Suomi
Gamereactor
arviot
Far Cry Primal

Far Cry Primal

Uusi aikakausi, tuttu rakenne ja immersio kohdallaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ubisoftin lippulaivasarja Assassin's Creed on jo useamman vuoden toistanut samaa kaavaa vuosittaisissa julkaisuissaan. Saman yhtiön toinen sarja Far Cry meinasi langeta samaan loveen Far Cry 4:n myötä. Nyt nähtävä Primal tekee onneksi jotain uutta: vuoden 10 000 eKr. Keski-Eurooppaan sijoittuvat tapahtumat asettavat pelaajan luolamieheksi mammuttien ja sapelihammastiikereiden keskelle.

Wenja-heimoon kuuluva Cro-Magnonin ihminen Takkar asettuu mammutteja metsästävien kumppaneiden kera Oros-laaksoon. Ympäristön vaarojen lisäksi päänvaivaa tuottavat kovasti neanderthalin ihmistä muistuttavat kannibaali-udamit, ja toisaalta myös intiaanien kaltaiset izilat. Pelin tarina keskittyy - oman kyläyhteisön kasvattamisen lisäksi - taisteluun niin ympäristöä kuin kilpailevia heimojakin vastaan.

Far Cry PrimalFar Cry Primal

Tarina itsessään ei ole kummoinen, mutta mielenkiintoiseksi sen tekee valittu aikakausi ja toteutus. Ihmiset puhuvat keksittyjä kieliä, jotka tekijöiden itsensä mukaan muistuttavat äänteiltään ja kieliopiltaan niitä kieliä, joita aikakauden ihmiset ilmeisesti käyttivät. Äänimaailma nojaa vahvasti ennen kaikkea metsän ja vuorten erilaisiin ääniin aina lintujen laulusta tuulen suhinaan saakka. Tekstitys on tehty suomeksi, ja dialogi on ajoittain tarkoituksellisen tönkköä: "Etsi lehtiä. Paranna tiikerin haava." Kokonaisuutena maailma siis tuntuu kaikkineen juuri niin villiltä, vaaralliselta ja elämää kuhisevalta kuin vain voisi kuvitella. On aivan toisenlainen tunne lähteä luolasta kivikeihään kanssa metsälle verrattuna aiempien Far Cry -pelien valikoimaan tuliaseita ja muita apuvälineitä. Primalin yleisvaikutelma on siis nimensä mukaisesti alkukantainen, raaka ja armoton.

Tämä on mainos:

Far Cry Primalin toimivuus ja rakenne on erittäin tuttu, mikäli on viime vuosina jotain sarjan peliä kokeillut. Avointa maailmaa tutkitaan hiljalleen, ja avainkohteiden valloittaminen avaa pikamatkustuspaikkoja nopeampaa liikkumista varten. Oman leirin erilaiset henkilöhahmot kertovat huoliaan, jotka avaavat uusia tehtäviä kartalle. Erotus pää- ja sivutehtävien välillä ei ole mitenkään selvä. Näin ollen tarinaan tulee suhtautua ennen kaikkea immersiivisenä kokemuksena luolamiehen maailmasta. Positiivinen silaus luodaan siten, että käynnistysnapin painamisen jälkeen peli pyöräyttää siihenastisen tarinan välivideona lataustauon aikana.

Niin wenjojen leiriä kuin omia henkilökohtaisia varusteitakin päivitetään jatkuvasti, mikä osaltaan luo vahvan vaikutelman jatkuvasta kehittymisestä. Pelin keskeinen ajatus on hengissä selviytymisen maksimointi, joten päivityksiä varten on kerättävä roinaa metsästä, houkuteltava omaan heimoon eri alojen asiantuntijoita ja tietysti metsästettävä jos jonkinlaisia petoja. Eläinten vaaniminen on palkitsevaa puuhaa, joka yleensä alkaa jäljittämisestä ja oikean hetken valitsemisesta. Joskus kuitenkin metsän asukki valitsee poloisen pelaajan, mikä johtaa aggressiiviseen kamppailuun. Onnistumisen tunne on melkoinen, kun ensimmäisen kerran onnistuu kaatamaan päälle käyneen sapelihammastiikerin jousta, keihästä ja nuijaa käyttäen. Kaikkia eläimiä ei kannata tappaa, vaan ne kannattaa kesyttää omaan käyttöön lemmikiksi. Elikoiden hankkiminen on oma minipelinsä, ja aikaa myöten valikoima kattaa niin sudet, leijonat kuin karhutkin. Tämä ei ehkä ole kovin realistista, mutta se tuo aivan oman lisäsäväyksen Far Cry Primalin maailmaan.

Perinteisesti Far Cry on ollut ennen kaikkea ensimmäisen persoonan ammuntapeli, ja muutos lyömäaseisiin on onnistunut pääosin hyvin. Nuijimisesta puuttuu kuitenkin tietynlaista munaa: joskus kohde putoaa yhdestä osumasta, kun taas joskus pahista saa mäiskiä kymmeniä kertoja ennen kaatoa. Tämä johtuu siitä, ettei pelaaja saa riittävästi palautetta: mihin isku on osunut, vai onko se osunut ollenkaan. Aikaa myöten puutteen kanssa oppii elämään, mutta silti se hieman harmittaa.

Far Cry Primal on onnistunut lisä Ubisoftin ensimmäisen persoonan toimintasarjaan. Sen yleistä rakennetta on toistettu jo vuosia, mutta epätavallinen kivikauden maailma saa kokemuksen tuntumaan tuoreelta. Matka mammutinmetsästäjänä kannattaa siksi kokea, vaikka olisi jo muuten kyllästynyt moneen kertaan toistettuun Far Cry -toteutukseen.

Tämä on mainos:
Far Cry Primal
HQ
HQ
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Aidosti uusi ympäristö, tuttu Far Cry -toimivuus, pikamatkustusmahdollisuus
-
Moneen kertaan kierrätetty rakenne, tarina ei ole kummoinen, vihollisen kestävyys on mysteeri
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä