Wolfenstein: The Old Blood

Uusi järjestys tekee tilaa vanhalle verelle Machine Gamesin toisessa Wolfenstein-sarjan nimekkeessä. The Old Blood on itsenäinen lisäosa ja sijoittuu aikaan ennen New Orderin tapahtumia. Tosin tällä kertaa mennään perinteisemmällä linjalla, sillä retroiset tieteishöpinät on sysätty syrjään. Nyt palataan takaisin okkulttisiin tunnelmiin, joista sarja tuli tunnetuksi.

Wolfenstein: The Old Blood ei siis vaadi emopeliä toimiakseen. Noin 20 euron hinnalla itselleen saa 5-6 tuntia kestävän rutistuksen. Se ei ole yhtä monipuolinen kuin The New Order, mutta tämä ei varmaan yllätä ketään. Sen sijaan tarjolla on isoja pyssyjä ja ämpärikaupalla verta. Mukana on myös erillinen pisteiden hankkimiseen keskittyvä pelitila, jossa palataan kampanjan aikana tutuiksi tulleille mannuille.

Edeltäjänsä tavoin kerronta ei ole täysin tasalaatuista. Ensimmäinen puolisko vietetään hiljaa hiippaillen ja vartijoita salamurhaten. Käryämisen jälkeen saa räiskiä sydämensä kyllyydestä. Jälkimmäinen puolisko vajoaa sitten zombien peruslahtaukseksi ja paukuttelusta poikkeavat nyanssit saavat julmasti niskalaukauksen. Toiminnan tempo toki nousee hieman, mutta pomotaistelut eivät säväytä. Etenkin viimeinen vastus oli ärsyttävyydessään omaa luokkaansa.

The Old Bloodin ensimmäinen puolisko oli pelin parasta antia. Siinä painotetaan hiippailemista yhtä paljon kuin räiskintää, ja näiden kahden välille on saatu hyvä tasapaino. Etenkin komentajat täytyy nitistää nopeasti, etteivät he ehdi aiheuttaa hälytystä. Käryn käydessä vastaan tuleekin valtavasti vihulaisia, jotka eivät kaihda tyhjentää lippaitaan pelaajan nahkaan. Kovemmilla vaikeustasoilla saa lisäksi väistellä käsikranaatteja oikein kunnolla.

Vihollisten tekoälyä ei voi haukkua mitenkään fiksuksi, sillä vihut eivät esimerkiksi huomioi millään tavalla kuolleita kumppaneitaan. Samasta paikasta yritetään läpi, vaikka siihen olisi kuollut kuinka monta toveria. Tämän myötä taistelut tuntuvat hyvin pelimäisiltä, vaikkei tämä varmasti ole kovinkaan iso miinus (tai mitään uutta) genren ystäville. Hiippaileminen ja salamyhkäiset tapot ovat sen sijaan viihdyttäviä, ja nautin erityisesti heittoveitsien käytöstä. Tekoälystä huolimatta räimiminen on silti hauskaa, kun väijytys menee plörinäksi.

Tyydyttävältä tuntuvasta paukuttelusta voi pääasiassa kiittää kunnon tussareita. Parhaimmillaan kumpaankin käteen napatut tuliluikut peittävät puolet koko ruudusta. Yksittäiset aseetkin tuntuvat toki jykeviltä. Machine Games on selvästi panostanut paukkurautoihin. Hauskana yksityiskohtana B.J. Blazkowicz jopa ajoittain pyyhkii tomun pyssyn päältä. Asevalikoima ei ole valtava, mutta New Orderin tapaan räiskiminen toimii mainiosti. Asevalikon käyttäminen on tosin edelleen hieman hankalaa.

Tarina toimii pelin puitteissa ihan kivasti. Se ei ole kyllä mitenkään ainutlaatuinen, eikä yllättäviä juonenkäänteitä kannata odottaa. Matkan varrella kohdataan kuitenkin muutamia huvittavia henkilöitä, joiden ansiosta juoni on odotettua kevyempi ja hauskempi. Ääninäyttelykin ajaa asiansa, mutta tarina ei kokonaisuutena ollut mitenkään mieleen painuva.

Esteettisiltä ansioiltaan peli liikkuu samoilla linjoilla The New Orderin kanssa, johon se säilyttää myös selvän yhteyden. Wolfensteinin linna on suunniteltu erittäin hyvin. Se alla juoksevat katakombit ovat tunnelmaltaan aavemaisia ja käytävät sopivan klaustrofobisia. Osa kentistä yllätti kuitenkin myös laajuudellaan.

Pisteiden keräämiseen keskittyvän pelimuodon sisällyttäminen mukaan ei myöskään ollut lainkaan pöllömpi idea. Sen ansiosta Wolfenstein: The Old Bloodin pariin palaa mielellään jopa juonen varsinaisen läpäisyn jälkeen. Kampanjan parhaita kohtia voi kokeilla tahkota uudelleen parhaan pistepotin toivossa.

Wolfenstein: The Old Blood luottaa New Orderista tuttuihin kikkoihin, ja se on jotakuinkin yhtä nautittava kokonaisuus. Yhtäläisyyksiä on kuitenkin lopulta hieman liikaa. Tuntuu kuin pelaisi aiemmin nähtyä peliä, joka on saanut vain uudet vetimet ylleen. Vaihtelua ei ole myöskään ole yhtä paljon kuin aikaisemmassa osassa. Toisaalta jos ei ole tutustunut vielä kumpaankaan, kannattaa kokeilla ensin The New Orderia. Samalla tavoin jos pidät siitä, niin nautit todennäköisesti matkastasi myös tämän itsenäisen lisäosan parissa.