Sonic Unleashed

Suurimpana murheena Sonicin kolmiulotteisissa seikkailuissa on ollut siilin itsensä jääminen liian vähälle huomiolle ystäväkatraan viedessä pääosan peliajasta. Tällä kertaa Tails, Amy ja muut saavat tyytyä statistin rooliin Sonicin paistatellessa parrasvaloissa. Kantavana pelillisenä teemana Sonic Unleashedissä on yön ja päivän vaihtelu. Ilkeän tohtori Robotnikin juonien ansiosta Sonic muuttuu öiseen aikaan hirviömäiseksi ihmissudeksi, joka on paitsi hitaampi ja vahvempi, myös varustettu venyvillä käsivarsilla, joilla otus voi esimerkiksi heilahdella telineeltä toiselle kuin Tarzan ikään.

Sonicin osiot ovat kerrankin mallillaan. Kentät vaihtelevat kaksiulotteisen ja kolmiulotteisen toiminnan välillä tyylikkäästi, eikä siilin hirmuista vauhtia hiljennetä tarkoituksella. Vauhti on hirmuinen, mutta pelaaminen siitä huolimatta miellyttävän tarkkaa. Äkkikuolemista ei pääse syyttämään kuin itseään. Kaksiulotteisuus todellakin toimii sinisen siilin eduksi, sillä kenttien hahmottaminen on helpompaa yliäänivauhtia päästellessä. Kentät ovat lisäksi laajoja ja vaihtelevia, erilaisia reittivaihtoehtoja on tarpeeksi ja kerättävääkin on tarpeeksi. Kuitenkin tärkeimpänä yksittäisenä seikkana Sonic-osioiden pelaaminen on todella hauskaa.

Ihmissuden osuudet ovat sitten toista maata. Aika ajoin ihmissusitus on mukavaa, mutta osiot kärsivät liiasta pituudesta - ihmissuden kentät kestävät pääsääntöisesti yli puoli tuntia - sekä puuduttavasta taistelusta. Susi mäiskii ja muksii periaatteessa monipuolisesti, mutta taistelun lopputuloksen kannalta on lopulta aivan sama, käyttääkö pelaaja erikoisliikkeitä vai ei. Erityisesti kenttien loppupuolella mäiske ottaa aivoon jo todella rankasti, eikä taisteluissa enää edes yritä muuta kuin hakata nappeja mahdollisimman nopeasti. Turha pitkitys on sääli, sillä susikentissä on monessa suhteessa tehty myös paljon oikein. Kenttien rakenne on paikoitellen jopa erinomainen, eikä piilotetuissa salaisuuksissa ole pihtailtu. Sonic-osioiden onnistuneisuutta alleviivaa myös se yksinkertainen seikka, että nykytasoloikissa vakio-ongelmana oleva kehno kamera on läsnä vain ihmissuden kentissä.

Jos kehno rytmitys vaivaa ihmissuden kenttiä, voi samaa sanoa myös pelin keskuksena toimivasta maailmasta. Pelialue on jaettu useampaan erilaiseen keskukseen, joista jokaisessa on omat salaisuutensa ja asukkaansa. Aina uutta kenttää etsiessään Sonic joutuu keskustelemaan kaupunkien asukkaiden kanssa vinkkien toivossa, mikä on ajatuksena hyvä mutta ei käytännössä toimi. Epämääräistä haahuilua ja turhaa pelin tyhjäkäyntiä on yksinkertaisesti liikaa, mistä johtuen väliosiot pyrkii pelaamaan ohitse mahdollisimman nopeasti. Asiaa toki auttavat myös kehnohko juoni sekä kammottavan huonosti ääninäytellyt välianimaatiot. Kupletin juoni tehdään pelaajalle selväksi jo aivan alkumetreillä, joten tarina ja keskustelut eivät löydä paikkaansa. Pelin maailma ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi mielenkiintoinen.

Yhteenlaskettuna Sonic Unleahed on yksi osa erinomaisen hyvää ja toimivaa tasohyppelyä, kun taas kaksi osaa piirakasta koostuu keskinkertaisesta toimintaseikkailusta. Hyvin mielellään peliä kuitenkin tahkoaa, eikä vähiten mainion toteutuksensa ansiosta. Visuaalisesti peli on nimittäin kirkkaasti hienoin Sonic tähän asti ja Segalle tyypillinen hevihumppa on vaihdettu pirtsakkaan ja hyvin tehtyyn pelimusiikkiin. Vaikeustasokin on kohdallaan, eikä peli lopu kesken. Yhden läpipeluun jälkeen pelin pariin on vaikea kuitenkaan uskoa palaavansa. Jos Sonic Team malttaisi seuraavalla kerralla keskittyä yksinomaan siniseen siiliin, saattaisi lopputulos olla ensimmäinen kokonaisuutena loistava Sonic vuosiin. Ainakin Sonic Unleashed valaa vielä uskoa Sonic Teamin osaamisesta.