Meridian: Squad 22

Ede Tarsoly on melkoinen työjuhta. Hän loi reaaliaikastrategiapelin käytännössä itse äänipuolta lukuun ottamatta. Harmillisesti tämän asian edut eivät realisoidu pelaajille asti.

Pienten indie-studioiden vahvuutena on usein tinkimättömyys, ja kyky luoda jotain todella uniikkia. Julkaisija ei huohota niskaan, eikä kyseessä ole satojen ihmisten työpaikat ja jopa sadat miljoonat dollarit. Johonkin pelien pieneen markkinarakoon keskittyminen ja panostaminen voi tienata elannon hieman 10 miljoonaa kappaletta pienemmilläkin myyntimäärillä. Meridian: Squad 22 on sikäli erikoinen tuote, että kehittäjä Ede Tarsoly on yhden miehen tiimistään huolimatta pyrkinyt Starcraft 2:n kaltaiseen lopputulokseen. Siinä kisassa hän jää ymmärrettävästi valitettavan kauas Blizzardin kaltaisen studion tuotoksesta.

Yllättävän tarinapitoinen kampanjaosuus käy uuden planeetan kansoittamista, petosta ja vastarintaa läpi muutaman ihan pätevän videopätkän verran. Ne ovat pääosin pelimoottorilla tehtyjä, hieman kömpelöitä välinäytöksiä. Kömpelyys ei yllättäen johdu varsin onnistuneesta ääninäyttelystä vaan dialogin oudosta tauotuksesta, joka antaa tarinankerronnalle tarpeettoman amatöörimäisen tunnelman. Vastassa on Meridian-planeetalle aiemmin asettuneet tahot, joiden varustus on käytännössä yhtä yksikköä lukuun ottamatta identtinen oman sotakaluston kanssa. Erilaisia kansoja tai ryhmittymiä omine yksiköineen ei siis ole. Peli on sinänsä ihan perusnätti, mutta kärsii geneerisyydestä valtavasti.

Peli itsessään on paljon velkaa Starcraftille. Shardium-nimisen pääresurssin kerääminen tapahtuu täysin samalla tavalla rakentamalla tukikohta puolikaaressa olevien kristallien viereen. Sen keruusta vastaavat yksiköt hoitavat myös rakentamisen, jos vaan heikohkolta reitinhaultaan ehtivät. Shardiumilla ostetaan sitten yksiköitä ja uusia tönöjä, joiden valikoima rajoittuu lähinnä yksiköntuotannollisiin rooleihin. Meridianin isoin ja kenties paras uudistus eli teknologia, hoidetaan toisella tavalla. Uudet yksikkötyypit, komentajan erikoiskyvyt ja muu huttu avataan nimittäin erillisillä maastosta löytyvillä resursseilla. Pöniköitä on kolme eri sorttia raa'asti kolmeen eri kategoriaan jaettuna (hyökkäys, puolustus, resurssienkeräys) ja kaikki niillä ostetut päivitykset säilyvät seuraaviin tehtäviin. Pelin lopussa kaikki on käytännössä avattuna, mutta etenkin keskivaiheilla oma armeija tuntuu omalta - kiitos jatkuvan päätöksenteon seuraavan teknologian avaamisen suhteen.

Yksiköt itsessään edustavat suurin piirtein tylsintä ja tavanomaisinta scifi-kaavaa tuikkusäteillä räiskivine rivisotilaineen, tankkeineen ja lennokkeineen. Jopa laivat on saatu mahdutettua mukaan, mutta niiden käyttö etenkin kampanjassa on erittäin rajattua tai oikeastaan lähes tarpeetonta. Kartat ovat yksinkertaisesti liian pieniä niille. Etenkin tankkiosasto kärsii pahasta mielikuvituksen puutteesta, tarjoten lähinnä erimuotoisia ja -tehoisia metallimönttejä tuotantolinjalta ulos rullattavaksi. Rotjakkeet tuntuvat muutenkin alisuorittavilta ja kaksijalkaiset kävelijät tai parempilaatuiset jalkaväkisotilaat tuntuvat juoksevan niistä yli sen suuremmitta ongelmitta.

Taistelu on kohtalaisen nopeatempoista, kiitos yksiköiden vähäisen keston. Omat ukkelit vaativat myös paljon mikromanagerointia, sillä reitinhakuun ei ole luottaminen. Etenkin rakennusten välistä puikkelehtiminen tuntuu olevan sille välillä täysin ylivoimainen tehtävä. Harmittavaa sinänsä, sillä iso osa tylsähköistä (usein puolustamista edellyttävistä) kampanjatehtävistä on suoritettavissa parhaiten rakentamalla tykkitornimuuri tukikohdan edustalle. Sen läpi koikkelehtiminen onnistuu yleensä vain pelaajan tarkassa ohjastuksessa. Tekoäly ei muutenkaan suoriudu tehtävistään täysin puhtain paperein, sillä yksiköt saattavat lähteä metsästämään vastustajia pitkänkin matkan takaa tai sitten jäädä passiivisena nököttämään paikalleen. Paimentamista siis vaaditaan. Lisäksi pelistä puuttuu monien sen kilpailijoiden käyttämiä käyttöliittymäjuttuja, kuten reittipisteet tai useiden rakennusten rakentaminen ketjuttamalla. Peli vaikuttaa myös huijaavan mitä tulee tekoälyn yksiköntuotantoon ja resursseihin. Lähes maan tasalle lanattu tukikohta rakentuu ehjäksi minuutissa eikä tietokoneen sotakassassa tunnu olevan pohjaa ollenkaan.

Meridian: Squad 22 on yhden kehittäjän sankarillinen suoritus. Se on kuitenkin samalla piinallisen identiteetitön, peesaten isommalla rahalla tehtyjä kilpailijoitaan joka osa-alueella. Pelissä ei ole sitä yhden ihmisen tinkimätöntä visiota, joka nostaisi sen teknisesti parempien kilpailijoidensa rinnalle, mikä on todella sääli. Jahka kampanja on pelattu läpi, tarjolla on enää satunnaisgeneroitua Conquest-moodia tietokonetta vastaan. Moninpeliä siitä ei löydy. Jos noin kymmentuntinen kampanja silti kiinnostaa, 15 euron hintainen yhden ihmisen luoma peli voi olla hankkimisen arvoinen ihan vaan ihmettelemisen tähden. RTS-taivaan jättien uhkaajaksi siitä ei ole.

Peli testattiin Jimm's Balor V2 -tietokoneelle, jonka on kasannut Jimm's PC-Store Oy. Arvion laitekokonaisuudesta voi lukea täältä.