Suomi
Gamereactor
arviot
Victor Vran

Victor Vran

Toimintaroolipelit ovat lukumäärästään huolimatta varsin homogeenista porukkaa. Victor Vran ei keksi pyörää uudelleen, mutta muuttaa siitä ainakin pari pokaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Taustatarina pyörii Zagoravia-nimisen kaupungin ympäristössä ja sitä uhkaavassa demonien hyökkäyksessä. Monta metsästäjää on saapunut alueelle, mutta he ovat toinen toisensa jälkeen jääneet teille tietämättömille. Victor Vran ei ole aivan tavallinen musketinheiluttaja, sillä mystinen menneisyys on jättänyt häneen jälkensä esimerkiksi demonisten kykyjen muodossa. Tarinaa kuljetetaan harvakseltaan eteenpäin, eikä siitä jää mieleen juuri muuta kuin Witcher -roolipelisarjan pääosaa vetävän Geraltin ääninäyttelijä Victorin roolissa. Kahden teemaltaan hieman samankaltaisen pelin pelaaminen peräkkäin on muuten erinomaisen outoa, sillä Doug Cockle vetää molemmat roolit yhtä matalalta ja rohisten.

Kunhan tekosyy demoninmetsästykselle on esitelty, itse peli voi alkaa. Heti alusta lähtien Haemimont Gamesin (tuttuja mm. Tropico-simulaatiosarjastaan) uudistukset käyvät ilmi. Victor ei liiku hiiren vaan näppäimistön WASD-nappien avulla. Hiiri on jätetty täysin tähtäämistä varten. Tuplanäpäytys suuntaan saa hahmon pyörähtämään ja välilyönnistä hyppäämään, mikä on varsin poikkeuksellista Diablon viitoittamalla toimintanaksutiellä. Victor voi harrastaa jopa pientä parkouria pomppimalla seiniä pitkin esimerkiksi salapaikkoja löytääkseen. Jahka uudenlaiseen ohjaustapaan tottuu, sen edut käyvät ilmeisiksi. Pelkän numeronmurskauskisan sijaan taistelut hämähäkkejä, epäkuolleita, elementaalihirviöitä ja muita vastaan voitetaan väistelemällä, sijoittumalla ja läiskimällä takaisin hieman normaalia rajatummalla kykyvalikoimalla.

Victor VranVictor Vran

Victor voi käyttää kahta asetta, jotka antavat yhteensä kuusi eri kykyä asetyypistä riippuen. Esimerkiksi viikatteella voi huitoa, häikäistä vastustajan tai pyöriä villisti ympäri. Steampunk-hengen mukaisesti myös tuliaseet ovat mukana. Toistaiseksi hauskimmaksi osoittautui pieni käsikranaatinheitin, jonka jokainen ammus täytyy erikseen tähdätä pienellä voimamittarilla. Aseiden lisäksi demonivoimavalikoimasta löytyy sekä kättä pidempää että erilaisia suojautumistaikoja. Vastustajien niskaan voi täräyttää vaikkapa meteorikuuron. Vaihtoehtoisesti sankarin voi suojata maagisesti tai teleportata tiehensä. Toimintaroolipelien perinteitä kunnioittaen matkan edetessä vanhat varusteet vaihtuvat teholtaan parempiin ja erikoistuneempiin.

Tämä on mainos:

Pääjuonen seurailua maustetaan lisäksi lisätehtävillä ja erityisillä aluekohtaisilla haasteilla, jotka ovat joko luolaromppauksen aikana automaattisesti täyttyviä tai erityisen konstikkaita. Jokaisen nimetyn luolan, raunion tai muun mestan tyhjentämisen lisäksi Victor voi pyrkiä täyttämään viisi haastetta kunnian ja varusteiden toivossa. Yksinkertaisimmillaan kyse on vihollisten nujertamisesta, monimutkaisimmillaan erityisotuksia täytyy niittää maahan aikarajan puitteissa ja jopa tietyllä asetyypillä. Pidemmälle edetessä mukaan tulevat vielä vapaavalintaisesti päälle ja pois laitettavat muuttujat. Nämä antavat kaikille vihollisille vaikkapa lisää kestopisteitä, jotka sitten pudottavat kuollessaan kiitokseksi enemmän tavaraa. Kaikki muuttujat päällä Victor Vran muuttuu varsin sutjakkaasti etenevästä komppauksesta melkoiseksi iltapäiväsavotaksi.

Ulkoasu on pelityypin huomioiden hyvää keskitasoa. Peli ei loista yhdelläkään osa-alueella, muttei toisaalta jää pahasti jälkeen vaikkapa loitsuefektien tai vihollismäärien kanssa. Iskut paukkuvat mukavasti läpi ja esimerkiksi sotavasarat nakkaavat vihulaisia tyydyttävän fyysisesti pitkin seiniä. Taustamusiikki on pätevää goottifantasiaa, mutta alkaa toistamaan itseään varsin pian. Ääninäyttelijät hoitavat leiviskänsä, mutta eivät Cocklea lukuun ottamatta nouse mitenkään esille. Aika ajoin näsäviisas kertoja laukoo kuivia vitsejä, tosin niitä ei välttämättä ehdi kuunnella demoninmetsästyksen tuoksinassa.

Haemimontin idea toimintaroolipelien uudistamiseksi on hyvä ja ehdottomasti jatko-osan arvoinen. Victor Vran on jo nyt varsin näppärä osoitus innovaatioiden tarpeesta ja viihdyttää useamman illan etenkin kavereiden kanssa pelattuna. Pieni budjettipelin fiilis siitä kyllä henkii, mutta ainakaan turpakäräjillä olo ei tunnu varman päälle pelatulta ja kliiniseltä tuotteelta.

Pelin arviointi on aloitettu ennen lopullisen version julkaisua, johon ilmestyi vielä tukku pienempiä ominaisuuksia. Niitä kaikkia ei arviota varten ole ehditty kunnolla testaamaan.

Tämä on mainos:

Arviossa käytettiin alustana Jimm's Balor V2 -tietokonetta, joka on Jimm's PC-Store Oy:n kasaama pelikone. Arvion kyseisestä laitekokonaisuudesta voi lukea täältä.

Victor Vran
HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Toimintaa roolipelissä, vähän numeronmurskausta, asevalikoima
-
Suppea vihollisvalikoima, pieni budjettipelin fiilis
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Victor VranScore

Victor Vran

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Toimintaroolipelit ovat lukumäärästään huolimatta varsin homogeenista porukkaa. Victor Vran ei keksi pyörää uudelleen, mutta muuttaa siitä ainakin pari pokaa.

0
Victor Vran tulossa Nintendo Switchille

Victor Vran tulossa Nintendo Switchille

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Kovasti Diablosta innoittunut Haemimont Gamesin toimintaroolipeli Victor Vran saapuu Nintendo Switchille tulevana kesänä. Versio on oleva Overkill Edition, jossa on...

1
Victor Vran juhlistaa Motörheadia

Victor Vran juhlistaa Motörheadia

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Haemimont Gamesin Victor Vran julkaistiin joku vuosi sitten. Nyt kehittäjät osoittavat omaa kunnioitustaan Motörhead-yhtyeen edesmenneelle solistille Lemmy Kilmisterille....



Ladataan seuraavaa sisältöä