Suomi
Gamereactor
arviot
Trine 3: The Artifacts of Power

Trine 3: The Artifacts of Power

Trine-sarjan uutukainen kolmas osa tutkii rohkeasti uusia ulottuvuuksia.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Suomalaisen Frozenbyten Trine-sarja on ollut koko historiansa ajan sydäntä lähellä. Sen satumaiset näkymät, musiikit ja tarina on yhdistetty toimintatasoloikkaan ja fysiikkapohjaiseen ongelmanratkaisuun kahdessa ja puolessa ulottuvuudessa. Nyt puolikkaasta leivotaan kokonainen.

Sivulta kuvattuja tasoloikkia on kehitetty maailman sivu, eikä tekniikan kehittyminen ole juurikaan muuttanut tilannetta. Tarkkuuteen ja hahmotukseen perustuva peligenre ei ole kyennyt siirtymään vaikkapa räiskintöjen tapaan luontevasti täyteen kolmiulotteiseen maailmaan, sillä syvyyden hahmottaminen monitorilta on usein myrkkyä sujuvan hyppelyn aikana. Trine 3: The Artifacts of Power yrittää rohkeasti uudistaa sekä itseään että genreään ja onnistuukin tässä, mutta vain osittain.

Trine 3:n tarina pyörii alaotsikkonsa mukaisesti voiman artefaktien ympärillä. Satumainen kertojaäänellä maustettu tarina esittelee jälleen kolme sankariamme ja heidän välisen mystisen yhteyden. Yksinpelissä hahmoja voi vaihtaa lennosta numeronäppäimillä. Moninpelissä jokainen ottaa yhden henkilön roolin, jolloin kolminpelissä kaikki kirmaavat kentällä yhtä aikaa pahennusta ja kaaosta aiheuttamassa.

Trine 3: The Artifacts of PowerTrine 3: The Artifacts of Power
Tämä on mainos:

Ritari-Pontius heiluttelee miekkaa ja suojaa sekä leijailee kilvellään. Hän voi myös tainnuttaa viholliset tömistämällä maata tai paiskoa näitä pitkin tantereita ryntäyksellään. Amadeus-maagi ei edelleenkään osaa loitsia tulipalloa, mutta kykenee luomaan laatikon tyhjästä ja siirtelemään sekä sitä että muita esineistöä ajatuksensa voimalla. Zoya käyttelee jousta ja köyttä sekä yhdessä että erikseen. Köysi on nyt täysin fyysinen esine, jolloin sen voi vaikka kietaista pilarin ympäri. Kolmiulotteisuuden ansiosta sankarit voivat pyöriä vapaasti myös syvyyssuunnassa. Toisaalta tämä on mahdollistanut uusia mekaniikkoja ja ominaisuuksia, mutta samalla vaikeuttanut tarkkaa hyppimistä ja esimerkiksi laatikoiden asettelua. Uusi ulottuvuus ei ole erityisen huonosti toteutettu, mutta vanha 2,5D tuntui "puhtaammalta", tukien etenkin Amadeuksella pelatessa pulmien luomista ja ratkaisua paremmin.

Kaikkien hahmojen taitoja voi käyttää sekä taistelussa, tasoloikassa että ongelmanratkaisussa, mutta jokainen loistaa jollain osa-alueella. Edellisiin osiin verrattuna ongelmat tuntuvat helpommilta ja suoraviivaisemmilta, mutta Amadeus ei välttämättä ole automaattisesti oikea valinta. Etenkin ensimmäisessä Trinessä laatikot ja levitaatio tuntuivat ratkaisevan ongelman kuin ongelman joko tarkoituksella tai vahingossa. Taistelussa Pontius ja Zoya pärjäävät edelleen parhaiten. Kuolemasta ei normaaleissa kentissä rangaista pahasti, sillä vainautunut hahmo leijuu eteerisenä takaisin kentälle muiden "pelastettavaksi". Jos koko poppoo potkaisee lusikan nurkkaan, normaali kampanjatehtävä on aloitettava edelliseltä välitallennuspisteeltä. Haastetasoissa kuolema merkkaa koko (lyhyen) kentän aloittamista alusta, mikä etenkin yksin pelatessa nostaa vaikeustasoa merkittävästi. Muuten aivan loppua lukuun ottamatta Trine 3 etenee varsin rivakkaa vauhtia noin viisi tuntia kestävän kampanjansa ajan. Lopetus jättää selkeästi tilaa tulevalle sisällölle todennäköisesti maksullisten lisäosien muodossa.

Trine 3: The Artifacts of PowerTrine 3: The Artifacts of Power

Harmillisesti kolmososassa hahmonkehityksestä on luovuttu kokonaan. Tästä johtuen Pontius on hukannut heitettävän sotavasaransa ja Amadeus kyvyn luoda useita laatikoita, tasoja tai sähköistää niitä. Osa poistoista on tehty eittämättä kolmiulotteisuuden takia, koska esimerkiksi tasojen pyörittely kaikkien akseliensa ympäri olisi varsin kaoottista taistelun tiimellyksessä. On silti hieman sääli, että virtaviivaistusta on tehty sekä kykyjen että ongelmanratkaisun kohdalla. Trine 2 loisti omaperäisissä pulmissa ja niiden vielä omaperäisemmissä ratkaisuissa yhteistyönä pelattuna. Kolmonen on muutosten myötä suoraviivaisempi toimintatasoloikka ongelmanratkaisun toimiessa enemmän mausteena. Muutoksen suunta on ollut nähtävissä jo ykkös-Trinestä alkaen.

Tämä on mainos:

Audiovisuaalinen toteutus on edelleen silmiä ja korvia hivelevää. Trailerin tai muun katsastaminen kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikä siten ulkoasun kuvaileminen tee sille oikeutta. Värikylläinen satumaa iskee edelleen kuin miljoona volttia ja Pulkkisen nappiin osuvat sävellykset siivittävät menoa edelleen mainiosti. Ulkoasun tyyli tekee muuten hauskan pienen sivuhypyn tarinan edetessä ja tuo peliin hetkeksi vanhan koulukunnan fiilistä.

Ennakkoversio kärsi ajoittain varsin merkittävistä ongelmista moninpelin osalta, eikä julkaisuversiokaan ole päässyt kaikista täysin irti. Early Accessissa ollutta tiettyjen fysiikkamallinnuksen piirissä olleiden tasojen täydellistä sekoilua emme enää havainneet, mutta pelaajien välinen synkronisaatio vetelee välillä omiaan. Pahimmillaan kaksi pelaajaa näkevät aivan erilaisen pelitilanteen omilla ruuduillaan. Ero Early Access -version ja julkaisuversion välillä oli jo merkittävä, joten toivottavasti Frozenbyte saa loputkin bugit liiskattua pikaisesti.

Frozenbytelle on nostettava hattua rohkeudesta uudistaa pelisarjaa, vaikka kaikki ei olekaan mennyt ihan putkeen. Trine 3: The Artifacts of Power on edelleen nätti kuin sika pienenä ja hilpeää pelattavaa etenkin porukalla. Kolmas ulottuvuus ei ole tullut mukaan ongelmattomana, mutta toisaalta tarjoaa oikeasti uutta pelattavaa ja pohjan tulevalle, toivottavasti haastavammalle, sisällölle. Moninpelin tekniset ongelmat vetävät pisteitä piirun verran alemmas, samoin tasoloikkapuolen syvyyden hahmotuksen ongelmat etenkin yksityiskohtia pursuilevissa osioissa. Nautin edelleen ajastani pelin parissa, mutten jää ehkä muistelemaan sitä samanlaisella lämmöllä kuin sessioitani sarjan kahden edellisen osan kohdalla.

Arviossa käytettiin alustana Jimm's Balor V2 -tietokonetta, joka on Jimm's PC-Store Oy:n kasaama pelikone. Arvion kyseisestä laitekokonaisuudesta voi lukea täältä.

HQ
Trine 3: The Artifacts of PowerTrine 3: The Artifacts of Power
HQ
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Uudistuu rohkeasti, jumalattoman nätti, musiikki
-
Syvyyden hahmotus, yksinkertaiset pulmatehtävät
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Trine 1-3 julkaistu Nintendo Switchillä

Trine 1-3 julkaistu Nintendo Switchillä

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Kotimainen Frozenbyte on ilmoittanut, että yhteistyössä GameTrustin kanssa on julkaistu kokoelma Trine 1-3 Nintendo Switchille. Hintaa on Nintendon eShopissa 14,99 euroa....



Ladataan seuraavaa sisältöä