Dragon Ball: Raging Blastin tavoite on huomattavan kunnianhimoinen. Peli niputtaa yhteen koko DBZ-saagan ja päästää pelaajan kamppailemaan alkuperäisen sarjan taisteluihin. Sen lisäksi peli tarjoaa myös liudan pelattavia vaihtoehtoisia loppuja anime-sarjan tapahtumille ja suuren tietopankin täynnä tietoja sarjan hahmoista ja tapahtumapaikoista.
Dragon Ballista vähemmän välittäville pelin tarjonta on köykäisempää. Mytologisen ylitarjonnan alla on sarja toinen toistaan toistavia taisteluita kömpelön taistelujärjestelmän tukemana. Turpakäräjät on kuvattu pelattavan hahmon selän takaa, rintamasuunnan pysyessä automaattisesti kohti vastustajaa. Taistelukentät ovat sarjasta tuttuja paikkoja ja kooltaan hulvattoman suuria. Hahmot voivat myös lentää otteluiden aikana, joten tappelutilaa on todellakin hurjan paljon. Kenttien suuri skaala on myös taisteluiden suurin kompastuskivi. Jos hahmojen korkeuserot ovat riittävän suuret, katoaa kuvasta vastustajan lisäksi myös oma taistelija. Kun itse tallustaa pitkin merenpohjaa ja vihollinen liihottaa pilvien yllä, ei kuvassa näy muuta kuin vedenpintaa ja suunnan ottaminen vaikeutuu kohtuuttomasti.
Eikä se rystyvoileipien tarjoilu muutenkaan mitään juhlaa ole. Lähitaisteluliikkeet on rajattu yhteen ainoaan nappiin, samoin kuin ki-pallojen ampuminen ja torjuminenkin. Läskin paukuttamisen tärkein ajatus onkin kerätä mittariin tarpeeksi voimaa sinänsä komeita erikoishyökkäyksiä varten, mutta pelisuunnittelun kannalta epäreiluna voisi pitää sitä, että spessuilu yleensä jättää vastustajan täysin avuttomaksi. Erikoishyökkäykset saattavat kestää jopa useita sekunteja, jonka aikana vastustaja ei voi tehdä muuta kuin ihmetellä ja hakata torjuntanappia siinä toivossa, että edes yhden osuman saisi vältettyä. Kaiken kaikkiaan taistelut ovat todella sekavia ja turhauttavan vaikeita jopa helpoimmalla vaikeustasolla.
Vaikeus korostuu myös heikolla hahmotasapainolla. Muutama yksilö runsaasta karaktäärikavalkadista ovat räikeän ylitehoisia ja -kestäviä, esimerkiksi Raditzin erikoishyökkäykset saattavat kunnolla onnistuessaan viedä vastustajalta kaksi palkkia energiaa pois, kun taas heikoimpien hahmojen erikoishyökkäykset korkeintaan naarmuttavat vastustajaa. Hahmotasapaino toki noudattelee sarjan juonenkäänteitä, mutta pelin näkökulmasta ratkaisu ei yksinkertaisesti toimi lainkaan.
Jos fanipowerin voimalla pystyy katsomaan taistelusysteemin heikkoudet läpi sormien, on homma muuten kunnossa. Ulkoasu ja äänimaailma on hyvin tarkkaan anime-sarjan mukaisia ja pelattavaa on todella paljon. Dragon Ball: Raging Blast on itse asiassa kuin interaktiivinen Dragonball-kokoelmateos, niin paljon sarjan henkeä siinä on mukana. Meille muille pelillä on kuitenkin tismalleen yhtä paljon arvoa kuin Dragonball-kahvikupilla: näyttäähän se nätiltä mutta kun sarjan mytologia ei avaudu niin samahan se on mistä kahvinsa juo. Kun taistelumoottori pudottaa kahvikupista vielä korvan kokonaan pois, niin sumppinsa kaataa mieluummin johonkin aivan muuhun astiaan.