on mielenkiintoinen ja toimiva, sillä pelissä on käytännössä kaksi erillistä pelitilaa. Toisessa seilataan galaksissa ja toisessa taistellaan taktisella tasolla.

Taistelemaan päästään tehtävien aikana, ja silloin siirrytään täysin erilliselle kartalle. Se sisältää satunnaisesti sijoiteltuja asteroideja ja madonreikiä, minkä ansiosta jokainen kahina tarjoaa hieman erilaisen haasteen. Lisäksi jokaisella planeetalla on oma erikoisuutensa, joka vaikuttaa karttoihin. Joku saattaa sisältää enemmän madonreikiä, kun taas toisen lähistöllä asteroidit tekevät enemmän vahinkoa.

Pelaajan laivue koostuu aluksi kahdesta aluksesta, mutta lisää voi hankkia energiaresursseja käyttämällä. Samaista vaaditaan myös paattien paranteluun, joten sen käyttäminen luo pienen dilemman. Haluanko ohjata muutamaa voimakasta alusta, vai kasaanko suuremman laivueen jonka yksittäisen jäsenen tuhoaminen on helpompaa? Valinta riippuu jälleen omasta pelityylistä.

Taistelut ovat Starshipsin parasta antia, sillä vihollisen jallittaminen eeppisessä avaruusshakissa on ajoittain todella koukuttavaa puuhaa. Etenkin jos onnistuu möhlimään valikoiden kanssa, eikä huomaa mitä on vastassa. Yhdessä vaiheessa luulin taistelevani vain paria alusta vastaan, mutta jouduinkin nenäkkäin valtavan armadan kanssa. Tuloksena oli tiukka vääntö, jossa olin jatkuvasti alakynnessä. Pidin tärkeimmät alukseni kaukana vihollisista samalla kun kiersin heikommilla aluksillani heidän selustaansa. Tämä oli yksi parhaita hetkiä pelin parissa, tosin vastaavia ei tule vastaan kovinkaan usein. Useimmat taisteluista ovat lopulta liian tasapaksuja, vaikka tarjoavatkin hieman mietittävää.

Starshipsissä on myös muutamia kiinnostavia ideoita, jotka eivät kuitenkaan toimi käytännössä. Esimerkkinä on avaruusalusten päivittäminen, mikä hoidetaan modulien avulla. Yhden päivityksen avulla oma alus voi muuttua näkymättömäksi, mutta samalla se ei voi liikkua. Jos liikkuu, alus palautuu taas näkyväksi. Niinpä kaikki tietävät kuitenkin missä olet, vaikka eivät voi nähdä sinua. Mitä hyötyä tällaisesta edes on? Lisäksi jos sensoreihin panostaa edes hiukkasen, voi nämä "näkymättömät" paatit havaita jo kaukaa. Tätäkään ei tosin tarvita. Niinpä sekä näkymättömyys että sensorit ovat täysin turhia, joihin ei kannata haaskata resursseja. Nämä eivät ole edes ainoita pelin turhia asioita.

Huonojen suunnitteluratkaisujen lisäksi myös ulkoasussa on räikeitä puutteita. Taisteluissa nähtävät erikoisefektit ovat erittäin vaisuja, ja sekä valikoiden että fonttien ulkoasuja olisi kannattanut viilata paremmiksi. Nykyisellään ruudulla on liikaa tyhjää tilaa, ja tekstit ovat aivan liian pieniä. Peli jopa käynnistyy suoraan ikkunaan, eikä mistään löydy mahdollisuutta käynnistää sitä kokoruudun tilassa. Räikein puute on kuitenkin se, ettei näppäimistöä tueta lainkaan. Näyttää vahvasti siltä, että kyseessä on hätäisesti tehty käännös iPad-versiosta.

Starships onnistuu olemaan ajoittain ihan nautittava kokemus, etenkin jos sitä pelaa jollain muulla laitteella kuin PC:llä. Tietokoneversiota on selvästi kiirehditty, minkä johdosta se ei onnistu liimaamaan ruudun eteen Civilization-sarjan tavoin.