Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português / Français
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
FacebookFacebook
arvio

Everybody's Gone to the Rapture

Mitä jää jälkeen, kun kokonainen kylä kuolee?

Mitä kuolema oikeastaan tarkoittaa? Minne me katoamme elämämme jälkeen ja mitä jätämme taaksemme? The Chinese Roomin Everybody's Gone to the Rapture on kunnianhimoinen teos, joka haluaa puhutella jokaista sitä pelannutta. Kerronnallisten tunnelmapalojen Dear Esther ja Amnesia: A Machine for Pigs jälkeen kiinalainen huone osoittaa, että sekä firmalla että genrellä on vielä annettavaa vaikka millä mitalla.

Peli alkaa Shropshiren kylän laitamilta. Jumalaisen kauniissa maisemissa on vain yksi vika: ketään ei näy missään. Edessä on vain erilaisia merkkejä elämästä sekä äänitallenne, joka kertoo alkutahdit edessä odottavalle tragedialle. Juuri mihinkään ei voi koskea, eikä tietoa tapahtumista jaeta suinkaan suurimmalla kaapista löytyneellä kauhalla. Heti ensimetreistä lähtien on selvää, että edessä odotteleva tarina ei pääty onnellisesti ja kadonneen kaupungin mysteeri selviää vain astumalla rohkeasti eteenpäin.

Kuten Dear Esther, myös Everybody's Gone to the Rapture on niin sanottujen kävelysimulaattorien genren edustaja. Varsinaisia ongelmia ei tule vastaan ja pelilliset elementit rajoittuvat kävelemiseen ja ennalta määrättyjen esineiden tutkimiseen. Vaikka Shropshire on täynnä taloja ja esineitä, vain pientä osaa niistä voi tutkia tarkemmin ja aina kun ovi edessä avautuu, pelaajalle tarjotaan lisää tarinaa tapahtumien taustalla. Tarina kerrotaan kuuden avainhahmon kohtaloiden kautta järjestelmällisesti edeten.

On toisaalta haasteellista väittää, etteikö Everybody's Gone to the Rapture sisältäisi päänrapsuteltavaa. Vaikka pelilliset puzzlet loistavat poissaolollaan, tarina on niin monisyinen ja hahmoja niin paljon, että päätelmiä on pakko tehdä joka tapauksessa, jotta tarinan kokonaiskuva selviää. Itse tragedian ohella tarinan pääpaino on nimenomaisesti kylän hahmojen välisissä suhteissa ja lopulta myös kuoleman hyväksymisessä. Kokonaisuus ei ole helposti pureksittavaa, kevyttä viihdekerrontaa.

Everybody's Gone to the RaptureEverybody's Gone to the Rapture
Tämä on mainos:

Samasta syystä pelin alun tunnelma myös huijaa hieman. Everybody's Gone to the Rapture on synkkä, mutta ei pelottava. Kaiken tapahtuneen vääjäämättömyys on musertavaa, mutta hahmojen välistä dialogia kuunnellessaan toivo pilkahtaa hennon auringonsäteen tavoin sieltä täältä. Siinä missä jotkut lähtivät ennen aikojaan, osa ehti tehdä sovinnon itsensä ja elämänsä kanssa. Osa hahmoista oli valmiina kohtaloonsa ja näki siinä toivoa.

Niinpä traagisuuden vastapainona onkin runsaasti silmäkulmia kostuttavaa kauneutta. Kukaan ei ole enää pelastettavissa, mutta kenties joillakin on parempi siellä, minne ikinä he joutuivatkaan. Peli ei selittele mitään liiaksi edes loppuratkaisussaan. Kaikki on luettavissa, nähtävissä ja kuultavissa pelimaailman sisällä, mitään ei tarvitse selittää puhki.

Everybody's Gone to the Rapture on kaunis myös muilla tavoin. Visuaalisesti peli on kertakaikkisen häikäisevä. Yksityiskohtia on vaikka muille jakaa ja valon avulla tehdään todella paljon upeita tunnelmahetkiä. Kylästä itse asiassa jopa löytyy näköalapaikkoja postikorttihetkiä varten. Sen lisäksi pelin äänituotanto on priimaa. Ääninäyttelijät ovat erinomaisia, musiikki fantastista ja ääniefekteillä luodaan todella paljon kekseliäitä hetkiä. Itse asiassa pelaajan jopa odotetaan suunnistavan silmiensä sijasta usein korviensa avulla, sillä juuri äänimaailma on usein ohjaavassa roolissa.

Kauneuden hintana on maailman staattisuus. Kymmenet lukitut ovet ja maahan liimatut jalkapallot ärsyttävät aikansa, mutta toisaalta jokainen esine on paikallaan merkitsemässä jälkeä jonnekin ylös temmatusta ihmisestä. Kokemus on Dear Estherin tapaan hyvin museomainen.

Tämä on mainos:

Staattisuus on kuitenkin pientä verrattuna pelin todelliseen ärsytyksen aiheuttajaan, eli uskomattoman hitaaseen liikkumiseen. Vaikka ulkotiloissa voikin juosta hartianapin avulla, myös juokseminen on lähinnä hidasta kävelyä. Valinta on varmasti tietoinen, sillä hitaan etenemisen vuoksi kaikkea ympärillään ehtii ihmetellä aivan eri tavalla eivätkä yksityiskohdat jää huomiotta. Vaikka juokseminen ei varmasti pelin tunnelmaan ja tempoon sopisikaan, etenemisvauhtia olisi silti saanut laittaa naksun tai pari isommalle. Tämä siksikin, että genreensä nähden peli on jopa poikkeuksellisen pitkä. Lopputekstit rullasivat omalla pelitahdillani reilun viiden tunnin jälkeen ja aikaa olisi tutkien saanut kulumaan varmasti lisääkin.

Mutta pelilliset seikat eivät ole niitä asioita, jotka Everybody's Gone to the Rapture jälkeensä jättää. Tätä kirjoittaessani kuuntelen läpi pelin kaunista soundtrackia ja palaan mielessäni niihin lukuisiin hetkiin, jolloin tarina kosketti, jolloin näin jotain sanoinkuvaamattoman kaunista - jolloin koin jotain ainutlaatuista. Everybody's Gone to the Rapture on tällaisia hetkiä täynnä ja peli jättää niiden ansiosta todella voimakkaan vaikutuksen jälkeensä.

Kiireiselle pelaajalle tai perinteisen pelimäisyyden ystäville kokemus ei luonnollisesti sovi, mutta kauniiden tarinoiden ystäville sitäkin enemmän. Käy siis rohkeasti matkaan ja astu Shropshiren kylään. Vaikka kukaan ei ole enää vastaanottamassa, et silti ole yksin.

Everybody's Gone to the RaptureEverybody's Gone to the Rapture
Everybody's Gone to the Rapture
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Uskomattoman kaunis kaikin tavoin, pitkä ja koskettava tarina
-
Hidas eteneminen, staattinen maailma
Tämä on mainos: