Troll and I

Troll and I on kolmannen persoonan peli, joka on samalla Spiral House -studion ensimmäinen tuote. Tarina sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Skandinaviaan, jossa pelaaja omaksuu teini-ikäisen Otto-pojan roolin. Hän on joutunut erilleen äidistään sen jälkeen, kun tuntemattomat pahikset posauttivat hänen kotikylänsä. Laumoittain hiisiä ryömii maasta ja ne hyökkäävät ihmisten kimppuun. Oton pelastaa peikko, ja parivaljakon matka muuttuu selviytymistaistoksi. Lähtökohta muistuttaa hieman The Last Guardiania. Valitettavasti Troll and I on enemmänkin pienen budjetin PS2-peli. Kaikki potentiaali hukataan huonoon suunnitteluun, mitäänsanomattomaan tarinaan ja massiiviseen määrään teknisiä ongelmia.

Jo opastusosiossa saa heittää haaveet eeppisestä seikkailusta. Aluksi nimittäin opetellaan avoimessa maastossa jäljittämään ja metsästämään eläimiä. Luontoympäristöksi maisema on hyvinkin tyhjä ja hiljainen taustamusiikin yrittäessä paikata puutteita. Varsinaisia pelimekaniikkoja ei myöskään opeteta mitenkään onnistuneesti. Pelaajalle annettava palaute on niin visuaalisesti kuin ääntenkin osalta hämmästyttävän vähäistä. Tämä johtaa satunnaiseen nappien lätkimiseen samalla toivoen, että jotain ehkä tapahtuu. Mitään karttaa tai suuntaa osoittavaa nuolta ei ole, joten luvassa on jokseenkin pitkä(veteinen) pelikokemus.

Metsästyksen jälkeen opetetaan erilaisten raaka-aineiden käyttö, ja opastetaan tavaroiden nikkaroinnin saloihin. Ongelma on siinä, että koko järjestelmä tuntuu tarpeettomalta heti alusta alkaen. Aseiden ja tavaroiden nikkaroiminen on työläs ja hankala prosessi puhumattakaan maaston tylsästä nuohoamisesta raaka-aineita etsien. Rakentelu on tarpeellista vain silloin, kun pelissä eteneminen vaatii tietyn esineen tekemistä esteen rikkomista varten. Silloinkin koko järjestelmä tuntuu tarpeettomalta lisältä, jonka tarkoituksena on vain ollut keinotekoisesti pidentää pelin kestoa.

Välittömästi peikon kohtaamisen jälkeen pelin huonot suunnitteluratkaisut alkavat paljastua. Kahden eri päähenkilön välillä vaihdellessa käy tuskallisen selväksi, että Troll and I suunniteltiin alun perin kaverin kanssa pelaaminen mielessä. Monet pulmat on mietitty kahden hahmon kykyjä hyödyntäviksi: Otto hiiviskelee ja kiipeilee, kun taas peikko luottaa raakaan voimaan.

Pulmatehtävät ovat sinällään ihan kelvollisia, mutta yksin niiden tekeminen ei ole nautittavaa. Pelin alkupuolella on esimerkiksi tehtävä, jossa täytyy ensin nostaa maasta lentokoneen siipi ja asettaa se sitten Otolle sillaksi ylitystä varten. Hahmojen välillä vaihdellen eteneminen sujuu jokaisen esteen ohitse askel kerrallaan. Meno vain on hyvin tylsää ja hidasta, eivätkä asiaa ainakaan auta säännöllisesti peikon kimppuun käyvät pahikset.

Jaetulla ruudulla pelatessa meno on parempaa. Peli edistyy hieman aiempaa nopeammin, ja säännöllisin väliajoin kimppuun hyppivät vihollislaumat muuttuvat siedettävämmiksi. Yksin pelattuna kahden hahmon välillä vaihteleminen muuttuu erittäin nopeasti tylsäksi puurtamiseksi. Mekaniikka yrittää olla intuitiivinen, mutta hidas ja huono ohjattavuus tekee pelaamisesta vastenmielistä. Oton ja peikon välillä vaihtaminen ei ole hankalaa, mutta ympäristön kanssa vuorovaikuttaminen on sitä senkin edestä. Hahmot reagoivat pelaajan käskyihin tuskallisen hitaasti tai eivät lainkaan. Tämä tekee taisteluista ja kiipeilykohtauksista huomattavasti hankalampia kuin mitä niiden pitäisi olla.

Vaikka ohjaus toimisikin, tuntuu Otto silti kömpelöltä kiipeillessään kielekkeillä. Taistelut ovat yhtä lailla karmeita. Hyökkääminen millä tahansa aseella on turhauttavaa, ja pojan väistämisliike on suorastaan hyödytön. Peikko vastaavasti pystyy lennättämään pahiksia taaksepäin ja tallomaan niitä jalkoihinsa, kunhan vain muistaa hakata runsaasti nappeja toivoen, että edes joku isku osuisi.

Osan ongelmista voisi vielä sietää, jos välitallennuspisteet olisi sijoitettu armeliaasti. Epätarkka ohjaus johtaa usein alas kuolemaan suistumiseen, ja huono grafiikka tekee kerrasta tappavat ansat vaikeiksi havaita. Kuoleman korjatessa on joko ladattava edellinen tallennustiedosto tai aloitettava käynnissä oleva osio kokonaan alusta. Liian usein peli päättyy epäreilusta syystä, ja aina kuolema aiheuttaa liian paljon takapakkia pelin edistymisessä. Troll and I ei ole vaikea peli siksi, että se olisi sellaiseksi suunniteltu. Peli on vaikea epäonnistuneiden suunnitteluratkaisujen takia.

Jo mainittujen ongelmien ohella peli on väärällään kaikenlaisia bugeja ja yskivää suorituskykyä. Aivan liian usein seinän läpi voi kävellä, tai sitten vastaan tulee näkymätön seinä. Peikko juuttuu usein kiinni ympäristöön. Pisteenä iin päällä ruudunpäivitys on niin kehno, että välillä meno muuttuu diashow'ksi. Ääninäyttely on onttoa, ja dialogi käydään läpi monotonisella äänellä ilman minkäänlaista tunnetta. Oton ja peikon välinen suhde ei kehity mihinkään, eikä se näin huonosti toteutetulla dialogilla onnistuisikaan. Yksi harvoista hyvistä puolista on Troll and I:n musiikki. Jousisoitinpainotteiset sävelmät ovat miellyttävää kuunneltavaa.

Pari konsolipolvea sitten Troll and I olisi voinut olla siedettävä ensiyritys kokemattomalta studiolta. Spiral Housen ajatusta on syytä arvostaa, mutta selvästikin he ovat haukanneet ensipelillään liian ison palan. Pelin huono laatu ei missään tapauksessa riitä oikeuttamaan siitä pyydettyä hintaa.