Suomi
Gamereactor
arviot
Destiny

Destiny: House of Wolves (DLC)

Bungie jatkaa Destinyn uudessa lisäosassa valitsemallaan tiellä. Kasuaalipelaajalle se tuntuu kovin kivikkoiselta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Olen käyttänyt Destinyyn hieman yli 100 tuntia, enkä muista oikein missään vaiheessa nauttineeni pelaamisesta. Bungien suurteoksen ansiot ovat moninaiset ja kiistattomat, mutta niin ovat puutteetkin. Joulukuussa julkaistu ensimmäinen lisäosa The Dark Below oli valtaisa pettymys monipuolisempaa sisältöä odottaneille. Nyt ladattavaksi saapunut House of Wolves on hieman parempi kuin edeltäjänsä, mutta valitettavasti vain hieman. 25 euron hintalappu on ehdottomasti liian korkea.

Fallen-rotu jakautuu Destinyn tarinassa erilaisiin sukukuntiin (house). Suurin osa Fallenin sukukunnista on uskollisia Awokenien kuningatterelle, mutta eivät kuitenkaan kaikki. House of Wolvesissa tapahtui väkivaltainen vallanvaihto, minkä jälkeen johtoon noussut fallen nimeltä Skolas käynnisti sodan muita sukukuntia vastaan. Tavoitteena on kerätä kaikki sukukunnat Wolvesin lipun alle ja sen jälkeen nousta Awokenien valtaa vastaan. Kuningatar Mara Sov kutsuu galaktiset rauhanturvaajat eli guardianit luokseen antaen tehtävän Skolasin joukkion löytämisestä ja tuhoamisesta. Toimeksiannot kuullaan uudessa sosiaalisessa kohtauspaikassa The Reefin Vestian Outpostissa.

HQ

Ilahduttavana yllätyksenä House of Wolves tarjoaa siis edes jonkinlaisen tarinan. Harmillista kuitenkin on, että se juoni kerrotaan melkein yhtä huonosti kuin aina ennenkin. Tehtävien alussa ja lopussa kuunnellaan dialogipätkiä eikä sitten juuri muuta. Eeppisistä välivideoista tai mistään muustakaan sellaisesta on turha haaveilla. Mausteeksi yksitoikkoisuuteen tarjotaan ääninäyttelijäksi vuoroin Awoken-päällikkö Petra Venj ja toisaalta House of Judgmentin fallen Variks. Tarinatehtäviä on viisi kappaletta, ja niiden suorittaminen noudattaa samaa kaavaa kuin kaikkien muidenkin Destinyn tehtävien läpäisyt. Toimeksiannot suoritetaan tutuissa maisemissa, mutta reitti kulkee tällä kertaa lopusta alkuun. Samaa "innovaatiota" hyödynnettiin myös edellisessä lisäosassa. Tarinallinen anti on ohi parissa tunnissa, mutta onneksi varsinainen toiminta on yhtä sujuvaa kuin aina ennenkin. Näin ollen tehtävät jaksaa läpäistä ainakin kahdesti.

Tämä on mainos:

Lisäosa nostaa tasokaton lukemista 32 huimaan numeroon 35. Uusien tarinatehtävien läpäisyyn suositellaan vähintään 26 tason hahmoa. Jos siis kiinnostus tason nostamiseen parempia varusteita metsästämällä pysähtyi maksimitason 20 saavuttamisen jälkeen, on syytä varautua melkoiseen tasogrindailuun ennen House of Wolvesiin hyppäämistä. Hieman helpotusta samojen paikkojen nuohoamiseen antaa yksi uusi Strike-tehtävä ja jokunen uusi moninpelikartta, mutta ennen kaikkea kaksi kokonaan uutta pelimuotoa. Nämä tosin avautuvat koettaviksi vasta tarinatilan läpäisyn jälkeen.

Prison of Elders on kolmessa eri areenakentässä pelattava koitos, jossa puolustaudutaan päälle käyviä vihollislaumoja vastaan. Periaatteessa yksi kierros on nopea, mutta käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Ensinnäkin läpäiseminen edellyttää ennakkotietoja eteen heitettävistä haasteista. Tämä pidentää keinotekoisesti yhden areenakoitoksen kestoa pakottamalla pelaajat yritys ja erehdys -noidankehään. Toisekseen palkintoja jaetaan vain loppuun saakka päässeille sotureille. Näin ollen kerran aloitettua koitosta ei tee mieli jättää kesken. Parasta tietenkin on ottaa mukaansa kaksi kaveria, mutta seuranhaun ansiosta koitoksiin pääsee myös satunnaisten pelaajien kanssa.

Trials of Osiris on kilpailullinen moninpeli, joka painottaa kolmihenkisen tiimin yhteistyötä. Seuranhakumahdollisuutta ei ole, millä halutaan todennäköisesti korostaa yhteistyön merkitystä. Matseissa kavereita pystyy herättämään takaisin henkiin, mutta jokaisella on vain se yksi elämä. Toisen tiimin eliminoimisen jälkeen otetaan uusi erä, ja lopulliseen voittoon vaaditaan viisi erävoittoa. Pelimuoto muistuttaa vahvasti Gears of Warin Executionia ja hieman Call of Dutyn Search & Destroyta. Pelattava kartta vaihtuu viikon välein, joten Osirikseen ihastuvat tiimit oppivat viikon aikana yhden kartan salat varsin seikkaperäisesti.

Kaiken kaikkiaan House of Wolves jatkaa Destinyn monipuolistamista jo edellisessä lisäosassa havaitulla tavalla. Vanhoja maisemia ja tehtäviä kierrätetään häpeilemättä. Hahmonkehityksen tielle asetellaan alati moninaisemmaksi muuttuva rajoitusten verkko. Peliä pitäisi pelata säännöllisesti ja tavoitteellisesti pysyäkseen edes summittaisesti perässä, mitä nyt oikeastaan tarvitsisi tehdä oman hahmonsa kehittämiseksi. Kaksi uutta pelimuotoa tuovat eittämättä vaihtelua monotoniseen grindailuun, mutta kuinka ollakaan: myös Prison of Elders ja Trials of Osiris on kyllästetty jos jonkinlaisilla rajoituksilla.

Tämä on mainos:

Näin kasuaalipelaajana Destinystä ei edelleenkään voi nauttia samalla tavalla kuin monesta muusta pelistä. Näihin mittelöihin mennään ajatuksen kanssa päämäärätietoisten suunnitelmien jälkeen, eli kevyet iltakahinat kaveriporukassa peetä jauhaen saa unohtaa. Destinyssä tehdään siis töitä otsa rypyssä. Muut pelit ovat sitten nauttimista ja rentoutumista varten.

DestinyDestiny
Destiny
HQ
HQ
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
+
Toiminnan ydin toimii edelleen, vähän parempi kuin edellinen lisäosa
-
Paljon kierrätystä, kallis hinta, pelaaminen tuntuu työnteolta
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Täydentävä mielipide

Mike Holmes

Onko House of Wolves parempi laajennusosa kuin edellinen The Dark Delow ja pärjääkö se myös omilla jaloillaan verrattuna kokonaisuuteen? Mielestäni vastaus molempiin on kyllä. Harmittavasti uutta raidia ei ole mukana, mutta kaksi uutta pelimuotoa Prison of Elders ja Trials of Osiris tarjoavat vähintään yhtä paljon tekemistä kuin Crotan piekseminen viime joulukuussa.

Prison of Eldersin PvE-rykäykset eivät tosin ole kovinkaan hehkeitä tai hienosäädettyjä verrattuna monien muiden pelien Horde-pelimuotoihin, mutta ne sentään tarjoavat kaivattua vaihtelua viikoittaisten Strike-tehtävien suorittamiselle. PvP-taistelut Trials of Osiris -pelimuodossa ovat huomattavasti paremmin onnistuneita. Ne on suunnattu kovimmille Destiny-faneille, sillä Iron Bannerin tavoin paremmista varusteista saa huomattavaa etua. Jos siis hyvät kamat löytyvät narikasta, niin meno on armottoman hektistä ja palkitsevaa. Kolmen pelaajan tiimien ottaessa yhteen lyhyissä rykäyksissä peli ei käy koskaan tylsäksi. Muutenkin uudet moninpelikentät (neljä Playstationilla ja kolme Xboxilla) ovat laadukkaita. Ne ovat hieman turhan pienikokoisia, mutta se toisaalta takaa taistelujen temmon pysyvän koko ajan maksimilukemissa.

Viisi uutta tarinatehtävää tuntuivat lisärin heikoimmalta annilta. Ottaen huomioon suhteellisen korkean hinnan olisi mukaan toivonut vähintään yhtä uutta pelialuetta. Nyt seikkaillaan edelleen samoissa vanhoissa kentissä, eikä uusia vihollisiakaan nähdä. Toisaalta tarinarykäykset ovat silti askeleen parempia kuin The Dark Below'ssa ja uusi Strike on hyvä oma kokonaisuutensa.

House of Wolves on kaikesta huolimatta ristiriitainen tapaus. Siinä on paljon positiivista ja itseni kaltaiselle Destiny-fanaatikolle se tarjoaa runsaasti pelattavaa ja keräiltävää. Silti sen sisältöä on suurimmaksi osaltaan vain himpun keskinkertaista parempaa. Trials of Osiris on lisärin parasta antia ja loot-järjestelmän parannukset ovat äärimmäisen tervetulleita. Kokonaisuudessaan Susien talo on askel oikeaan suuntaan, mutta paljon on vielä varaa parantaa.

8/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

6
Destiny: The Taken King (DLC)Score

Destiny: The Taken King (DLC)

ARVIO. Kirjoittaja Jori Virtanen

Destiny 2.0 on uusi, uljas painos Bungien scifi-räiskinnästä, mutta miltä näyttää sen kruunava The Taken King -lisäosa?

0
Destiny 2 pyrkii palkitsemaan veteraanit

Destiny 2 pyrkii palkitsemaan veteraanit

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Bungie suunnittelee erilaisia tapoja muistaa alkuperäisen pelin veteraaneja. Ehdot suorittaneet saavat käyttöönsä erityisiä emblemejä. Niiden ulkonäön pääsee katsomaan...



Ladataan seuraavaa sisältöä