Grand Theft Auto IV

Vuonna 1997 käynnistynyt Grand Theft Auto -sarja tunnetaan yhtenä avointen pelimaailmojen uranuurtajista. Sarjan käännekohdaksi muodostui vuosituhannen vaihteessa julkaistu Grand Theft Auto 3, joka siirsi ylhäältä kuvatun toiminnan kolmiulotteiseen kaupunkiin ja loi pohjan kahdelle menestyneelle jatko-osalle. Nelososa modernisoi kolmososan vanhentuneet puitteet, mutta samanlaista vallankumousta se ei saa aikaan. Päähahmona keikkaroi Itä-Euroopasta Yhdysvaltoihin muuttava ex-sotilas Niko Bellic, jonka yritys päästä uuden elämän alkuun karahtaa rikollisliigojen palkkalistoille. Niko joutuu muun muassa suorittamaan salamurhia, sabotoimaan kilpailevien järjestöjen omaisuutta ja kaasuttelemaan pakoauton kuljettajana. GTA-veteraanit ovat siis kuin kotonaan.

Mikä tekee GTA IV:stä erityisen, on sen poikkeuksellisen tasapainoinen yhdistelmä lyömätöntä tyyliä ja aiempaa moniulotteisempaa realismia. Kun kuuntelee parodioivia radio-ohjelmia tai katsoo maalauksellisen upeaa auringonlaskua Liberty Cityn rannoilla, ei voi kuin ihailla Rockstarin hersyvää huumorintajua ja taiteellista silmää. Samalla on kuitenkin selvää, ettei GTA IV ole taidepeli, vaan edellisosia todenmukaisempi ja elämänmakuisempi kokemus. Kuvitukseen ja tunnelmaan on saatu ujutettua sopivasti synkkyyttä ja likaisuutta, joka poistaa pelistä sarjakuvamaisen keveyden.

Realismin lisäys tuntuu myös pelatessa, sillä monet pelisysteemit on pistetty uuteen uskoon. Kaikkein selkeimmin on muuttunut autoilla ajo, joka vaatii aiempaa enemmän taitoa. Ratin takana on pidettävä pää kylmänä, vaikka takapelissä kukkisi miten paljon sinivuokkoja, sillä mutkitteluun täydessä vauhdissa ei ole varaa. Liian vaikeaksi ajamista ei ole silti tehty. Totuttelun jälkeen pelaaja vie autoja kahva edellä kuin Vatanen konsanaan ja takapotkuisesta tuntumasta alkaa toden teolla nauttia.

Halutessaan pc-versiota voi pelata konsolimaisesti Xbox 360:n ohjaimella, mutta mitään pakottavaa syytä hiirestä ja näppäimistöstä luopumiseen ei ole. Jopa ajaminen on näppäimistöllä riittävän tarkkaa, ja tulitaisteluissa hiiri antaa selvää etua peliohjaimeen nähden. Aluksi tarkka tähtäily tuntuu jopa tekevän pelistä liian helpon, mutta haastavuus nousee pelin edetessä. Kovissa paikoissa Niko voi hypätä nurkan taakse suojaan ja ammuskella sokkona kulman yli. Suojautuminen on kuitenkin konsoliversioiden tavoin hieman epäluotettavan oloista ja aiheuttaa satunnaisesti ylimääräistä ärräpäiden lentelyä. Kömpelyydestä olisi pitänyt päästä eroon käännökseen kuluneen puolen vuoden aikana.

Tehtävien välillä Niko voi piipahtaa esimerkiksi nettikahvilassa lukemassa sähköpostia tai koettaa deittailla naisystäviä. Uuden Saints Row 2:n rinnalla erilaisia minipelejä on silti liian vähän, eikä niiden vähäistenkään toteutus ole loistava. Kun kaveri pyytää kymmenettä kertaa pelaamaan sitä samaa biljardia, tekisi mieli lyödä luuri korvaan. Valitettavasti peli sakottaa kutsujen hylkäämisestä Nikon ihmissuhteiden heikkenemisellä - aivan kuin kyllästyminen olisi pelaajan vika.

Grand Theft Auto IV on ennen kaikkea eläytyjän peli. Malttamalla seisahtua ja ihmetellä pelimaailman menoa eteen saattaa tupsahtaa hämmästyttäviä tapahtumaketjuja, jotka linkoavat kokemuksen uudelle tasolle. Kaupunki sykkii elämää, eikä kaikki liiku pelaajan ympärillä. Kerran satuin liikennevaloihin, joissa eräs tietokoneen ohjaama hahmo päätti yrittää autovarkautta. Kaveri tempaisi kuljettajan ratista, mutta auton omistaja olikin eri mieltä ja tinttasi varasta nassuun. Paikalle sattunut poliisi näki vain tappelun ja kävi vihaisen autonkuljettajan kimppuun, jolloin varas sipsutteli muina miehinä matkoihinsa. Tällaisia tilanteita ei ole ennalta käsikirjoitettu, joten ne ovat ainutlaatuisia ja siten yllättäviä hetkiä omaa elämäänsä elävässä virtuaalikaupungissa.

Pelikokemuksen saumattomuus on viety niin pitkälle, että nettipeliinkin siirrytään käyttämällä Nikon kännykkää. Lähes suoraan Xbox 360:lta kopioitu nettipelisysteemi antaa mahdollisuuden muuttaa Liberty Cityn kadut tappomatsiareenoiksi tai moottoriradoiksi. Mukana on myös tehtäväpohjaisia moninpelimuotoja, jotka edellyttävät pelaajien välistä yhteistyötä. Nettipelin ainoa selkeä muutos konsoliversioista on pelaajamäärien tuplaantuminen 32:een. Ikävä kyllä suuremmat pelaajamäärät aiheuttavat entistä pahempia viiveongelmia hitailla yhteyksillä, joten kovin paljon iloa uudistuksesta ei ole.

Pc-version tärkein lisäominaisuus on täysin uusi videoeditori, jolla voi luoda omia pelivideoita Internetissä julkaistavaksi. Editorilla voi leikellä pelistä kaapattuja klippejä, uudelleen asetella kamerakulmia ja toteuttaa tyylikkäitä hidastuksia. Osaavissa käsissä jälki on ammattimaisen näköistä. Ominaisuuden nerokkuus piilee siinä, että nyt kaupungilla on paljon mielekkäämpää leikkiä, kun hurjille stunteille ja räväköille taisteluille on konkreettista käyttöä. Tällä tavoin Rockstar onnistuu ovelasti hälventämään sitä tosiasiaa, että tarinaan kuuluvien tehtävien jälkeen pelin sisältö loppuu aikalailla seinään.

Toisaalta ei tarinakaan mikään nysä ole. Tekemistä piisaa monille aivan tarpeeksi, sillä tehtäviin uppoutuu helposti ainakin toistakymmentä tuntia. Parasta antia tarinassa ovat upeasti toteutetut päähahmot, joista etenkin Niko painui mieleen yhtenä sarjan kirkkaimmista tähdistä. Vaatimaton, järkeilevä ja hieman hiljainen persoona luo oivaa kontrastia kilipäisille roistoille ja korruptoituneille vallanpitäjille, joita pelissä tapaa yhtenään. Sympaattisen päähahmon ansiosta pelistä on helppo pitää, eikä kokemus tunnu läheskään niin anarkistiselta kuin voisi kuvitella.

Pelin hankintaa suunnittelevan kannattaa kuitenkin varautua siihen, että konetehoja on oltava reilusti suositeltuja enemmän. GTA IV on yksi raskaimmista pc-peleistä tähän mennessä ja jättää jopa teknopommi Crysisin kakkoseksi. Mukaan on jäänyt myös pieniä grafiikkabugeja, jotka hieman latistavat tunnelmaa. Toivottavasti teknisiä hiomattomuuksia korjaillaan päivityksin, sillä muilta osin Grand Theft Auto IV on kääntynyt pc:lle odotetun mallikkaasti.