Champions Online
Kun peli lupaa murtaa monta tyyppinsä raja-aitaa kerralla, kiinnostus sitä kohtaan syntyy välittömästi. Cryptic Studios lupaa kokeneen pääsuunnittelijansa Bill Roperin johtamana poistaa massiivimoninpeleistä (MMO) tutut hahmoluokat, muuttaa pikanäppäintaistelun vauhdikkaammaksi ja antaa pelaajille ennennäkemättömän vapauden oman sankarinsa suunnitteluun. Kun sanoista ryhdytään supertekoihin, otetaan genren konventioista mittaa.
Heitetään nyt heti tähän vaiheeseen ilmoitusluontoinen asia. Olen pelannut Champions Onlinea niin suljetussa kuin avoimessakin testivaiheessa, ja nyt lopuksi valmiissa myyntiversiossaan. Siltikin tuntuu, että olen ehtinyt raapaista massiivimoninpelin spandex-pintaa vain kevyesti. Arvosteluun sisällytetyt kokemukset kuvaavatkin vain pelin alkuvaiheita, keskittyen ennen kaikkea erinomaiseen hahmonluontiin sekä yleiseen pelityyliin ja -fiilikseen.
Monet eivät tiedä, että Champions Online on itse asiassa lisenssipeli. Se pohjautuu vuonna 1981 julkaistuun Champions -nimiseen roolipelijärjestelmään, jossa pelaajat pääsivät mellastamaan itse luoduilla supersankareilla. Kirjan sääntöjen mukailun lisäksi massiivimoninpeliin on saatu myös Championsin maailman rikas historia nelivärikkäine superhahmoineen ja eeppisine taistelukenttineen. Champions -supersankariryhmä on hätää kärsimässä, sillä armoitettu Millennium City ja sitä ympäröivät moninaiset alueet ovat jatkuvassa vaarassa. Tähän tilanteeseen tarvitaan sankaria, mielellään muutamaa kymmentätuhatta sellaista. Yksi näistä monista on pelaaja itse.
Alkupelin kaikkein originaalein, ihanin, pelottavin ja palkitsevin vaihe alkaa heti pelaajan kirjauduttua sisään. City of Heroes saattoi tehdä sen ensin, mutta Champions Online vie hahmonluonnin vapauden valovuosien edelle nykyisistä kilpailijoistaan. Hahmon kasvonpiirteitä voi muokata parinkymmenen liukusäätimen voimin. Keholle on toiset pari tusinaa lisää. Mahdollisuuksia on pikkuruisesta hiirimiehestä aina autotallin kokoiseen mörssäriin.
Asuvalikoiman iskiessä silmille ähky kuvaa näkymää parhaiten. Pelkästään erilaisia rintapanssareita on kymmeniä. Valikot ovat täynnä viittoja, huppuja, kyberkäsiä, sombreroja, saappaita ja kaikkea mahdollista taivaan ja maanalaisen väliltä. Suurin osa pelin aikana löydetyistä esineistä ei muuta vaivalla luotua ulkonäköä, vaan ne parantavat vain hahmon ominaisuuspisteitä. Myös uusia vaatekappaleita ja asetyylejä voi löytää tai voittaa, ja ne voi halutessaan ottaa käyttöön vain ominaisuuksiensa tai ulkoasunsa kohdalla.
Jos sinulla on idea supersankarista, Champions Online pystyy mitä todennäköisimmin toteuttamaan sen. Yksi pelin parhaista anneista onkin poikkeuksellisesti oman alkuhahmon säätäminen ja samalla muiden aikaansaannosten ihailu tai kauhistelu. Joidenkin kuosien väriloistosta päätellen meillä on monitoreissa ihan eri asetukset. Vastapainoksi ohi voi kävellä, lentää, juosta tai hyppiä sellaisia supersankareita, jotka kelpaisivat sellaisenaan suoraan sarjakuvalehtien sivuille. Hienona lisänä myöhemmillä tasoilla pelaaja pääsee suunnittelemaan hahmolleen arkkivihollisen ulkonäköä ja kykyjä myöten. Tämä arkkivihollinen ilmestyy aika ajoin pelaajan toimia häiritsemään. Erittäin mukava ominaisuus, joka omalta osaltaan auttaa syventämään omaa hahmoaan ja sen kuvitteellista historiaa.
Koska hahmonkehitys on niin vapaata, pelaajalla voi olla pelko toimimattoman tai tehottoman hahmon luonnista. Huoli ei ole aivan aiheeton, mutta tässä vaiheessa on vielä aikaista sanoa, kuinka isosta ongelmasta on kyse. Suuri vapaus tuo mukanaan suuren vastuun hahmon kehityksestä. Jos 40 tunnin jälkeen paljastuu hahmon olevan suden sijasta lammas, vähemmästäkin kimmastuu. Pelin tekijät ottanevat asian kuitenkin huomioon, ja jo tässä vaiheessa uusia voimia saa testailla erityisissä koehuoneissa ennen lopullista ostopäätöstä. Ja hyvä onkin, sillä sen verran verkkaiseen uusia voimia saadaan. Kirjoitushetkellä voimia pystyi valitsemaan jälkikäteen uudestaan vaikka alusta asti, mutta pelin sisäisellä rahalla ostettuna se oli erittäin kallista.
Kustomointi ei pääty pelkkään julkisivuun. Sisuksetkin ovat vapaasti muokattavissa tietyin reunaehdoin. Taitopuita on kymmeniä, jokainen omalla teemallansa. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa tulikyvyt, telepatia, taikuus tai vaikka voimahaarniskat. Tiettyyn puuhun erikoistuminen on hyödyllistä, muttei pakollista. Sankari voi olla yhtä hyvin puhdas telepaatti kuin vaikkapa sähköä ampuva lähitaistelija. Erityismaininnan ansaitsevat erilaiset matkustamiseen tarkoitetut voimat. Lentää voi monella eri tapaa: teknoliitimellä, tulessa hehkuen tai vaikkapa rakettisaappaiden räiskeessä. Jos liitely ei nappaa, matkaa voi taittaa kymmenmetrisin loikin, supernopeudella juosten tai jopa telesiirtymällä. Kun tähän on tottunut, muiden pelien normaali köpöttely tuntuu auttamattoman lattealta. Matkustusvoimasta riippuen myös taistelu onnistuu vaikka ilmassa leijumalla tai villisti hyppien.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PC
- Pelityyppi:Verkkoroolipeli
- Kehittäjä:Cryptic Studios
- Julkaisija:Atari
- Pelaajia verkossa:MMO
- Ikäraja:16 alkaen
- Julkaisupäivä:04 syyskuu 2009




























































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600










