Arvio

Dragon Age: Origins

Kirjoittaja: Susi Vaasjoki

  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2

Nykyisin parhaiten Mass Effectin tekijänä tunnettu BioWare on ollut roolipelien luottonimi yli vuosikymmenen ajan. Dragon Age: Originsin myötä studio palaa juurilleen keskiaikafantasiaan - ja tekee sen pelin, jonka pulju luultavasti halusi tehdä jo yksitoista vuotta sitten, kun Baldur's Gate ilmestyi.

Fereldenin fantasiavaltakunta on nauttinut rauhasta pitkään. Vuosituhansia sitten rappioituneista velhoista syntyneet pahan voimat lyötiin takaisin, mutta vain Harmaiden Vartijoiden urheuden ja uhrautumisen ansiosta. Aikaa on kulunut, Vartijoiden rivit ovat harventuneet ja vapaat kansat unohtaneet. Niinpä, kun uusi pimeys nostaa päätään, Vartijoiden varoitukset jäävät kuulematta. Parhaat nousevat uhkaa vastaan kaunisteltujen sankaritarujen kiilto silmässä ja pahimmat näkevät sodassa tilaisuuden petolliseen voitontavoitteluun. Kukaan ei usko sitä, minkä Vartijat tietävät - että rajaseuduilla liikehtiviä pimeyden voimia oikeasti ohjaa uusi arkkidemoni.

Dragon Age: Origins on vuonna 1998 julkaistun Baldur's Gaten henkinen perillinen ja aikuiseksi kasvanut versio. Kaikkien fantasiapelien tapaan se alkaa hahmoluonnista, jossa valitaan hahmon rotu, hahmoluokka, sekä niihin sopiva johdantotarina. Ulkonäön suhteen hahmogeneraattori tarjoaa vähintään yhtä paljon säätövaraa kuin taannoinen The Elder Scrolls IV: Oblivion, sillä erotuksella että Dragon Agessa hahmot näyttävät paitsi persoonallisilta myös hyvältä. Oman hahmonsa lisäksi pelaaja ohjaa mukaan liittyviä seuralaisia, jotka edustavat perinteisiä soturi, varas ja velho -arkkityyppejä parilla erikoistumisesta saatavalla bonustaidolla höystettynä. Sallitusta neljän tiimistä ylijäävät taistelutoverit odottavat leirissä, ja ryhmäkokoonpanoa voi vaihtaa matkan aikana. Hahmot keräävät kokemusta ja tasoja vaikka eivät olisikaan mukana tehtävällä, joten jos loppumetreillä huomaa tarvitsevansa sitä ihan liian ärsyttävää velhonplanttua tai ylimääräistä levyhaarniskatankkia, sopiva hahmo on käyttökelpoisessa kuosissa.

Pelimekaniikka lupaa roolipelin lisäksi taktista taistelua, ja toimittaa sen yllättävän luontevalla tavalla. Taistelun voi koska tahansa pysäyttää painamalla vasenta liipasinta. Liipasin avaa valikon, josta voi valita kohteen sekä käskyttää valittua hahmoa käyttämään valittuja kykyjä tai esineitä. Mikromanagerointiin ei kuitenkaan ole pakko ryhtyä, sillä oikeasti taistelun selkäranka on Baldur's Gatesta tuttu skriptipohjainen tekoäly. Valitun skriptin mukaan hahmo painottaa esimerkiksi hyökkäystä, tovereiden puolustusta tai turvallisen ampumaetäisyyden säilyttämistä.

Dragon Age: Originsissa skriptaus on kuitenkin olennaisesti syvempää. Perusskriptin lisäksi hahmoilla on taktiikkaslotteja, joihin voi sijoittaa hyökkäyksen tai käytettävän esineen, sekä määrätä ne olosuhteet joissa sitä käytetään. Hahmo voi siis automaattisesti kurpata parannusjuoman tai manamehua olennaisen arvon tippuessa alle kipurajan, tai lamauttaa vihollisen loitsulla jos kaverin kimppuun käydään. Peli täyttää hahmoille valmistaktiikoita sitä mukaan kun uusia kykyjä ja slotteja aukeaa, mutta jos haluaa viritellä tosissaan, järjestelmä antaa hioa ryhmän taistelutoiminnan juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Hyvällä skriptauksella varustettu ryhmä vaatii perusmätössä pelaajalta hyvin vähän paimennusta, mutta kovimpien arkkivihollisten kanssa autopilottipelaaja on helisemässä jo normaalilla vaikeustasolla. Koska tässä ollaan sankareita, kukaan ei oikeasti kuole rajussakaan käsikähmässä - kaatuneet toverit tulevat tajuihinsa ja paranevat itsestään täysille osumapisteille rähinän loputtua. Parketin pussaamisesta rangaistaan kuitenkin satunnaisella vammalla, jotka kasaantuvat ja alkavat haitata menoa tosissaan jos niitä ei hoideta. Ratkaisu pitää toimivasti yllä sekä sankarillista hakkaa päälle -menoa että ilkeää tunnetta siitä, että turpasauna todellakin sattuu.

Mainion pelimekaniikan päälle on kääräisty komea grafiikka - itseasiassa niin komea, että sekä pelikuva että välianimaatiot tulevat samasta moottorista. Animaatio on laadullisesti hieman epätasaisempaa, mutta parhaimmillaan jälki on sekä luontevaa että hahmolle persoonallista. Etenkin NPC-toverien ilmeisiin ja eleisiin on tuhlattu sekä taitoa, rakkautta että ilmaisuvoimaa.

  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2
Teksti jatkuu seuraavalla sivulla
Dragon Age: OriginsDragon Age: OriginsDragon Age: OriginsDragon Age: Origins
Dragon Age: OriginsDragon Age: OriginsDragon Age: OriginsDragon Age: Origins
Dragon Age: OriginsDragon Age: OriginsDragon Age: OriginsDragon Age: Origins
Aiheeseen liittyviä linkkejä:

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Diablo III - Launch Teaser
2012-05-16

We were on site for one of six official European Diablo III launch events in Stockholm. In this brief teaser you can see people go nuts as they count ..

Diablo III - asiaa animaatiosta
2012-05-16

Tapasimme Noel Wolfmanin joka vastaa osaltaan Cinematics-osastosta Blizzardilla, ja kyselimme hieman Diablo III:n välianimaatioista ja pelin julkaisus..

Ubisoft Massive - toimitusjohtajan juttusilla
2012-05-16

GRTV tapasi vieraillessaan Far Cry 3:n moninpeliä työstävällä Ubisoft Massivella myös toimitusjohtaja David Polfeldtin, jolta kyseltiin studio menneis..

Lollipop Chainsaw -bileet
2012-05-15

Jäitkö paitsi Lollipop Chainsaw -bileistä GDC:ssä? Ei hätää, koska Bengt sukelsi hulluuteen puolestamme, ja tapasi Suda51:n, James Gunnin sekä tietenk..

FIFA 13 - peliohjaajan haastattelu
2012-05-15

Haastattelimme FIFA 13:sta peliohjaajaa Aaron McHardya, ja otimme selvää mitä odotettavissa on.

Max Payne 3 - Tarkka-ammuntaa
2012-05-14

Max Payne ei vain juoksentele pistoolit ojossa uudessa Max Payne 3:ssa. Katso miten mieheltä sujuu tarkkuuskiväärin käsittely.

Max Payne 3 - Paluu New Yorkiin
2012-05-14

Ensimmäiset kuvat Max Payne 3:sta aiheuttivat kauhistusta, mutta tässä pätkässä ollaan tutuissa maisemissa. Varoitus: spoilereita.

10 minuuttia Max Payne 3:a
2012-05-14

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia Max Payne 3:a.

Videoarvio: Max Payne 3
2012-05-14

Max Payne on palannut viimeinkin, ja Rasmus keskusteli Leen kanssa sen hyvistä ja huonoista puolista.

GRTV News: 11. toukokuuta
2012-05-11

Anastasiyan ankkuroimassa uutislähetyksessä tietoja muun muassa Dead Space 3:sta Bioshock Infinitestä.

Toukokuun kuumottavat pelit
2012-05-10

Toukokuusta on tulossa sangen ruuhkaisa kuukausi uusien pelijulkaisujen kannalta. Kaikki tietävät tietysti Max Payne 3:n ja Diablo III:n, mutta Thomas..

AR Drone 2.0 - ensivaikutelmia
2012-05-10

Thomas Blichfeldt pääsi kokeilemaan uutta kauko-ohjattavaa ja sangen siistiä AR Dronea.

Far Cry 3 - moninpelin tuottajan haastattelu
2012-05-10

Haastattelimme Petter Sydowia, jolla on tuottajan vastuu Far Cry 3:n moninpelistä Ubisoft Massivella. Kysyimme häneltä tietysti pelin kehityksestä, se..

Madagascar 3 -haastattelu
2012-05-10

Jututimme Brian Etheridgeä, Madagascar 3: The Video Gamen vanhempaa tuottajaa uudesta animaatioon pohjaavasta lisenssipelistä.

Manse Games -haastattelu
2012-05-09

Manse Games on valtion tukema projekti jonka avulla Tampereesta on tehty yksi maailman hedelmällisimpiä alueita indie-kehittäjille. Haastattelimme Suv..

Dreamtopia-haastattelu
2012-05-09

Haastattelimme Ngmocon Catherine Silvestriä Dreamtopiasta, ja siitä millaisia unelmia tämä peli mahtaakaan täyttää.

Arvio: Prototype 2
2012-05-08

Lee West istahti kertomaan Thomas Blichfeldtille vaikutelmansa Prototype 2:sta, ja miten se vastasi hänen odotuksiaan.

Anmynor-haastattelu
2012-05-08

Koska Anmynorin kehittäjät pakenivat GDC:stä etuajassa, kaappasimme haastatteluun Derek Asoton, joka työstää peliä pyörittävää Hero Engineä.

Trailershow - 8. toukokuuta 2012
2012-05-08

Anastasiya kokoaa yhteen tuoreimpien trailereiden parhaimmistoa yhdeksi käteväksi paketiksi. Nupit kaakkoon.

A Game of Dwarves - pääsuunnittelijan juttusilla
2012-05-07

Zeal Game Studiosin Sebastian Thorwaldsson, A Game of Dwarvesin pääsuunnittelija, kertoi meille pelistään, jossa pienet partamiehet tykkäävät kaivaa, ..

Visions of Zosimos -haastattelu
2012-05-04

Haastattelimme Forever Interactiven Eldon Kurthia Visions of Zosimosin omalaatuisesta vinkkelistä MMO-genreen.

Hegemony: Rome -haastattelu
2012-05-04

Longbow Games oli yksi viimeisiä kehittäjiä joita tapasimme GDC:ssä, mutta jaksoimme vielä ottaa selvää näiden tulevasta strategiapelistä, Hegemony: R..

Skyfall-haastattelu
2012-05-04

Gamereactor haastatteli Ngmocon tuottajaa Tom Hessiä tuoreeltaan Androidille julkaistusta Skyfall-roolipelistä, joka tullaan julkaisemaan myös iOSille..

Starvoid-haastattelu
2012-05-03

Zeal Game Studios työstää uutta reaaliaikastrategiaa, joka tunnettiin ennen Red Frontierina, mutta joka on sittemmin kastettu Starvoidiksi. Kysyimme p..

Shadow Puppeteer -haastattelu
2012-05-03

Jututimme norjalaisen Sarepta Studion ajattoman tyylikästä Klas Lothea kehittäjän uudesta mielenkiintoisesta Shadow Puppeteer -projektista.

Latauspelikatsaus: Toukokuu 2012
2012-05-03

GRTV:n uusi, kuukausittainen Latauspelikatsaus avaa nyt ensimmäisellä jaksollaan. Kuukauden parhaat sekä vähemmän parhaat latauspelit saavat kuulla ku..

Codemasters Racenet -haastattelu
2012-05-03

Päätoimittajamme A. Rajala keskusteli Codermastersin Ian Smithin kanssa tuoreeltaan julkistetun Racenetin ominaisuuksista.

EA Sports Executive Vice President Andrew Wilson - Interview
2012-05-02

The EA Sports VP talks social gaming, roster crossovers, the future of FIFA and much more.

The Repopulation -haastattelu
2012-05-01

Toinen Repopulationin pääkehittäjistä Josh Hall kertoi meille suunnitelmista studion free-to-play scifi-MMO -hiekkalaatikolle.

Fractured Soul -haastattelu
2012-05-01

Endgame Studiosin edustaja kertoi meille Castlevanian ja Metroidin jalanjälkiä kahden ruudun toimintapläjäyksestä 3DS:lle.

10 minuuttia N.O.V.A. 3:n parissa
2012-04-30

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia N.O.V.A. 3:sta iPadilla.

GRTV-uutiset 27. huhtikuuta
2012-04-27

Anastasiyan ankkuroimassa uutiskatsauksessa viikon peliaiheiset kohokohdat.

Disgaea 3: Abscence of Detention -haastattelu
2012-04-27

Jack Niida ja Ryan Phillips NIS Americalta kertoivat meille Disgaea 3:n PS Vita -versiosta.

Soft Kinetic -haastattelu
2012-04-27

Miltä liikeohjauksen tulevaisuus näyttää, Virgile Delporte Soft Kineticiltä kertoo heidän visioistaan.

Dishonored - Ohjaajien haastattelu
2012-04-27

Gillen tapasi Dishonoredin pääpäsmärit Harvey Smithin ja Raphaël Colantonion. Asiaa mm. pelin tehtävistä ja rakenteesta.

Line of Defense -haastattelu
2012-04-26

MMO-räiskintä Line of Defensen kehittäjä vastaa kysymyksiin pelitasapainosta ja pelin ominaisuuksista.

Battlefield 3 - Close Quarters
2012-04-26

DICE:n pääsuunnittelija Niklas Fegraeus kertoo Battlefield 3:n seuraavasta lisäosasta: Close Quartersista.

Näin Tera länsimaistuu
2012-04-26

Frogsterin Ellen-Jane Austin kertoo, miten korealainen MMO-peli Tera sovitetaan länsimaisille markkinoille.

Bitsquid-haastattelu
2012-04-26

Bitsquid on kasvava teknologiatiimi, jonka pelimoottoria käytetään mm. War of the Rosesissa ja tulevissa Oddworld-peleissä. Niklas Frykberg kertoo stu..

Colors! 3D -haastattelu
2012-04-26

Jens Andersson, tuoreeltaan julkaistun Colors! 3D:n luoja, kertoi meille GDC:ssä mihin kaikkeen hänen Nintendo 3DS -ohjelmansa pystyy.

Äänestykset Jääkiekon MM-kisat ovat käynnissä. Oletko koskaan "simuloinut" urheilukisoja tai hakenut revanssia videopelistä?
  • 50% Kyllä
  • 23% En
  • 27% En pelaa urheilupelejä
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600