WWE 2K16

Steve "Stone Cold" Austin tuijottaa suoraan painijaani. Olen astunut Bret "The Hitman" Hartin saappaisiin ja luvassa on toisinto yhdestä kaikkien aikojen parhaasta matsista. Kyseessä on vuonna 1997 Wrestlemania 13:ssa nähty ottelu, josta sai alkunsa niin kutsuttu Attitude Era. Sen tunnuspiirteitä olivat entistä likaisemmat ja kovemmat ottelut, jotka olivat samalla huomattavasti aikaisempaa viihdyttävämpiä.

Viime vuonna julkaistu WWE 2K15 oli yksi suurimpia pettymyksiä sarjan historiassa. Mikään ei toiminut kunnolla, eivät edes grafiikat. Tämä siitäkin huolimatta, että Visual Concepts auttoi sen kehittämisessä. Huomasin nopeasti WWE 2K16:n pieksevän edeltäjänsä tässä suhteessa mennen tullen. Stone Cold ja The Hitman näyttävät ajoittain lähes täysin esikuviltaan. Tosin jälkimmäisen takatukan kanssa on edelleen ongelmia. Oikeastaan kaikki pitkät hiukset näyttävät siltä kuin tähtien päähän olisi läpsäisty annos puoliraakaa pastaa. Lisäksi vähemmän tunnettuihin painijoihin on panostettu selvästi legendaarisia pukupellejä vähemmän. Kokonaisuutena silti esimerkiksi kasvojen ilmeet ja pullistelevat lihakset näyttävät huomattavasti aikaisempaa paremmilta.

WWE 2K16:n painijoiden ohjaaminen tuntuu aika lailla samalta kuin aikaisemmissakin osissa, vaikka Yuke's on yrittänytkin virtaviivaistaa kontrolleja. Kokemus ei edelleenkään ole kaikista sulavin, mutta mukana on myös uusia mekaniikkoja. Yksi näistä nähdään vastustajan luovuttamiseen tähtäävissä väännöissä, joihin lukeutuu vaikkapa The Hitmanin erikoisliike Sharpshooter.

Vääntämisessä käytetään minipeliä, joka tuo mieleen UFC Undisputed 3:n. Siinä hyökkääjä ja puolustaja valitsevat analogisella tatilla erilaisia värejä, joka sopisi sellaisenaan vaikkapa Mario Party -sarjaan. Se ei siis oikeastaan liity millään tavalla kehässä nähtävään toimintaan, mutta toimii kuitenkin kohtuullisen hyvin. Mattopaini ja lukotukset ovat vaikeita asioida mallinnettavaksi, joten ehkäpä tällainen minipeli on paras ratkaisu tällä hetkellä.

Vastaliikkeetkin on uusittu, mikä on erittäin tervetullut uudistus. Nyt pelaajalla on mittari, jota vastaliikkeiden käyttäminen syö. Ei siis kannata tuhlata kaikkia paukkuja heti matsin alussa, sillä muutoin voi käydä kalpaten ottelun edetessä.

Otteluita ei voita yhtä helposti kuin edellisessä osassa, jossa pystyi parhaimmillaan painamaan kaverin kolmen sekunnin ajaksi mattoon ensimmäisten heittojen jälkeen. Nyt heitä täytyy höykyttää hieman, jonka myötä ottelut kestävät muutaman minuutin kauemmin. Samalla on kuitenkin ilmestynyt uusi hieman ikävä piirre, sillä voittoon vaaditaan poikkeuksetta painijan erikoisliikkeen käyttämistä. Voit toki tehdä näyttäviä hyppyliikkeitä köysien päältä, hakata vastustajaa kupoliin tuolilla tai mitä tahansa, mutta ilman erikoisliikkeen heittämistä ukkoa ei saa pysymään lattiassa. Ehkä tämä juontaa oikeista matseista, sillä näille heitoille on annettu suurempi rooli otteluissa viimeisen vuosikymmenen aikana. Toivoisin silti voivani voittaa jopa ilman niitä.

Varsinaisesta painimisesta löytyy edelleen Yuke'sin aikaisemmista tuotoksista tuttua kulmikkuutta ja hitautta. Otteluita ei vieläkään voi kuvata kovin sulaviksi kokemuksiksi. Ehkä he haluavat tällä tavalla painottaa realistisuutta, mutta itse kaipaisin jo jonkinlaista suunnanmuutosta. Tämä saattaa tosin vaatia kehittäjän vaihtamista kokonaan. Painiminen on edelleen hauskaa, mutta se vain on liikaa sitä samaa vanhaa.

Erilaisia painijoita on mukana yli 120 kappaletta eli lähes tuplat viime vuoteen verrattuna. Osa on kuitenkin joukosta poissa, ja ensimmäisenä silmään pistää Hulk Hoganin karsiminen pois hahmovalikoimasta. Miehellehän annettiin aikaisemmin tänä vuonna potkut WWE:stä. Pelistä löytyy kuitenkin esimerkiksi Fred Ottman Tugboatin roolista ja Charles Wright Kamana. Ja mikäli valikoima ei miellytä, voi aina luoda oman painijansa.

Työkalut oman virtuaalisen painijan luomiseen ovat myös kattavat. Omia luomuksia voi tehtailla yhteensä 100 kappaletta, joten käytännössä niillä voi vaikka täyttää muutaman fiktionaalisen painiliigan. En kuitenkaan itse suuremmin välitä ominaisuudesta, sillä heikolla painijalla aloittaminen on minusta tylsää. Tosin omia luomuksia väsääviä tämän vuoden painipeli varmasti miellyttää.

Pelisarja on edellisissä osissaan nostanut aina pinnalle jonkin tietyn ikonisen painijan ja tänä vuonna on "Stone Cold" Steve Austinin vuoro. Saamme kokea hänen uransa kaaren aina sen alkuvaiheista lähtien siihen saakka, kun miehestä muotoutui eräs WWE:n suosituimmista räyhääjistä. Vanhat valokuvat ja videomateriaalit saavat painin fanit kuolaamaan onnesta. Nautin ideasta suuresti, joten toivottavasti se säilytetään myös seuraavissa osissa. WWE 2K16 on kuin nautinnollinen historiantunti, jossa pääsee itse osallistumaan legendaarisiin mittelöihin.

WWE 2K16 on vielä kaukana täydellisestä painipelistä, mutta se on viime vuoteen verrattuna askel oikeaan suuntaan. Kaikki on kirjaimellisesti paremmin kuin edellisessä osassa. Kyllä tätä kehtaa suositella kaikille, jotka nauttivat oikeiden otteluiden seuraamisesta. Peli nousee oikeuksiinsa etenkin sopivassa kaveriporukassa.