Suomi
Gamereactor
arviot
UFC 2

UFC 2

Edellisen pelin puutteista on opittu, mutta ei riittävästi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vapaaottelun suosio on ollut selvässä kasvussa viime vuosina. Samaan aikaan UFC-kähinöihin perustuvat pelit eivät ole nauttineet samanlaisesta arvonnoususta. Päinvastoin ne ovat tuntuneet mitäänsanomattomilta esityksiltä, joissa kamppaileminen tuntuu siltä kuin taistelisi veden alla.

Mattopainin simulointi ei ole ihan yksinkertainen juttu, ja juuri tämän haasteen kanssa Electronic Artsin edellinen UFC-peli kompuroi. Näin ollen nyt julkaistun UFC 2:n keskeisin kysymysmerkki on, miten hyvin se onnistuu tavoittamaan intensiivisen mattopainin tuntuman.

Ensivaikutelman perusteella UFC 2 näyttää upealta. Mieleen hiipii jopa aatos siitä, että UFC 2 saattaa olla kaunein koskaan julkaistu urheilupeli. Illuusio kuitenkin särkyy heti varsinaisen toiminnan alettua. Japanilaisiin kilpailijoihinsa verrattuna länsimaiset taistelupelit ovat aina kärsineet epäuskottavista animaatioista. Erillään liikkuessaan hahmot toimivat hyvin, mutta taistelun tiimellyksessä varsinainen kontakti ei ole koskaan näyttänyt täysin tyydyttävältä. Sama puute ilmenee myös UFC 2:ssa - taistelijat liikkuvat ajoittain suorastaan robottimaisella kankeudella tehden näin pahasti hallaa pelitapahtumiin eläytymiselle.

UFC 2UFC 2
Tämä on mainos:

Samanlainen kankeus on läsnä myös pelattavuudessa. Teoriassa pelaajalla on mahdollisuus määrittää, mihin ruumiinosaan haluaa vastustajaa iskeä. Käytännössä järjestelmä kuitenkin tekee ohjauksesta tarpeettoman vaikean. Osumakohtien suuntauksesta puuttuu kokonaan sulavuus, ja joskus hyökkäysanimaatio jäätyy paikoilleen aivan kuin peli ei tietäisi, mitä seuraavaksi on määrä tapahtua.

Edes uusinnat eivät pärjää yhtään paremmin. Kamera on usein aivan hukassa tietämättä lainkaan, mitä sen oikeastaan pitäisi kuvata. Pisteenä iin päällä ottelun selostajat eivät tunnu olevan kiinnostuneita näkemästään, ja heillä on lisäksi vaikeuksia pysyä tapahtumien tasalla. Kaikki nämä tekijät yhdessä aiheuttavat sen, että UFC 2:n pelaamisesta puuttuu rutkasti uskottavuutta ja sitä niin sanottua siellä olemisen tuntua.

Mukaan on sisällytetty erillinen harjoittelutila, joka opettaa kaikki käytössä olevat liikkeet. Suosittelen lämpimästi tähän pelimuotoon perehtymistä, sillä UFC 2 ei ole helposti lähestyttävä peli. Toisaalta pelasin joitakin todella hauskoja otteluita sellaisten kavereiden kanssa, joilla ei ollut pienintäkään aavistusta otteluiden toimivuudesta. Joskus he liikkuivat ruudulla kuin rasvatut ankeriaat ikään. Oikeassa elämässä tällainen lähestymistapa ei tietenkään olisi mahdollinen. UFC 2 luottaakin pääasiassa siihen, että sitä pelataan "oikein" eikä satunnaisia nappeja painellen.

Parhaina hetkinä valmentaja karjuu ohjeita nurkastaan, yleisö mylvii ja selostajat pysyvät tilanteen tasalla. Tällöin UFC 2 kuulostaa, näyttää ja tuntuu sellaiselta kuin pitääkin aiheuttaen sen kauan kaivatun adrenaliiniryöpyn. Valitettavan usein näin ei kuitenkaan tapahdu. Otteluiden jännite puuttuu, lyönnit tuntuvat siltä kuin iskisi vaahtomuovista tehtyjä ihmisiä ja erillinen stamina-mittari tekee kamppailuista liian staattisia. Selkeiden osumien vaikutukset ovat liian vaihtelevia, ja ajoittain veden ja vaseliinin taianomainen teho tuntuu korjaavan kaikki vammat hetkessä.

Tämä on mainos:

Pelin paras osuus on jiu-jitsu, jossa tempo muuttuu perinteisestä kamppailusta enemmänkin peruspelin sisäiseksi minipeliksi. Tällöin pelaajan tarvitsee pysyä ruudun tapahtumien tasalla iskuissa, sidonnoissa ja vastaliikkeissä. Nämä kähinät ovat joskus huomattavan jännittäviä, vaikkakaan pelillisesti ne eivät tunnu järin kamppailullisilta.

UFC 2 on parhaimmillaan samantasoisen kaverin kanssa koettuna. Tällöin pelaamisesta tulee aidosti hauskaa, mutta mukana on onneksi myös yksinpelin mahdollisuus. Uratila on sinänsä mielenkiintoinen, mutta se on toteutettu samalla tylsällä kaavalla kuin mitä on nähty aina ennenkin. Ensin valitaan valmis taistelija tai tehdään oma, ja sitten edetään uralla ylöspäin pohjalta aloittaen. Uratila muistuttaa Fight Night -pelien vastaavaa yllätyksettömyydessään.

Viime vuosien WWE-pelit ovat pärjänneet uratilan toteutuksessa paljon paremmin tuomalla pelaamiseen tunnettujen painijoiden uran tähtihetkiä. Jonkinlainen etenevä tarina olisi ollut paljon nykyistä uratilaa mielenkiintoisempi vaihtoehto UFC 2:ssa. Miksi pelaajat eivät voi kokea esimerkiksi Chuck Liddellin suuria hetkiä taistellen tietä läpi miehen uran tärkeimpien otteluiden?

UFC 2:ssa on oma versionsa FIFA:n Ultimate Team -muodosta. Tarkoituksena on muodostaa viiden taistelijan tehotiimi ja luotsata se menestykseen. Pelata voi yksinkin, mutta parhaimmillaan muoto on tietenkin verkossa muita ihmisiä vastaan. Hauskan lisän tarjoaa Live Events, jossa pääsee lyömään vetoa oikeiden UFC-otteluiden lopputuloksesta ansaiten näin pisteitä oman taistelijan kehittymiseen. Toiminto on hauska, mutta pelkästään sen vuoksi ei peliä kannata ostaa.

Kaikesta huolimatta on selvää, että EA on ottanut palautteesta opikseen UFC 2:ssa. Mattopainia on muutettu, pelissä on enemmän sisältöä ja otteluissa vaihtelua. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä parannuksien olisi pitänyt keskittyä enemmän itse otteluihin eikä kaikkeen muuhun niiden ympärillä. Peli ei vain yksinkertaisesti ole riittävän nautinnollinen kokemus muuta kuin UFC:n kaikkein kovimmille faneille. Jos kuitenkin koet kuuluvasi kohderyhmään, on UFC 2 suositeltava ostos.

UFC 2UFC 2
HQ
HQ
HQ
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Taistelijat näyttävät hienoilta, mattopaini on hauskaa, riittävästi syvyyttä, hahmovalikoimassa riittää
-
Animaatiot sekoilevat vähän väliä, ohjattavuus tarpeettoman monimutkaista, jäykkää toimintaa, uusinnat ovat surkeita
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Arviossa EA:n uusi vapaaottelupeli UFC 2!

Arviossa EA:n uusi vapaaottelupeli UFC 2!

UUTINEN. Kirjoittaja Arttu Rajala

MMA-fanit huomio! EA Canadan kehittämä UFC 2 ilmestyi kauppoihin viime viikolla 17. maaliskuuta. Ryntäsitkö heti kauppaan vai jäitkö odottamaan arvioita? Jos vastauksesi...

0
UFC 2 saa oman Ultimate Team -pelimuodon

UFC 2 saa oman Ultimate Team -pelimuodon

UUTINEN. Kirjoittaja Arttu Rajala

Ultimate Team -pelimuoto on nähty aikaisemmin lähes kaikissa EA:n urheilupeleissä ja seuraavaksi se saapuu myös UFC-pelisarjaan. EA Sports paljasti pelimuodon tällä...

1
MMA-fanit huomio! UFC 2 ilmestyy maaliskuussa

MMA-fanit huomio! UFC 2 ilmestyy maaliskuussa

UUTINEN. Kirjoittaja Arttu Rajala

EA Sports on ilmoittanut virallisen julkaisupäivän yhtiön seuraavalla MMA-pelille, joka kulkee yksinkertaisella nimellä UFC 2. Taistelut oktagoniassa pistetään käyntiin...



Ladataan seuraavaa sisältöä