Suomi
Gamereactor
arviot
Burnout Paradise: The Ultimate Box

Burnout Paradise: The Ultimate Box

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Mikäli Burnout Paradise ei ole tuttu jo entuudestaan, kannattaa ensin tutustua aikaisempaan arvioon. Kertauksena mainittakoon, että kyseessä on valtava, avoimeen maailmaan perustuva ajopeli, jossa on lähes loputtomasti tekemistä.

Mitä uutta Burnout Paradise: The Ultimate Box -versiolla on annettavanaan? Peliin tulevat uusina ominaisuuksina vuorokaudenajat, moottoripyörät, Party-pelitila sekä mahdollisuus aloittaa epäonnistuneet kisat uudestaan. Ulkoasuun on myös tehty muutamia muutoksia, joista tärkeimpinä voisi mainita mainostaulujen muuttumisen kirkkaanpunaisiksi, joka tekee niiden havaitsemisesta huomattavasti helpompaa. Myös suuret hyppyrit erottuvat nykyisin helpommin, sillä ne ovat merkitty sinisillä valoilla. Itse tosin luulin yöllä vastaantulevan auton ajovaloja hyppyriksi ja ajoin onnellisen tietämättömänä nokkakolarin.

Vuorokauden ajat avaavat kirjaimellisesti ja käytännöllisesti uuden näkymän Paradise Cityyn. Kellonaika vaikuttaa suoraan ajamiseen, sillä näkyvyys vaihtelee välillä hyvinkin suuresti. Aamu-usvassa ajaminen ruuhkia väistellen ja tähtitaivaan alla köröttely tyhjillä kaduilla ovat kumpikin hienoja kokemuksia. Kellonaika vaikuttaa siis myös kaupungin elämään ja kisoja ei välttämättä kannata ajoittaa aamu- ja iltaruuhkiin. Toisaalta taas yöllä on mukavan rauhoittavaa kaahailla pitkin tyhjiä katuja Beethovenin Kuutamosonaatin soidessa taustalla. Yllätyin kuinka paljon kaupunkiin on saatu eloa pelkillä vuorokauden ajoilla. Vaikka kaduilla ei edelleenkään liiku yhtään ihmistä, luovat ruuhkat ja yöautius illuusiota elävästä kaupungista.

Toinen suuri uudistus peliin ovat moottoripyörät. Prätkät ovat Burnout-sarjalle uusi tuttavuus ja Criterion on tehnyt hyvää työtä niiden mallintamisessa. Ne todella tuntuvat moottoripyöriltä ja autojen ohjaustyyliin tottunut tekee useaan otteeseen tuttavuutta seinien kanssa. Ajamisen luonnistuessa paljastuu Burnoutista uusi, entistäkin vauhdikkaampi puoli. Nopeus ja ketteryys ovat nimittäin homman nimi moottoripyörillä ajamisessa. Kun pelaaja puikkelehtii kaupungissa autojen välissä 200 kilometrin tuntivauhtia, saa kieli olla todella keskellä suuta.

Tämä on mainos:

Motskarit tuovat tullessaan myös uusia haasteita palavien- ja keskiyön ajojen muodossa. Palavia ajoja voi ajaa vain päivällä ja keskiyön kisoissa päristellään luonnollisesti pitkin öistä kaupunkia. Itse kisat ovat tyypillisiä kelloja vastaan ajettavia kisoja, mutta uudet leikkikalut ja eri vuorokauden ajat pitävät huolen siitä, etteivät ne pääse puuduttamaan missään vaiheessa.

Pelin uusi Party-pelitila mahdollistaa maksimissaan kahdeksan pelaajan keskinäiset kisailut samalla konsolilla. Nämä pelit ovat nimelleen uskollisia minihaasteita, jotka on jaettu kolmeen luokkaan: stuntti-, taito- ja nopeuskisoihin. Stunttikisoissa suoritetaan hurjapäisiä tehtäviä, esimerkiksi valtavia hyppyjä kallioilta tai auton kieputtelua tynnyripyöräytyksillä. Taitokisat vaativat vakaata kättä ja tarkkaa silmää, sillä kisat ovat parhaimmillaan todella kinkkisiä. Vai miltä kuulostavat hurjastelu väärään suuntaan valtatietä pitkin turbo lukittuna tai mahdollisimman monen auton ohittaminen todella läheltä kaasu pohjassa ilman jarruja? Nopeuskisoissa kaasujalkaa rasitetaan kunnolla, sillä ne ovat tyypiltään tavallisia kelloa vastaan ajettavia kilpailuja. Välillä niitä piristetään antamalla niihin jokin erikoistehtävä, esimerkiksi muutaman mainostaulun särkeminen. Party-pelitila antaa juuri niin paljon kuin nimi lupaa. Se on parhaimmillaan usealla pelaajalla ja lyhyissä jaksoissa, mutta pidemmän päälle minipelit tuppaavat kyllästyttämään.

Viimeisenä mainittu uudistus ei todellakaan ole niistä vähäisin, sillä eräs Burnout Paradisen kiistellyimmistä ominaisuuksista oli kisojen uudelleenaloittamisen hankaluus. Parhaimmillaan pelaaja joutui ajamaan viisi minuuttia voidakseen aloittaa kisan uudestaan. Nyt tuo aika on historiaa ja kisan voi käynnistää uudelleen parilla napinpainalluksella. Pelaajan hermoja ei onneksi rassata hirvittävillä lataustauoilla, sillä kisa alkaa vain parin sekunnin latauksen jälkeen. Uusi ominaisuus tekee kilpailujen suorittamisesta huomattavasti nautinnollisempaa, eivätkä ne enää jää pelkiksi sivutehtäviksi kaupungin tutkimisen ohessa.

Burnout Paradise: The Ultimate Box ei keksi pyörää uudestaan, mutta se tuo tiettyä lisämaustetta jo entisestään hyvään peliin. Alkuperäisen pelin omistajille paketti ei tuo hirvittävästi uutta, sillä Party-pelitilaa lukuun ottamatta kaikki muut lisukkeet ovat saatavissa ilmaisina päivityksinä. Tosin mikäli peli jäi aikaisemmin väliin, kannattaa siihen viimeistään nyt tutustua. Kyseessä on yksinkertaisesti aivan mahtava peli.

Tämä on mainos:
Burnout Paradise: The Ultimate BoxBurnout Paradise: The Ultimate BoxBurnout Paradise: The Ultimate BoxBurnout Paradise: The Ultimate Box
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Kauniit autot, vauhtia piisaa, törmäyksissä on kunnon rytinää, hirvittävästi sisältöä
-
Ei jalankulkijoita
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Käyttäjäarviot

  • modernipoika
    Burnout sarja on tähn mennessä ollut melkein muuttumaton, kunnes Burnout Paradise julkaistiin. Peli on nyt vapaa sandbox ajopeli, kisoja löytyy... 9/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä