Sherlock Holmes: The Devil's Daughter

Ukrainalainen Frogwares on kohta jo muutaman vuosikymmenen ajan vääntänyt Sherlock Holmesin lisenssillä pulmapainotteisia seikkailupelejä. Jokainen uusi osa on ollut edeltäjää parempi varsinkin teknisesti ja pelillisesti. Tarinankerronnan yleinen tyyli on silti säilynyt halki vuosien varsin samanlaisena. Sherlock Holmes: The Devil's Daughter esittelee aiempaa nuoremman Holmesin, ja kokeilee toimintaosuuksien lisäämistä huonolla menestyksellä.

Frogwares on ilmeisesti halunnut seurata aikaansa liveten linjastaan pysytellä perinteitä kunnioittavassa Sherlock Holmesissa. The Devil's Daughter on selvästi hakenut vaikutteita niin Elementary-TV-sarjasta kuin viime aikojen toiminallisista Sherlock Holmes -elokuvistakin. Samaan aikaan pelin käyttämä teknologia ja tarinankerronnan tempo ovat säilyneet samoina. Näin ollen avainkaksikon nuorentaminen tuntuu tarpeettomalta ja kankeat toimintaosuudet lähinnä ärsyttäviltä. Arvostan Ukrainan poikien pyrkimystä uudistaa pelisarjaansa sen jokaisella osalla. Muutoksen pitäisi silti olla sekä perusteltu että toimiva, eikä se muutos ole oikein kumpaakaan The Devil's Daughterissa.

Rakenteen puolesta peli etenee aiemman Crimes & Punishmentsin viitoittamalla tiellä. Toisiaan seuraavia mysteereitä sitoo yhteen löyhä kehyskertomus, joka liittyy jollakin tavalla Holmesin yksityiselämään. Toimeksiannoissa keskustellaan epäiltyjen kanssa, tehdään päätelmiä heidän ulkonäkönsä perusteella, tutkitaan rikospaikkaa ja kerättyjen tietojen avulla muodostetaan johtopäätöksiä tapahtumien kulusta. Ratkaisuja on useita, mutta vain yksi niistä on se niin sanottu oikea lopputulos. Peli ei kuitenkaan rankaise, vaikka sattuisikin tulemaan erilaiseen päätelmään. Muutenkin seikkailupelejä usein vaivaava tiettyyn kohtaan jumittuminen on onnistuttu lähes täysin eliminoimaan. Melkein joka tilanteeseen löytyy se yksi nappi, jota painamalla pulman voi ohittaa ja päästä näin etenemään.

Pelillisesti The Devil's Daughter on toistaan seuraavien minipelien kokoelma, jotka vuorottelevat ympäristön havainnoimisosioiden välillä. Ajatuksena moinen kuulostaa ehkä tylsältä, mutta peli onnistuu nivomaan kaiken yhteen varsin tyydyttävästi. Vain muutama pulmaosuus tuntuu jääneen mukaan siksi, että on väkisin haluttu tuoda vaihtelua muun toiminnan sekaan. Paikasta toiseen siirrytään kätevästi muutamalla napinpainalluksella, joten turhaa säntäilyä paikasta toiseen ei ole lainkaan.

Sherlock Holmes -pelien pohja on selvästi luotu hitaaseen ympäristön ihmettelyyn ahtaissa ja staattisissa maisemissa. Näin ollen pelattavuus ei oikein taivu räväkköihin toimintaosuuksiin. Nämä ajoittaiset juoksemiset ja suojasta suojaan -etenemiset eivät onneksi kestä kauan. Vaihtelun tuomisen ohella tarkoituksena on varmasti ollut laittaa pelaaja nimenomaisesti pelaamaan mahdollisimman paljon, eikä vain katselemaan toiminnallisia välivideoita. Tämän pelisarjan vahvuus on ehdottomasti ollut se, että eteen tulevia ongelmia saa pohtia kaikessa rauhassa ilman kiireen kierää. Pakotetut - joskin lyhyet - toimintajaksot rikkovat tämän aiemmin niin rauhoittavan harmonian.

Graafisesti maisemat ovat ahtaita, joskin onneksi värikkäitä ja yksityiskohtaisia. Hahmot liikkuvat hämmentävän kankeasti. Toisaalta suurin osa tarinasta edistyy dialogin avulla, joten liikkeisiin ei yleensä kiinnitä huomiota. Pelialueiden ahtaudesta huolimatta latausajat ovat pitkät. Suuri ongelma se ei kuitenkaan ole, koska omanlaisensa verkkaus sopii hitaaseen pulmanratkontaan.

Avainkaksikon ääninäyttelijät ovat vaihtuneet, mitä en ymmärrä lainkaan. Aivan yhtä hyvin vanhat tekijät työnsä hoitivat kuin nämä uudetkin. Musiikkia käytetään maltillisesti, ja tökkiviä toimintaosuuksia lukuun ottamatta sävelmät pysyttelevät taustalla tukien tunnelmaa. Räväköissä kohdissa musiikki loikkaa sitten silmille pauhaten kaikella voimallaan.

Sherlock Holmes: The Devil's Daughter on kokonaisuutena vankka lisäys tunnettuun pelisarjaan. Tällä kertaa mukaan on lisätty joukko tarpeettomia uudistuksia, joista toivottavasti luovutaan tulevaisuudessa.