John Wick Hex

Muutaman vuoden takainen toimintaelokuva John Wick osoittautui yllätyshitiksi, joka on poikinut jo kaksi jatko-osaakin. Oli siis vain ajan kysymys, milloin toimintarymistely siirretään myös pelimaailmaan. Varsin toimintapainotteisesta materiaalistaan huolimatta Bithell Gamesin John Wick Hex ei yllättäen olekaan ensimmäisen tai kolmannen persoonan perspektiivistä pelattava ammuskelu vaan strategianaksuttelu. Miten ihmeessä tämä voi toimia?

Baba Yaganakin tunnettu alamaailman kauhu John Wick on taas metsällä. Ennen elokuvien tapahtumia rikollispomo Hex yrittää saada jalansijaa rikollispiireissä, ja on napannut High Table -järjestön jäseniä tarkoituksenaan teloittaa nämä näyttönä vallastaan. Tämä ei kuitenkaan käy Wickille, joka kahlaa läpi vihollisarmeijoiden tehdäkseen lopun Hexin suunnitelmista itse pääjehua unohtamatta.

John Wick Hexin idean on varsin yksinkertainen. Pelaajan pitää Wickinä suunnistaa läpi suppeiden tasojen, ja niputtaa vastaan tulevat vihollismassat. Yläviistoperspektiivistä kuvattu peli hyödyntää tyypillisten vuoropohjaisten strategianaksuttelun ideologiaa modernilla käänteellä. Vuorojen sijaan pelissä on aikajana, joka ilmoittaa kuinka paljon jokainen toiminta syö aikaa. Hahmoa voi siis liikutella vapaasti välittämättä vuorojen loppumisesta.

Pelaajan liike pysähtyy aina vihollisen astuessa näköpiiriin ja heidän toimintoihin käytettävät aikansa tulevat näkyviin aikajanalle. Tässä onkin pelin juju. Seuraamalla eri toimintojen kestoja pelaajan pitää tehdä ratkaisuja, jotta hän voittaa vastustajat ennen omaa turmiotaan. Toiminnot vaihtelevat aseella ampumisesta sen heittoon päin näköä sekä erilaisiin lähitaistelumuotoihin, joista jokainen toiminta syö eri määrän aikaa. Pelkän taistelun lisäksi hahmo voi tietysti liikkua piiloon, vaihtaa kyykkyasentoon tai vaikka vain odottaa parempaa hetkeä suunnitelmien läpiviemiseen.

Alati kasvavien vihollisjoukkojen edessä lisää haastetta peliin tulee myös erilaisista rajoitteista. Esimerkiksi aseissa on vain tietyn verran ammuksia, Wick voi ottaa vain tietyn verran osumaa ennen kuolemaa, ja voi tältä myös puhti loppua liiallisen toiminnallisuuden edessä. Kaikkia näitä osa-alueita voi kuitenkin täyttää ajankulua vastaan. Yhdistellen Wickin eri taitoja useapäisten vihollisaaltojen hyökkiessä päälle pelistä kehkeytyy yllättävän kiihkeätunnelmainen ja ennen kaikkea kiehtova pelikokemus, joka on kuin moderni näkemys XCOM-peleistä.

Tasoja on pelissä seitsemän, jotka muodostuvat useasta eri alueesta. Peli hyödyntää niin sanottua fog of war -ominaisuutta, joka näyttää tasosta vain sen alueen, jonka hahmo näkisi omasta perspektiivistään. Tämä rajoite tehostaa hyvin jännitteitä ja onnistuu tekemään vihollisten hyökkäyksistä yllättävämpiä. Tasojen päätteeksi pelaajalle jaetaan pisteitä sen mukaan, miten hän on suoriutunut verrattuna erilaisiin haasteisiin. Elokuvistakin tuttujen kultakolikoiden mukaiset pisteet ovat käytettävissä seuraavan tason alussa. Kolikoilla voi ostaa erilaisia helpotuksia Wickin toimintoihin ja sijoitella erilaisia avustuksia, kuten aseita tai lisäenergiaa, tulevan tason alueille. Kolikoiden käyttö kannattaa jo pelkästään kohtuullisen haastavan pelin helpottamiseksi, mutta myös siksi, etteivät kerätyt kolikot säily seuraavaan tasoon.

Tekotaiteellisena rajoitteena Wick ei kykene kantamaan kuin yhtä asetta kerralla, mikä ei oikein käy järkeen ottaen pelkästään huomioon lähdemateriaalin. Hahmo ei myöskään osaa laastaroida itseään tai kerätä keskittymistä kyykyssä ollessaan. Muita hiukan häiritseviä pikkuseikkoja ovat esimerkiksi se, ettei käsiase aina tunnu vaihtuvan visuaalisesti hahmon kädessä, vaikka uusi ase on valittu ja se pelittää niin kuin pitäisikin. Vihollisia saattaa pelissä ilmaantua eteen kuin tyhjästä, mikä tuntuu epäreilulta ja väkinäiseltä tavalta heittää kapuloita rattaisiin. Myös niin sanotut pomotaistelut ovat hiukan epäloogisia, sillä Wickin osumaprosentti pomoihin on lähes pakkasella, ennen kuin näiltä on saanut hakattua käsin focus-pisteet nolliin.

Kohtuullisen rajoittuneesta kuvakulmasta huolimatta on pelimaailma kolmiulotteinen. Tämä mahdollistaa kentän vapaan pyörittelyn ja zoomailun näppäimistöstä hiiren toimiessa hahmon toimintojen jakajana. Kolmiulotteisuuden ansiosta pelissä on myös hauska lisäominaisuus, jonka avulla voi katsoa juuri pelaamansa alueen yhtäjaksoisena toimintana eri kamerakulmista. Tämä replay-toiminta saa aikaiseksi mielenkiintoisen ja hyvin John Wick -tyylisen pienen toiminta-animaation kertauksena aikaisemmista tapahtumista.

Pelin graafinen ilme on miellyttävän pelkistetty. Se hyödyntää lähinnä sarjakuvamaisen vahvoja ääriviivoja jättäen sävytyksen enemmän varjojen tehtäväksi. Hahmot ovat selkeästi tunnistettavissa ja alueet kaikessa yksinkertaisuudessaan elegantteja.

John Wick Hex tuo yllättäen yhteen elokuvien näyttelijöitä. Äänensä on antanut peliin muun muassa Ian McShane ja Lance Reddick, joiden hahmot ovatkin keskiössä kuljettamassa pelin juonta eteenpäin. John Wick ei ampumiseltaan ennätä puhumaan, joten Keanu Reeves ei valitettavasti ole mukana antamassa ääntään pelille. Laadukkaiden alkuperäisten ääninäyttelijöiden vastapainoksi pelin ääniefektit ovat tylsän yksinkertaiset. Aseista puuttuu elokuvamainen ylikorostettu jämäkkyys ja niiden pihistessä ammuttaessa. Niin ikään käsirysyt kuitataan hyvin geneerisillä kahinoilla. Musiikki luo paremmin tunnelmaa pelin aikana, mutta kun samaa tasoa joutuu pelaamaan useaan kertaan uudestaan epäonnistumisen vuoksi, alkaa samojen musiikkien kuuntelu käymään enemmän kuin tutuksi.

Henkilökohtaisia epäilyksiäni vastaan John Wick Hex osoittautuu erittäin kiehtovaksi ja nopeatempoiseksi vuoropohjaisen strategianaksuttelun ja toimintapelin fuusioksi. Elokuvista tuttu toimintabaletti on kääntynyt onnistuneesti persoonalliseksi peliksi, joka pitää otteessaan todella tiukasti. Pientä hienosäätöä peli voisi vielä kaivata, mutta kyllä John Wick Hexiä voi täysin estoitta suositella.