Suomi
Gamereactor
arviot
Kirby and the Rainbow Paintbrush

Kirby and the Rainbow Paintbrush

Kirbyn omalaatuinen piirtelypeli saapuu piristämään Wii U -pelureiden kevättä. Yksin ei tarvitse temmeltää, sillä mukaan saa tällä kertaa myös liudan kavereita.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vuonna 2005 Nintendo DS:lle julkaistu Kirby: Power Paintbrush oli omintakeinen sivuaskel enimmäkseen tasoloikkapeleissä ja puzzleissa viihtyneelle vaaleanpunaiselle sankaripallerolle. Pelin ideana oli ohjata Kirbyä piirtämällä sateenkaaria ja ohjaus tapahtuikin pelkästään kosketusnäyttöä käyttämällä.

Kirby and the Rainbow Paintbrush on suoraa jatkoa DS-edeltäjälleen ja pelimekaniikkakin on pysynyt tismalleen samanlaisena. Näppäimiin ei tarvitse koskea kertaakaan, sillä Kirby suihkii pitkin ruutua vain tökkimällä ja piirtämällä. Jos Kirby on etenemässä väärään suuntaan, piirretään eteen seinä ja suunta muuttuu. Jos vauhtia on liian vähän nopealla tökkäyksellä saadaan lisää vauhtia, jolla viholliset lakoavat ja seinät hajoavat. Kun kentistä kerättävä tähtisaalis on tarpeeksi suuri, pidemmällä painalluksella Kirby kasvaa jättimäiseksi, jolloin kovemmatkin esteet murenevat tieltä heittämällä.

Konsepti on vaikeampi miltä se aluksi kuulostaa. Vielä alkupään kentissä piirtely ja tutkiminen on mukavan leppoisaa. Nopeasti eteen tulee kuitenkin kenttiä, joissa lattiat loistavat poissaolollaan, ruutu skrollailee perässä ja ylhäältä ja alhaalta tulevia paineaaltoja on väisteltävä piirtäen. Viimeistään siinä vaiheessa kun viivaa pitäisi piirtää noin suurin piirtein Kirbyn kokoisia ahtaita käytäviä pitkin, alkaa otsasuoni tykyttää uhkaavasti.

Yksin pelattuna turhautumiskerroin nousee todella nopeasti, mutta onneksi mukaan saa myös kavereita. Maksimissaan neljä Waddle Dee -hahmoa pääsee mukaan tasoloikkaamaan Wiimote-kapuloiden avulla. Waddlet voivat mätkiä hirviöitä ja tuhota esteitä normaaliin tasoloikkatapaan, mikä helpottaa etenemistä hiukan. Paitsi tietysti silloin kun paniikissa viivoja piirtävä kirbyilijä onnistuu estämään epämääräisillä vänkyröillään muun joukkion etenemisen.

Tämä on mainos:

Vaikka piirtäminen onnistuukin toisinaan turhauttamaan, on peli itsessään aivan vastustamattoman aurinkoinen. Ulkoasu on toteutettu savianimaationa, ja se näyttää kerrassaan upealta. Ruudun väriloisto on aivan hervottoman hienoa katsottavaa, minkä lisäksi pelin soundtrack on yksi Kirby-saagan parhaita. Siksi onkin vähän sääli, että yksin pelaava ei pääse ulkoasusta kunnolla nauttimaan. Koska peli tapahtuu piirtäjän osalta ainoastaan Gamepadin ruudulla, haaleammat värit ja pienempi ruutu ei anna pelin visuaaliselle loistolle minkäänlaisia oikeuksia.

Pelin hinta on noin kolmasosan normaalia halvempi, mutta sisällön määrässä halvempi hinta ei näy. Tarinan selvittäminen ei kestä muutamaa tuntia kauempaa, mutta kaikkien kerättävien tavaroiden noukkiminen ja haastetehtävien selvittäminen vaatii sitten huomattavasti enemmän aikaa ja reilusti pidempää pinnaa.

Kirby and the Rainbow Paintbrush kannattaa napata kyytiin ensisijaisesti moninpeli mielessä. Turhauttava yksinpeli ei pärjää mitenkään päin hupaisalle moninpelille. Ja koska ohjaimen ruudulla ulkoasukin on valjumpi, ei pelin pariin tartu yksinään kovin mielellään. Yksin pelattuna pelillinen anti on myös nähty nopeasti, sillä varsinaista vaihtelua matkan varrelta ei löydy. Toisaalta tätä aurinkoisempaa ja hyväntuulisempaa peliä on kaupasta vaikea löytää.

Kirby and the Rainbow Paintbrush
Tämä on mainos:
Kirby and the Rainbow Paintbrush
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Visuaalinen loisto, erinomainen soundtrack, moninpelinä loistavaa hupia
-
Yksinpelinä turhauttava ja itseään toistava, haaleat grafiikat gamepadin ruudulta käsin
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Kirby and the Rainbow PaintbrushScore

Kirby and the Rainbow Paintbrush

ARVIO. Kirjoittaja Tero Kerttula

Kirbyn omalaatuinen piirtelypeli saapuu piristämään Wii U -pelureiden kevättä. Yksin ei tarvitse temmeltää, sillä mukaan saa tällä kertaa myös liudan kavereita.

0
Sateenkaaren kirous iskee Kirbyyn

Sateenkaaren kirous iskee Kirbyyn

UUTINEN. Kirjoittaja Mika Sorvari

Nintendo julkisti E3:ssa pitämänsä digitaalisen tapahtuman yhteydessä jatko-osan Kirby: Canvas Curselle. Kirby and the Rainbow Curse ilmestyy 2015 Wii U:lle.



Ladataan seuraavaa sisältöä