Kaikki hyvä päättyy joskus. Näin on marjat nyt myös From Softwaren Souls-sarjassa. Kolmas Dark Souls on tullut päätökseensä viimeisen DLC:n myötä, joten loppukaneetiksi emopeli on pistetty yhteen pakettiin molempien ladattavien lisäseikkailujen, Ashes of Ariandelin ja The Ringed Cityn, kera. Koska kaikki jo tietävät, mistä on kyse... jaa, kukas siellä takarivissä pyytää puheenvuoroa? Et ole koskaan kuullutkaan Dark Soulsista? No hyvä on, olen tänään turinoivalla tuulella, joten istukaas alas ja kuunnelkaa. Kerron nyt tarinan.
Olipa kerran urhea ritari nimeltään Seppo. Hän aloitti seikkailunsa kahdeksan vuotta sitten, kun Demon's Souls julkaistiin Playstation 3:lle. Sepon sankaruus ei alkanut helposti. Demoniseikkailun vaikeustaso tuntui aluksi itkettävän kovalta ja kerta toisensa jälkeen Seppo kuoli. Se ei sinänsä haitannut, sillä kuolema on Souls-peleissä aina vain uusi alku. Jokaiselta listimältään hirviöltä Seppo nappasi sielusaaliin toisensa jälkeen mukaan, mutta aina kun kuolema korjasi, kerätyt sielut jäivät siihen paikkaan, jossa Seppo kuoli. Sinnikkyydellä ja urheudella pudonneet sielut tuli kerätä takaisin.
Vuodet vierivät ja pelit vaihtuivat, mutta Seppo ei antanut periksi. Demoniseikkailun jälkeen seikkailun haastavuus koveni kerta kerran jälkeen, mutta niin vain lordi Gwyn ja Nashandra antoivat lopulta periksi. Seppoa hieman kummastutti se, miten seikkailun säännöt tuntuivat muuttuvan. Matkalla Nashadran luokse tapetut hirviöt eivät jostain syystä enää ilmaantuneetkaan maailmaan uudestaan pelaajan kuoltua tarpeeksi monta kertaa, ja maailman rakennekin tuntui aina hieman muuttuvan. Muistoja vanhoista seikkailuista tuli vastaan siellä täällä, mutta yhtenäisyyttä ei juuri ollut. Tarina, jota Sepon matkojen varrella kerrottiin, oli nimittäin hyvin salamyhkäinen. Vain tarkasti maailman asukkeja kuuntelemalla syyt maiseman muuttumiseen selvisivät.
Sitten tuli lopulta sen viimeisen seikkailun aika. Jälleen Seppo joutui aloittamaan perusvarusteilla ja seikkailun sääntökirja sekoitettuna. "Himputti soikoon, taasko joudun etsimään haarniskani uudestaan?", sadatteli Seppo, mutta lähti kuitenkin urheasti matkaan. Seikkailun edetessä Seppo havahtui kuitenkin siihen, ettei seikkailu tuntunutkaan enää niin hankalalta kuin ennen. Jo vuosia seikkailtuaan Sepon taistelutaidot olivat kehittyneet niin paljon, ettei edes heikko alkuvarustus haitannut menoa. Koska kikat ja kepposet taistelemiseen olivat jo aiempien seikkailujen ajalta sormenpäissä, oli aluksi helpolta tuntunut seikkailu vain raakaa kokemusta ilman aiemmista seikkailuista kertyneiden tasojen apua.
Viimeisen seikkailunsa varrella Seppo haukkoi henkeä syvään moneen otteeseen, saattoipa vanhojen tuttujen kohtaaminen toisinaan liikuttaakin. Vuodet Souls-seikkailujen parissa alkoivat viimein punoutua yhteen ja mystiset tarinat aueta. Vaan eipä sillä, hauskaa Sepolla oli edelleen ja kuolemakin korjasi kerta toisensa jälkeen. Maisemia katsellessaan Seppo ymmärsi myös, miten uskomattoman matkan hän oli tehnyt. "Tuolla kielekkeellä taistelin silloin mustan ritarin kanssa. Ja kuolin.", muisteli Seppo kyynel silmässä kohdatessaan tutun näköisen rakennelman. Maailman kauneus oli nostalgiasta huolimatta juuri nyt kauneimmillaan.
Vain kolmannen seikkailun ensimmäisessä sivutarinassa Seppo oli hieman kummissaan. Valkea lumikenttä, vähän korkeuseroja ja suorastaan tylsä ympäristö! Mitäs tämä tällainen peli oikein on? Onneksi seikkailu muuttui edetessään muikeammaksi ja meno maistui jälleen. Toisessa lisäseikkailussa meno olikin sitten alusta pitäen huomattavasti mielekkäämpää ja tappavampaa. Onneksi Ringed Cityyn pääsi vasta sitten, kun Seppo oli ehtinyt kerätä varusteensa kunnollisiksi, sillä muuten olisi tullut suru puseroon. Maisemat, hirviöt ja taistelut olivat ehdottomasti pitkän seikkailun arvoisia.
Vaan nyt Sepon tarina on viimein tullut päätökseensä. Lisää tarinoita ei enää kerrota. Haikeutta sydämessään Seppo pohti, mitä seikkailuista oli jäänyt käteen ja ennen kaikkea, oliko tämä hetki vuosien seikkailemisen arvoinen? Uskomattomia seikkailuja takana ja hurjia hirviöitä kaadettu. Monen monta estus-juomaa hörpätty paranemisen toivossa. Tarinat matkan varrelta olivat huikeita ja niistä kertyneet muistot moneen kertaan kultaantuneita. "Hetkeäkään en vaihtaisi pois", tuumi Seppo ja katsoi kaukaisuuteen. Ja siihen päättyi Sepon tarina.
Jos Dark Souls III on vielä kokematta, Fire Fades Edition on käytännössä pakkohankinta. Yksi yhteen kyseessä on sarjansa paras ja hiotuin yksilö, vaikka ensimmäinen lisälevy ei kummoinen olekaan. Sarjan tavaramerkit eli raaka taistelu, hurjat pomohirviöt ja ennen kaikkea uskomattoman upea maailma ovat ehdottomasti kokemisen arvoiset. Mihin From Software tästä lähteekään, sillä Souls-pelien jättämä perintö on sellainen, joka noteerataan taatusti myös muualla. Se mikä alkoi pienen piirin hardcore-hupina, eikä meinannut edes päästä länsimaihin asti, kasvoi yllättäen osaksi pelaajien yleissivistystä. Hyvästä syystä, sillä näihin seikkailuihin ja muistoihin haluaa palata kerta toisensa jälkeen uudestaan.