Ensimmäiset kaksi Flatout-peliä ovat riemukasta romurallia, jotka tarjoavat ikimuistoista vauhdin hurmaa ja kutkuttavia tilanteita kavereiden kanssa. Kun suomalainen pelitalo Bugbear päästi Flatout-sarjansa ratista irti, alkoi kaahailu pahasti hiipumaan ja vauhtia sai ainoastaan laadun heikkeneminen. Sarjan kolmas osa oli enää vain pahanhajuinen pölähdys pakokaasua iloisesti revittelevien esiosien putkista. Sen takia tulikin yllätyksenä, että sarjaan enää edes kaavailtiin jatkoa. Rattiin hyppäsi ranskalainen kehittäjä Kylotonn, ja peli tuntuu saaneen taas hieman putket pörisemään.

Varauksellisesta asenteesta huolimatta ensivaikutelma pelistä yllättää positiivisesti. Kolmiulotteisissa valikkotaustoissa on yrityksen makua, ja yleisilme on miellyttävän selkeä tyypillisen räkärokin pauhatessa taustalla. Valittavana on yksittäisten rallien lisäksi urapeli ja moninpeli. Harmillisesti moninpeli ei tue jaetun ruudun iloa: vaihtoehtoina ovat ainoastaan netin välityksellä toimiva kaahailu ja vuoropohjainen party mode. Tässä pelimuodossa räsynukkekuski ammutaan tuulilasin läpi vauhdissa kohti erilaisia maaleja, mutta jo Bugbear-ajoilla tehdyn hauskuuden pilaa nyt jäykkä fysiikka ja tahmea ohjattavuus.

Ajomallinnus pelissä on todella kepeä eikä kaahailuun saa kunnollista otetta. Itseasiassa auto tuntuu ja jopa ajoittain näyttäisi leijuvan tien päällä. Sarjan tunnetuksi tehnyt fysiikkamallinnus on mukana ajamisessa varsin heikosti. Auto ei hajoa läheskään niin yksityiskohtaisesti kuin jo yli kymmenen vuotta sitten ensimmäisessä Flatoutissa, ja nämä vähäisetkin hajoamiset ovat vain kosmeettisia. Auto siis seilaa yhtä sulavasti teillä riippumatta siitä, onko runko rusinana vai ei. Kentistä löytyy kiitettävästi hajotettavaa ympäristöä, mutta tämäkin vaikuttaa autoiluun hidastavasti vain ensimmäisellä kerralla törmätessä. Eli romahtanut puusee näkyy lautakasana seuraavallakin kierroksella autojen kuitenkin kaahatessa sen läpi ilman minkäänlaista vaikutusta.

Vaikka graafisesti peli ei ihan eliittiluokkaan pääsekään, ei Flatout 4 missään nimessä ruma ole. Yleisilmettä on tyylitelty miellyttävällä sävytyksellä, ja kaikki 20 kenttää on topattu täyteen kaiken maailman yksityiskohtaisesti hajoavaa sälää. Valotehosteet ja paikoittain esiintyvät dynaamiset varjot ovat mukana tuomassa lisää iloa silmälle. Peli myös rullaa sujuvasti suurimman osan ajasta, ja vain pientä ruudunpäivityksen tökkimistä on havaittavissa tapahtumarikkaimmissa tilanteissa. Hajoavan tavaran määrä ja autojen paljous ehkä selittävät osittain kenttien pitkät latausajat.

Tämä on mainos:

Omaperäisiä ja kivan näköisiä autoja on peliin ahdettu lähes kolmekymmentä. Jokaista autoa, tuliteristä romuihin, pystyy ruuvailemaan tiukempaan kuntoon ralleista saaduilla palkintorahoilla. Pettymykseksi auton ehostaminen ei kuitenkaan näy ulkonäössä millään muotoa. Visuaalisia alilyöntejä on pyritty kompensoimaan osittain pelillisillä uudistuksilla. Flatout 4:ään on nimittäin lisätty mukaan aseita, mutta vain tiettyihin kenttiin. Muun muassa kovasti toisen maailmansodan aikaiselta merimiinalta näyttävä metallikuula tekee kovaa tuhoa jahtaavia vastustajia kohti ammuttaessa. Myös oman auton ympärillä sähisevä sähkölataus käräyttää liian lähellä kaahaavat epäonniset kisailijat pitkin kentän reunoja. Toistaiseksi tuntemattomalla tavalla latautuvat aseet pystyvät siis hidastamaan tai jopa tuhoamaan vastustajan. Vaikka aseet eivät suoraan istu Flatout-kaahailuun, ei niiden läsnäolo häiritse. Itseasiassa, ne tuovat mukanaan pientä strategista lisäarvoa ralliin pelastaen minutkin lukuisia kertoja viimeiseksi jäämiseltä, kun kuminauhatekoäly jojoili epäloogisesti helpon ja vaikea vastuksen välillä.

Flatout 4: Total Insanity tuntuu pitkälti muutamaa kentän ulkonäköä myöten hutaisten tehdyltä teräväpiirtoversiolta Flatout 2:sta. Oleellisimmilta ominaisuuksiltaan - kuten esimerkiksi fysiikan realistisuudellaan - se ei kuitenkaan pääse lähellekään alkuperäisiä klassikkopelejä. Tästä huolimatta se ei ole läpeensä mätä. Vauhdin hurma on toteutettu hyvin ja sälää lentää parhaimmillaan ilmassa siihen malliin, että on vaikea nähdä eteensä. Jos pelin nimen ei anna ladata liikaa odotuksia ja kokemuksen ottaa vastaan avoimin mielin kevyenä väliaikaviihteenä, ratin takana kaasuttelusta alkaa hiljalleen jopa pitää.