Resistance: Retribution

Tarina on kerrottu välinäytöksin, jotka ovat valitettavan pitkäveteisiä ja yhdentekeviä. Osa ääninäyttelijöistä on varsin toistaitoisia, ja surkuhupaisaa "ranskalaisittain" äännettyä englantia joutuu kuuntelemaan sietokyvyn rajoille asti. Onneksi välinäytökset voi sentään ohittaa. Päähenkilö ei ole aivan täydellinen yhdentekevyys, mutta putoaa kuolemalle haistattelevan kovan jätkän muottiin turhan täydellisesti.

Varsinaisen pelin alkaessa myös sen suurimmat ongelmansa nostavat isoa päätään. Kahden ensimmäisen pelin tavoin Retribution on täysin reaaliaikainen räiskintäpeli. Kotikonsolin kahden analogitatin kanssa tulee vielä toimeen, mutta PSP:ssä näitä ei ole kuin yksi. Tekijät ovat olleet tästä tietoisia, ja tuoneet muutamia varsin näppäriä uudistuksia kaavaan. Automaattitähtäys pelissä on erittäin vahva. Summittainen oikeaan suuntaan osoittaminen lukitsee tähtäimen vastustajaan. Esteiden taakse suojautumisesta on tehty automaattista, eli törmätessään vihollisiin Grayson kyykistyy muurin taakse tai painautuu oviaukon viereen. Suojasta voi sitten kurmottaa vihollisia näennäisen turvallisesti. Pelin alkupuoli etenee varsin vauhdikkaasti, mutta lopun massoja vastaan vaikeustaso nousee melkoisesti.

Kankeasta ohjauksesta huolimatta kaikki menee hyvin niin kauan, kun vastassa on perinteisiä vihollisia. Jopa pomotaistelut menevät mukavasti. Varsin varhaisessa vaiheessa esiteltävät, isopäiset Boiler-ötökät puolestaan saavat pelaajan raivon valtaan. Öttiäiset nimittäin kirmaavat suoraan kohti ja kirjaimellisesti räjähtävät silmille, ja suostuvat kuolemaan helposti vain pääosumilla. Pääosumat tietysti vaativat kankeaa manuaalista tähtäystä, ja nopeissa tilanteissa kankeus tarkoittaa ärräpäiden säestämiä epäonnistumisia, etenkin jos tarkoitus on suojella jotakuta. Ongelma tuo PSP:n rajoitukset niin ikävästi ilmi, että vihollistyypin pois jättäminen olisi tehnyt pelistä selkeästi paremman.

Ulkoasupuolella Resistance on komea PSP:n standardeilla. Räiskintä näyttää hyvältä ja äänimaailma muutamaa aneemista aseääntä lukuun ottamatta toimii. Kenttien yleinen harmaus ja värien akuutti puutostila sen sijaan eivät. Vaikka tehtävät vievät pelaajaa Luxemburgista Pariisin kautta Berliiniin, tapahtumapaikkoina ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ankeat rauniot ja tuhoutuneet talot. Alustasta on saatu puristettua paljon irti, mutta emopeliensä tarkan emuloinnin sijaan hieman omaperäisempi ja alustan huomioon ottava ote olisi voinut toimia paremmin. Esimerkiksi Killzonen käännös PSP:lle oli onnistunut, ja silti esikuvalleen riittävän uskollinen.

PS3:en ja Resistance 2:n omistajille pelissä on yksi mukava porkkana. PSP:n yhdistäminen USB-kaapelin avulla PS3:een avaa Retributioniin ns. Infected -tilan, jossa Grayson on alkuperäisen sankarin Nathan Halen tapaan Chimeran saastuttama. Tämä muuttaa tarinankerrontaa jonkun verran, ja antaa Graysonille mm. kyvyn parantua ajan myötä ilman lääkintäpakkauksia.

Moninpelissä on myös lupausta, jota en tosin arviota varten päässyt testaamaan. Pelistä löytyy lipunryöstön ja kaikki-vastaan-kaikki -pelien lisäksi pari omaperäisempää moodia, joista toisessa muukalaisten käsissä kuoleminen siirtää kuolleen muukalaistiimin puolelle, kunnes jäljellä on vain yksi vihainen ja parrakas Siperian karhu puolustamassa hengenrippeitään ylivoimaa vastaan.

Retributionin kenties suurin ongelma on se, että hyvästä yrityksestä huolimatta se ei vain sovi Sonyn käsikonsolille. Ohjaukseen kaipaisi kipeästi sen isoveljistä tuttua kahta analogitattia, ja sinänsä nätti ulkoasukin jättää toivomisen varaa. Tänä vuonna Sony pyrkii tuttujen brändien PSP-versioilla parantamaan alustan varsin aneemista laatupelivalikoimaa. Resistance: Retributionista ei valitettavasti ole asiaa tähän kategoriaan. Jos PSP on ainoa peliväline tai ammuskelupelit henki ja elämä, hankintaa voi harkita viimeistään alelaarista. PC:llä tai konsolilla räiskimään tottuneet joutuvat pettymään.