Arvio

Rabbids Go Home

Kirjoittaja: Tero Kerttula

Julkaistu 2009-11-13

Kierot Rabbid-jänikset tulivat tunnetuiksi Rayman Raving Rabbids -pelien myötä, joissa jänöt yhdessä Raymanin kanssa pelasivat varsin eriskummallisia minipelejä. Ensimmäisessä omassa pelissään Rabbideille iskee koti-ikävä. Kuuhun pitäisi päästä, mutta rakettitieteeseen ei sekopäisten pupujen tietotaito taivu. Miten siis matkata?

No tietenkin keräämällä hillittömän suuri romuläjä kaikesta maan päällä lojuvasta turhasta, kuten lehmistä, vaatteista, satelliiteista ja sen sellaisista. Kamaa keräämään Rabbidien joukosta valikoituu kolme urheaa, joista yhden tehtävä on työnnellä ostoskärryjä joissa toinen seisoo huutamassa, kolmannen toimiessa silloin tällöin tarpeellisina ammuksina. Aina tasaisin väliajoin kamaa käydään ahtaamassa tarkistuspisteellä musisoivan Rabbidin tuubaan. Keräilyhurmoksen ohella kaahaillaan välillä lentokoneen suihkumoottorilla, ajetaan takaa karkuun huristavia lehmiä ja pomputellaan uimarenkaalla.

Rabbids Go Home on aivan yhtä päätön kuin miltä kuulostaa. Aavistuksen verran Katamari Damacyä muistuttava pelimekaniikka on yksi omaperäisimmistä tänä vuonna näkemistäni. Kaikki vastaantuleva irtain kiskaistaan kyytiin, jos ei hyvällä niin sitten Rabbid-rääkäisyn avustamana. Rääkäisy on varsin voimallinen, sillä sen voimasta ihmisiltä lähtevät vaatteet, roskakorit tyhjentyvät ja suojapuvut poksahtavat. Ostoskärryillä ei juuri hypitä, paitsi ramppien ja kaasupuvussa makaavan sairaalapotilaan avulla. Pelimekaniikka on pohjimmiltaan yksinkertainen ja sellaisenaan siitä oli ennakkoon vaikea kuvitella näkevänsä toimivaa ja tyydyttävää peliä. Ubin pojat ovat kuitenkin kuorruttaneet kakun sellaisilla kirsikoilla, että pää on vieläkin sekaisin.

Pelin ulkoasu muistuttaa hieman vuoden takaista de Blobia, eli väreissä ei ole säästelty ja maailma on vesivärimäisen sotkuinen. Ihmis- ja eläinhahmot ovat puolestaan Katamarimaisia palikkaukkoja. Kenttäsuunnittelu on toimivaa ja pelin henkeen sopivasti epäyhtenäistä. Visuaalinen puoli sopii pelin anarkistiseen luonteeseen kuin mustekala Rabbidin päähän ja mielikuvitukselle ei ole asetettu turhia rajoja. Jälki on erittäin omaleimaista ja kun lataus- ja välianimaatiotkin ovat viimeisen päälle kaoottisia visuaalisen anarkismin ilmauksia, ei pelin tyylistä voi pahemmin valittaa. Rabbids Go Home myös viljelee runsaasti ilkikurisen pikkupoikamasta huumoria. Joulupukin kalsarit, kjähäh!

Äänipuoli onkin sitten silkkaa neroutta, kunhan vain Rabbidien maanisen vinkunan kanssa oppii elämään. Musiikista huolehtii kekoa vartioivien Rabbidien tuomiopäivän humppaorkesterin lisäksi liuta radiopopin ikivihreitä. Mikä parasta, musiikkia käytetään harkiten tilanteen ja paikan mukaan. Esimerkiksi Boney M:n kammottava Rivers of Babylon on alistettu kirjaimellisesti hissimusiikiksi, maatilan kuistilla pauhaa John Denverin Take Me Home, Country Roads ja niin edelleen. Musiikin sijoittelu on oivaltavaa ja hauskaa, siitäkin huolimatta - tai ehkä juuri siitä johtuen - että suurin osa kappaleista on todella kulunutta tavaraa.

Musiikin ohella esimerkiksi ihmisten avunhuudot ja lentokentillä, toimistoissa ja ostoskeskuksissa pauhaavat kuulutukset ovat kertakaikkisen hulvattomia. Kulutushysteriaa ja modernia työkulttuuria kritisoivat onelinerit ovat rohkeita vetoja, mutta toimivat kuin häkä. Ota henkeni, mutta säästä vaatteeni! Etkös hemmottelisikin itseäsi raskaan työpäivän päätteeksi jollain kalliilla? Aika on rahaa, sinun aikasi on yrityksen rahaa! Erilaisia letkauksia on todella paljon, eikä joukkoon osu ainuttakaan hutia, mikä on todella harvinaista.

Kun omaperäiseen pelikonseptiin ja toimivaan audiovisuaaliseen toteutukseen yhdistetään vielä juuri sopivan letkeä ja suurpiirteinen ohjaus, on käsissä todella saumaton ja hillittömän hauska kokonaisuus. Kunhan pelin vinksahtaneeseen ilmapiiriin pääsee alkuhämmennyksen jälkeen kunnolla sisälle, ei pelaamista malta lopettaa millään ennenkuin jänöt ovat päässeet kuureissulleen. Pelattavaa myös piisaa riittävästi ja helpon alun jälkeen peli tarjoaa myös sopivasti haastetta. Pituudella on myös heikkoutensa, sillä aivan loppuun asti yksinkertainen pelimekaniikka ei jaksa kannatella. Kenttävariaatiot ovat toki virkistäviä, mutta niitä ei ole tarpeeksi ja suurin osa kentistä koostuukin vain itseään toistavasta keräilystä.

Oli miten oli, Rabbids Go Home on yksi vuoden hervottomimmista yllätyksistä. En odottanut peliltä yhtikäs mitään, mutta kun peli jaksoi kirvottaa röhönaurua vielä viimeisillä metreilläänkin, ei pahoille ajatuksille jäänyt juuri sijaa. Kokonaisuus on persoonallinen, suurimmaksi osaksi toimiva ja harkittu. Yksinkertaisuudella on luonnollisesti kääntöpuolensa, mutta on hyvä huomata että monen muun käsissä pelin aineksista olisi saatu aikaan vain korkeintaan keskinkertainen tuotos. Ubin pojat sen sijaan näyttävät että homma toimii kunhan yritystä ja luovuutta ei ole suotta säästelty. Tilanne ei ole enää käsissämme, teillä on lupa mennä paniikkiin. Gwaah!