Need for Speed Heat

Viime vuosien Need for Speedit ovat tavanneet olla joko hyviä tai huonoja. Nyt uusin Heat onnistuu tuomaan osan vanhasta tenhosta takaisin, mutta jotkut osa-alueet jättävät edelleen toivomisen varaa. Aluksi valitaan vaikeustaso, ja varsin pian käy selville, että Medium on turhan helppo. Suosittelenkin lajityypin faneja valitsemaan suoraan sen kovimman vaikeustason.

Tarinan aluksi valitaan oma hahmo, jonka jälkeen tavataan juonen kannalta keskeinen apuri. Lucas ja Ana Rivera ovat sisaruksia, joista Lucas tykkää korjailla autoja, ja Ana sitten kaahailla.

Arkkipahis on Lieutenant Frank Mercer, joka johtaa uutta High-Speed Task Forcea. Mercer haluaa lopettaa laittomat katukisat, joka tietysti edellyttää kisojen ympärille syntyneen alakulttuurin tuhoamista. Moiset kisat ovat muuttuneet melkoiseksi kiusaksi varsinkin yöaikaan.

Kaupunki muuttuukin aivan toisenlaiseksi yöaikaan, ja silloin se oikea haaste alkaa. Päivällä otetaan osaa laillisiin katukisoihin, mutta yöaikaan Palm City muuttuu, ja poliisit ovat valppaampia. Jos kohtaa yöllä poliisin, ne saa peräänsä dialogivalinnan avulla. Päiväsaikaan puolestaan tuntui olevan varsin helppoa paeta melkein mistä tahansa tilanteesta.

Päivän ja yön ero onkin keskeinen osuus Ghost Gamesin Need for Speed Heatissa. Öisin ajetaan kisoja keräten rep-pisteitä, ja päivisin taas ajetaan keräten rahaa, ja sillä sitten päivitetään omaa autovalikoimaa. Heti alusta alkaen onkin mahdollista valita hyvin laajasta valikoimasta erilaisia osia, jolloin kärryistään saa tehtyä itselleen mieleisen.

Tavallisesti on hyvä pysytellä pois poliisien näköpiiristä, mutta mukana on myös sellaisia tehtäviä, jotka edellyttävät kontaktia lainvalvojien kanssa. Yleensä tarkoituksena on joko paeta tai puskea poliisien autoja pois tieltä. Mitä enemmän poliiseja ärsyttää, sitä korkeammaksi heat-taso nousee. Tällöin onnistumisesta saatavat palkinnot ovat paremmat, mutta myös kiinni jäämisen todennäköisyys kasvaa. Päiväsaikaan kiinni jääminen vastasi ranteille näpäytystä, mutta yöaikaan tilanne on tyystin toinen.

On syytä tehdä selväksi se, että Need for Speed on arcade-rällättely, eikä sitä sovi verrata sellaisiin peleihin kuin Gran Turismo ja Forza Motorsport. Need for Speedin painopiste on, ja on aina ollut, hauskanpito ja autoilla kaahaaminen. Need for Speed ei tee poikkeusta tähän sääntöön, ja Ghost Games on onnistunut tuomaan hauskuuden peliin varsinkin fysiikkamallinnuksen osalta. Ajaminen on kaikkiaan varsin helppoa, eikä todellisen maailman huolista tarvitse liikoja välittää.

Need for Speed Heatia voi verrata ehkä parhaiten Forza Horizoniin ja The Crew -peliin. Meno on pääosin ihan hauskaa, mutta rakenteen hahmotuttua pelaaminen alkaa tuntua kasvavassa määrin tylsältä.

Äänipuolella Need for Speed Heat antaa mahdollisuuden valita, millaista ääntä alla oleva auto pitää. Tämän lisäksi äänimaailma ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen ihmeellinen, mutta en sellaista odottanutkaan. Varsin nopeasti kytkin taustamusiikin pois päältä kokonaan, sillä luritukset eivät tarjonneet riittävästi vaihtelua.

Pelaaminen muiden ihmisten kanssa onnistuu sekin, ja useilla eri tavoilla. Pelaaja voi liittyä mukaan 32 pelaajan crew-porukkaan, ajella enimmillään 16 pelaajan palvelimilla, ja kisailla kavereiden kanssa party-toiminnolla. Kaverit saa mukaansa julkisille palvelimille. Itse voi myös asettaa Crew Time Trials -haasteita, jolloin pääsee kisaamaan toisten ajoaikoja vastaan. Harmillisesti jaetun ruudun moninpeliä ei ole.

Kaiken kaikkiaan Need for Speed Heat on pitkäaikaiselta pelisarjalta askel oikeaan suuntaan. Ajoittain tekoälyn ohjastamat autot tekevät typeryyksiä, mutta muuten nautin ajoajastani mallikkaasti.