Suomi
Gamereactor
arviot
Vane

Vane

Kultapölähdys aavikolla

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vanen pääosassa nähdään pikkupoika, joka osaa muuttua silmänräpäyksessä linnuksi. Pojan hartioilla lepää suuri vastuu, sillä hänen on herätettävä tuhoutunut sivilisaatio henkiin. Vanen näyttämönä nähtävällä hiekka-aavikolla on valtavien rakennusten jäänteitä, jotka on mahdollista palauttaa entiseen loistoonsa taianomaisen kultapölyn avulla.

Vane käynnistyy näyttävällä tavalla, kun pelaajan ohjastama tummanpuhuva lintu nousee siivilleen ja kiitää aution aavikon yllä - hiekkadyynit ja jylhän sarjakuvamaiset kalliomaisemat tuovat välittömästi mieleen Journey-pelin, joka on selvästi toiminut Vanen esikuvana. Journeyn tavoin Vanessa ei kuulla tai nähdä juonenkuljetusta juuri lainkaan, vaan pelaajan on itse hoksattava ympäristön antamien vihjeiden kautta, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Lintuna lennellessä tärkeät kohteet välähtelevät horisontissa, ja siipiveikkona pelatessa tekeminen pyöriikin luontevasti juuri siivekkäiden ympärillä. Pelaaja voi vaihtaa olomuotoaan linnusta ihmiseksi lentämällä kultakasan yli, ja kuilun reunalta alas loikkaaminen aiheuttaa välittömän muodonmuutoksen linnuksi.

Lintumuotoisen pelihahmon on ohjailtava lähimaastossa lentäviä lintuparvia kutsuhuutojen avulla paikasta toiseen. Näin herätellään ympäristöstä löytyviä aparaatteja ja muita muinaisteknologian tuotoksia eloon. Pulmat eivät ole erityisen haastavia, mutta niiden ratkominen on mukavan tyydyttävää. Vane loistaa hienojen grafiikkojensa avulla nimenomaan näissä lintuna pelattavissa kohdissa, kun näyttävät maisemat vilistävät alapuolella, ja siivekkään pelihahmon komea sulkapeite hulmuaa tuulessa.

VaneVaneVaneVane
Tämä on mainos:

Lintumuotoisen päähenkilön ohjaaminen on kuitenkin lievästi sanottuna haastavaa sekä jäykän kameratyöskentelyn että teknisten ongelmien takia. Oikealla tatilla käänneltävä kamera ei meinaa pysyä nopealiikkeisen linnun perässä oikein millään, ja vauhdikkaimmissa kohdissa kameralla on rasittava tapa siirtyä linnun lähelle kuvaamaan tapahtumia siivekkään hahmon "olan yli", jolloin ympäristön havainnointi vaikeutuu entisestään. Jäykkä kamera vaivaa myös ihmismuotoisena päähahmona pelatessa, mutta hidastahtisemman toiminnan takia tämä ei ole niin suuri ongelma - sitä vastoin pikkupoikana loikkiminen on todella jähmeää touhua, mikä syö seikkailusta ajoittain tunnelmaa. Kaiken huipuksi Vane tuntuu nykyisessä olomuodossaan melkoisen viimeistelemättömältä, sillä kameralla on tapana upota seinistä ja lattioista läpi ja paljastaa melkoisen epäedustavalla tavalla pelimaailman ulkopuolisia osia.

Tekniset ongelmat ovat harmittavia takaiskuja muuten onnistuneessa ja mielenkiintoisessa kokonaisuudessa - ihmisenä ja lintuna pelattavat osuudet täydentävät luontevasti toisiaan, ja eri alueet aukeavat hienolla tavalla niin lentelemisen kuin maan kamaralla suoritettavien aivopähkinöiden muodossa. Hiljaisen maailman pysähtynyt ja ajoittain pelottavakin tunnelma on vahvimmillaan todella väkevää, ja upeat valoefektit viimeistelevät tyylikkään yksinkertaisen visuaalisen ilmeen. Sitä vastoin musiikkipuolella esille hiipivät teknobiitit eivät aivan sovi mukaan muuten niin melankoliseen ja hienovaraiseen äänimaailmaan.

Muutaman tunnin mittainen Vane tarjoaa monipuolisen ja näyttävän nojatuolimatkan unohdetun maan salaisuuksien äärelle, vaikka hiomattomuus ja pelisuunnittelulliset kummallisuudet pistävätkin silmään säännöllisin väliajoin.

VaneVaneVaneVane
Tämä on mainos:
HQ
HQ
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Hienovarainen tunnelma, tyylikäs visuaalinen ilme, sisällöltään monipuolinen ja luontevasti etenevä kokonaisuus
-
Ongelmat ohjattavuudessa, jäykkä kamera, tekninen keskeneräisyys
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
GR Livessä tänään Vane

GR Livessä tänään Vane

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Tänään GR Livessä pelataan kahden tunnin ajan Friend & Foe -kehittäjän peliä Vane. Liity mukaan katsomaan ja kommentoimaan klo 17:00 täällä. Voit seurata lähetystä myös...



Ladataan seuraavaa sisältöä