Blasphemous

Blasphemous kertoo hyvin synkän tarinan, jonka pienimmistäkin valonpilkahduksista voi sivusilmällä nähdä niiden heittämät tummat varjot. Keskiössä on Penitent One, eli karkeasti käännettynä Katuva, joka matkaa läpi synkkien maailmojen teurastaen kristillisestä historiasta innoituksensa ammentavia hirviöitä. Mutta miksi ja mihin hän yleensäkään on matkalla? Siinäpä on pulma, johon ei aivan helposti löydy vastausta ja aika paljon jätetään pelaajan harteille päätellä, mistä ihmeestä oikein on kysymys.

Maailma tosiaan ammentaa paljon ideoitaan kristillisestä historiasta, etenkin Musta surman aikoihin 1300-luvulla ilmaantuneista flagellanteista. Heidän ajatuksensa pohjautui kärsimykseen, ja siihen että tarpeeksi kärsimällä Jumala armahtaisi ihmiskunnan. He ruoskivat itsensä verille ja uskoivat, että kärsimyksellä hyvitettäisiin ihmisten synnit. Kirkko julisti liikkeen harhaoppiseksi, sillä flagellantteja syytettiin muun muassa orgioista ja siitä, että he ottivat itselleen papeille varatun roolin. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lukaista vaikkapa Tuchmanin A Distant Mirror, joka käsittelee 1300-lukua.

Kärsimys on läsnä myös Blasphemouksen maailmassa. Selkeimmin tämä näkyy vihollisissa, sillä sieltä löytyy itseään ruoskivia flagellantteja. Toisaalta Penitent One kasvaa myös itse kärsimyksen kautta, sillä esimerkiksi hänen pääaseenaan toimivaan miekkaan saatavat parannukset kasvattavat sen kahvaan piikkejä, heppu saa omaa vertaan vuodattamalla itselleen taikapisteitä ja niin edelleen. Lisäksi maailmassa majailevien henkilöiden päällimmäinen ajatus tuntuu olevan, että kärsimys on hyvästä: sen avulla he pääsevät lähemmäs Jumalaa. Valonpilkahduksia on todellakin hyvin harvassa tässä maailmassa.

Peli on pohjimmiltaan metroidvania, eli käytännössä sivulta kuvattu toimintapeli, jossa eteneminen ei tapahdu suoraviivaisesti juoksemalla paikasta a paikkaan b. Usein tarjolla on useita erilaisia reittejä, ja oikea löytyy yksinkertaisesti vain kokeilemalla. Ajoittain törmätään umpikujaan, josta pääsee etenemään vain kun on hankkinut tietyn erikoisesineen. Tosin nämä umpikujat on hyvä painaa myös mieleen, sillä ainakin itse unohdin aika usein missä se tietty paikka olikaan. Pelissä on toki kartta, mutta sekään ei tuntunut aina auttavan. Tämä on tietenkin yksi osa metroidvanioiden viehätystä, mutta ajoittain ajauduin kyllä täysin hakoteille ja jouduin hakemaan pitkään oikeaa käytävää. Maailmasta löytyy myös useita salaisuuksia, joiden avaaminen lepää lähinnä tuurin tai sitten hakukoneiden käytön varassa, sillä niitä ei selitetä lainkaan.

Tutkimista hidastavat erilaiset viholliset, joista löytyy aika paljon variaatioita erilaisista ihmisistä aina valtaviin hirviöihin. Taistelussa pärjää parhaiten maltilla, ja päättömästä säntäilystä saa palkkioksi useimmiten vain ennenaikaisen kuoleman. Useiden vihollisten hyökkäykset voi torjua, mikä vaatii tarkkaa ajoitusta. Tämän onnistuessa voi kuitenkin sivaltaa voimakkaan vastaiskun. Tämä taktiikka kannattaa opetella, sillä se pidentää elinajan odotetta kummasti. Torjunnan lisäksi kannattaa myös harjoitella väistämistä, jonka avulla pärjää paremmin pomoja ja suurempia mörköjä vastaan. Matkan varrelta löytyy myös taikoja, joiden avulla voi esimerkiksi nopeuttaa omia hyökkäyksiään tai vaikkapa loitsia vihollisia vahingoittavan kilven ympärilleen. Lisäksi vihollisten suolestamisesta palkitaan kokemuspisteillä, joiden avulla voi avata uusia hyökkäyksiä. Taistelu on mukavan taktista, ja itse nautin siitä suuresti.

Kuolon korjatessa palataan aina edelliselle tallennuspisteelle, jotka tässä tapauksessa ovat alttareita. Samalla myös täydennetään omat kestopisteitä palauttavat taikajuomat. Tallennuksen jälkeen tosin kaikki tapetut vastustajat nousevat jälleen henkiin. Alttareita ei ole ripoteltu kovin tiheään, joten matkaa kannattaa taittaa aika varovasti, mikäli mielii selviytyä hengissä seuraavalle. Kuollessa osa Penitent Onen olemuksesta jää siihen paikkaan, ja tämä verottaa taikamittaria. Palatakseen täysiin voimiin täytyy taistella takaisin kyseiseen paikkaan. Tietyissä, ja usein salaisissa, huoneissa löytyy myös ajoittain mahdollisuuksia palauttaa itsensä täysiin sielun ja ruumiin voimiin.

Audiovisuaalisesti peli on suurimmaksi osaksi todella vakuuttava, tosin siitä löytyy myös inha kauneusvirhe. Grafiikka ja ulkoasu on se missä peli loistaa. Animaatiot ovat sulavia, ja sekä taustoista että vihollisista löytyy runsaasti yksityiskohtia. Oli aika säväyttävää huomata yhdessä vaiheessa, että taustalla häämöttävien vuorten kyljissä näkyi itkeviä kasvoja. Se vähemmän mainio toteutus löytyy sitten äänipuolelta, tarkemmin sanottuna ääninäyttelystä. Osa ääninäyttelijöistä on aivan karmeita, ja he kuulostavat siltä kuin harrastelijat olisivat nauhoittaneet repliikkejä. Muilta osin ääniefektit ja musiikit ovat oikein hyvin toteutettuja, etenkin taustamusat luovat hyvin tunnelmaa.

Blasphemous on hyvä peli, jonka vahvuudet kumpuavat sen synkästä maailmasta ja ulkoasusta. Metroidvanioista pitäville tämä iskee varmasti lujaa, tosin ajoittain peli jättää hieman liian avoimeksi sen, minne oikein oltiinkaan menossa ja miksi. Lisäksi maailmaa ja sen salaisuuksia olisi voinut avata selkeämmin vaikkapa muiden kanssa käytävissä keskusteluissa. Lopuksi vielä sana pelin synkkyydestä, joka on sitä luokkaa, että herkille tätä ei voi suositella.