Call of Duty: Infinite Warfare - DLC1: Sabotage

Ensimmäinen lisäosa Call of Duty: Infinite Warfareen laajentaa entisestään suosittua FPS-pelisarjaa. Mukaan on ahdettu neljän uuden moninpelikentän ohella paljon odotettu Willard Wylerin kauhuelokuva, joka toimii pohjustuksena uudelle Zombies-tasolle nimeltään Rave in the Redwoods.

Willard Wylerin The Zombies in Spaceland -kauhuelokuvasta selvinneet hahmot löytävät nyt itsensä hylätyltä leiriltä keskellä korpea. Aihe on taas mahdollisimman kaukana alkuperäisestä pelistä, sillä teemana tällä kertaa on teknobileet. Zombieita lahdataan elektronisen musiikin säestyksellä, sillä onhan toki kyseessä 90-luku. Soundtrack on jälleen kerran todella laadukas, vaikkeivät biisit nyt ihan ravemusiikista menekään. Kenttä koostuu useista mökeistä ja metsän palasista. Monipuolinen maasto on tarkoin suunniteltu mahdollistaen zombiehyökkäyksiä useilta suunnilta, mutta myös puolustautumista niitä vastaan varsin kekseliäästi. Puolustuksen apuna on jälleen tajuton määrä kaiken maailman salaisuuksia ja yllätyksiä, keräilykamaa ja tietysti aseita.

Teknobileisiin sonnustautuneiden elävien kuolleiden joukossa riehuu tällä kertaa myös hitsauskypärällä ja sirkkelinterällä aseistautunut Slasher. Tämä iso rumilus jäi itseltäni kokematta serveriongelmien takia. Itse asiassa lukuisten yritysten jälkeen pääsin mukaan vain yhteen pelisessioon, ja sinnekin vasta aivan viime metreillä. Muiden juostessa mitä isompien pyssyjen kanssa ei minulle jäänyt nyrkein varustettuna juuri mahdollisuutta eteen tullutta sasquatch-laumaa vastaan. Kukaan kanssapelaajista ei myöskään pystynyt tai halunnut vastata avunhuutoihini tehdessäni kuolemaa öisellä viheriöllä, joten sessio jäi varsin lyhyeksi. Zombies in the Redwoodsia kun ei pääse pelaamaan yksin, ellei ole selvittänyt ensimmäistä Zombies haastetta.

Peliporukan löytymisen ja serverien toimivuuden kannalta muiden Sabotage-lisäosan uusien moninpelikenttien kanssa oli jo parempi tuuri. Edelleen pelin aloitusta joutui odottamaan toista minuuttia, mutta pelit sentään käynnistyivät. Se miten hyvin taistossa pärjäsin onkin eri asia.

Neljästä kentästä kolme on täysin uusia, ja ne edustavat sekä nimeltään että ilmeeltään eri ajanjakson tyylejä. Keskisuuressa Noir-kentässä pelaajat taistelevat synkkään tulevaisuuteen sijoitetussa autiossa kaupungissa. Nopeatempoisessa pienessä Renaissance-kentässä rymistellään kanaalein koristellussa vanhanajan tyylikkäässä Venetsiassa. Neon vie taistelijat pitkälle tulevaisuuteen hienosti viimeistellyssä miljoonakaupungissa. Näiden kenttien lisäksi Sabotage-pakettiin on lisätty Dominion-kenttä, joka on uusintaversio COD: Modern Warfare 2 -pelin klassisesta Afghan-kentästä.

Jokainen kentistä on niin graafista kuin pelillistäkin silmää ajatellen hiottu huippuunsa. Call of Duty: Infinite Warfaren optimoitu pelimoottori työstää tarkkaa graafista ilmettä, jota vahvistavat tyylikkäät valoefektit ja näyttävät tekstuurit. Kenttien yksityiskohtien tai pelaajien määrä ei aiheuta pykimistä, ja ylimääräiset roinat ovat estämisen sijaan enemmänkin suunniteltu tehostamaan liikkumista ja yllätyshyökkäyksiä. Liikkuminen ympäri kenttiä on mahdollista useita eri reittejä pitkin useassa kerroksessa tarjoten lukuisia eri lähestymistapoja vihulaisen kukistamiseen. Mahdollisuuksia napauttaa vihollinen palasiksi kaukaa onnistuu yhtä hyvin kuin yllätyshyökkäys nurkan takaa. Puolustuspisteiden luonnille annetaan mahdollisuuksia, mutta yhtäkään paikkaa ei voi saada ilmatiiviiksi. Hektiset kissa ja hiiri -leikit labyrinteissa ovat kaikessa dynaamisuudessaan huumaavaa seurattavaa, varsinkin jos tietää mitä tekee. Kentästä riippuen oma kohtaloni oli tulla teloitetuksi joko yllättäin hetken yksinäisen haahuilun päätteeksi tai ensimmäisen kymmenen sekunnin sisällä aloituksesta. Tavat vaihtelivat teräaseista pitkän matkan kivääreihin, mutta onnistuin sentään jopa muutaman kerran näkemään tappajani.

Vaikka teknisesti ja ideologisesti Sabotage -lisäpaketti on ison rahan huipputuote, CODin yksinpeleistä nauttimisesta huolimatta se muistutti minua vanhasta iästäni ja huonosta sihdistä reflekseistä nyt puhumattakaan. Pelkkänä tykinruokana oleminen kyllästytti todella nopeasti, eikä edes hauskasti keksitty elokuvamainen tyylittely Zombies-sarjaan jaksanut kiinnostaa pitemmän päälle. Myös Playstation+ -palvelun vaatiminen rajoitti pelaamistani muutaman päivän ilmaiskokeluun. Pelaajat, jotka tietävät mitä odottaa ja kuuluvat kohderyhmään, saavat juuri sitä mitä haluavatkin. Itse jäin rei'ille ammuttuna muistelemaan vanhoja hyviä aikoja: kuinka silloin joskus Delta Forcessa (1998, Novalogic) maattiin vokseliruohomättäällä liikkumattomana kymmenenkin minuuttia seuraten vihollisen liikkeitä, kunnes Barrett M82 -ammus kajahti ilmoille kaataen vihollisen puoleentoista kilometriin saakka.