Arvio

Cooking Mama 3

Julkaistu 2010-01-11
Kirjoittaja: Annakaisa Kultima
Tämä on mainos:

Yllättävän kovaa suosiota nauttinut japanilainen Cooking Mama -pelisarja on ehtinyt jo kolmanteen osaansa. Kasuaalipelaajien iloksi Mamma palaa keittiöön uusien reseptien kanssa minipelimäisessä tyylissään neuvomaan pelaajia täydelliseen keittiösuoritukseen. Tavoitteena on vaihe vaiheelta valmistaa ruoka-annoksia yksinkertaisia pikkupelejä pelaten.

Cooking Mama 3:ssa on 80 erilaista ruoka-annosta, joista kukin valmistetaan erityisellä pikkupelien sarjalla, seuraten reseptien järjestystä. Mukana on paljon japanilaisille tuttuja ruokia, kuten sushi, tempura ja Ramen-keitto. Myös länsimaiselle tuttuja aterioita löytyy: esimerkiksi lasagne, jauhelihakastike ja hampurilainen. Ruuan valmistus tapahtuu hämmentämällä Nintendo DS:n kynää kuvion mukaisesti, valitsemalla oikeita aineksia, leikkaamalla viivan mukaisesti, rytmittämällä valintoja oikeisiin kohtiin tai sieppaamalla esimerkiksi pannusta lennähtäviä aineksia. Pikkupelien kokoelma mukailee oikeita valmistusvaiheita ja saakin pelaajaan kiinnostumaan aterioiden todellisesta valmistustavasta. Vaikka peli inspiroi kokkaamaan oikean keittiön puolella ja saa ihmettelemään joitain japanilaisia reseptejä, sitä ei kuitenkaan voi pitää opetuspelinä.

Pelaajan seurana on Mamma, joka auttaa pelaajaa harjoittelemaan annosten valmistusta, antaa tehtäväksi käydä ruokakaupassa ja arvostelee myös pelaajan itsenäistä kokkailua. Pikkupelien päätteeksi Mamma antaa palautetta pisteiden ja kehujen muodossa. Jos taito ei riitä annoksen loppuun asti, Mamma suuttuu. Pelaamisen myötä vapautuu uusia ruokalajeja ja Mamman asustusta sekä keittiötä pääsee muokkaamaan. Joidenkin aterioiden valmistamisen lopuksi voi myös asetella annoksen lautaselle mielensä mukaisesti ja tallentaa sitten kuvan albumiin.

Erilaisten ruuanvalmistuspelien lisäksi on Cooking Mama -sarjaan tuotu mukaan uusi pikkupeli, jossa pelaaja pääsee asioimaan ruokakauppaan. Tiiviimpää pelitahtia vaativa ostoskelu vaikuttaa varsin japanilaiselta: pelaajan on kerättävä Mamman listan ainekset mahdollisimman nopeasti muihin asiakkaisiin törmäämättä. Jos kauppareissu ei ole riittävän tehokas, on palattava tyhjin käsin kotiin Mamman moitittavaksi.

Cooking Mama 3:n vaikeustasoa on helpotettu hieman aikaisemmista. Epäonnistuminen ei ole kesken reseptin enää niin fataalia, usein siitä selviääkin esimerkiksi puhaltelemalla DS:n mikrofoniin. Liian kovasti kiehuva kattila ei ole katastrofi, kunhan vain jaksaa suoda pari hönkäystä pelilaitteelleen. Peliahdistusta voi kuitenkin aiheuttaa se, että Mamman ohjeet ovat usein varsin epämääräisiä. Pelin aikana toisto kuitenkin tekee tehtävänsä ja auttaa pelaajaa ymmärtämään, mistä missäkin valmistusvaiheessa on kyse. Erityisen harmillista on, että toisin kuin oikeassa keittiössä, pelissä suoritettua valmistusvaihetta ei voi ottaa uusiksi. Cooking Mama 3:ssa on yksinkertaisesti mahdotonta vispata uudet munat edellisten vielä valuessa seinillä. Kun polttaa jotain pohjaan ja riittävän useasti, niin koko annos on pilalla. Täydellisyyteen tavoittelevan on tehtävä koko annos uudestaan.

Cooking Mama 3 vaikuttaa aluksi varsin älyttömältä, mutta on lopulta yllättävän koukuttava. Sarjan suosio on helppo ymmärtää, sillä peli tarjoaa sopivia välipaloja muun touhuamisen oheen. Varsin hölmöltä vaikuttava peli tempaa mukaansa tarjoten sitä samaa mantramaista nautintoa, kuin muutkin laadukkaat kasuaalipelit. Pienin annoksin pelaaja pääsee rentoutumaan ilman suurempia sydämentykytyksiä. Pahin, mitä voi sattua, on Mamman pillastuminen. Jos seuraavan aterian kokkaa hyvin, kuulee jälleen kerran kehuja: " Wow, even betta than mama!" Miksen siis kokkaisi vielä yhden aterian!

Cooking Mama 3Cooking Mama 3Cooking Mama 3Cooking Mama 3
Cooking Mama 3Cooking Mama 3Cooking Mama 3Cooking Mama 3
Cooking Mama 3Cooking Mama 3Cooking Mama 3Cooking Mama 3
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :-- <b>Paksu teksti</b> <i>Kursivoitu teksti</i> <u>Alleviivattu teksti</u>


Grafiikka:7
Pelattavuus:9
Äänet:7
Pitkäikäisyys:8
Arvosanamme:8/10
Hyvää:
yksinkertainen, mutta ei liian helppo pelimekaniikka; japanilaiset ja muut eksoottiset annokset
Huonoa:
ohjeet epämääräisiä, pikkupelejä ei voi toistaa reseptin aikana
Pelin tiedot
  • Alusta:
    Nintendo DS
  • Pelityyppi:
    Simulaattori
  • Kehittäjä:
    505 Games
  • Julkaisija:
    505 Games
  • Pelaajia:
    1-4
  • Ikäraja:
    3 alkaen
  • Julkaisupäivä:
    13 marraskuu 2009
Cooking Mama 3
Pelikokoelmasi
Samantyyppisiä pelejä

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

GC 10: Guild Wars 2 interview
2010-09-01

Guild Wars 2 has a lot of people really hyped up, and we went behind the scenes with writer Jeff Grubb to find out more about the game.

GC 10: EVE Online interview
2010-08-31

GRTV cornered Arnar Gylfason from CCP to find out more about the latest controversies surrounding their space-MMO EVE Online and to discuss the seriou..

Trailershow - Week 34
2010-08-31

This week's trailershow is packed full of fresh trailers from games like Need for Speed: Hot Pursuit, Assassin's Creed: Brotherhood, Portal 2, and FIF..

GC 10: Call of Duty: Black Ops interview
2010-08-31

Steve caught up with Josh Olin, community manager at Treyarch, to talk about the upcoming Call of Duty: Black Ops. How many zombies on screen at once?..

GC 10: Molyneux on Fable III
2010-08-30

Peter Molyneux is always an interesting chap to have a chat with, and we sent out Christian to talk to the legendary game developer at Gamescom, and s..

GC 10: Epic Mickey interview
2010-08-30

Steve sat down together with famous game designer Warren Spector to find out more about Junction Point's upcoming Disney-platformer Epic Mickey.

GRTV News - August 27
2010-08-27

GRTV News is back again, ready to give you some of the week's biggest news.

GC 10: The Secret World interview
2010-08-27

Funcom went to Gamescom to show off more from their next big MMO, The Secret World. GRTV took it upon themselves to find out more about it.

GC 10: Lord of the Rings Online interview
2010-08-26

Next month Lord of the Rings Online is going free-to-play, and Steve had a few choice questions for Turbine director Adam Mersky about what we can exp..

Trailershow - Week 33
2010-08-26

Nick is back in the studio to give us some of the best trailers to come out of Gamescom from games such as Need for Speed: Hot Pursuit, Metroid: Other..

GC 10: Warhammer Online interview
2010-08-25

EA are about to release the first premium (i.e. you pay for it) content for Warhammer Online: Age of Reckoning, and Petter sat down with Carrie Goukos..

GC 10: Bioshock Infinite interview
2010-08-24

GRTV met up with Ken Levine, creative director on Bioshock Infinite, during Gamescom and filmed this extensive interview about the concept and philoso..

GC 10: Mafia II interview
2010-08-24

Mafia II is out in the next few days, but we still grabbed hold of 2K Czech and talked a bit about how development has been.

GC 10: Gamescom Blog 4
2010-08-22

Time to go home! Petter, Steve and Rasmus gather in the parking lot to summarize Gamescom 2010.

GC 10: Gamescom Blog 3
2010-08-21

At the end of the second day of Gamescom, we gathered outside to collect our thoughts and be tired together.

GC 10: Gamescom Blog 2
2010-08-20

Where Steve (GREU) and Christian (GRDE) starting from the press center talks about what they expect to see during Thursday.

Review: Scott Pilgrim vs The World
2010-08-20

Petter and Thomas have sat down to talk about Scott Pilgrim vs. The World and the retro goodness that it contains.

GC 10: Halo: Reach interview
2010-08-20

We caught up with Bungie PR director Brian Jarrard to talk about the developer's last contribution to the Halo franchise.

GC 10 Gamescom Blog 1
2010-08-19

First blog from Gamescom 2010 directly from a boat in the Rhine and Kochs beach event

Review: Starcraft II: Wings of Liberty
2010-08-18

Thomas and Rasmus enter the GRTV studio to talk about Blizzard Entertainment's long awaited Starcraft II: Wings of Liberty.

Äänestykset PlayStation Move - kuumottaako?
  • 29% Hankintalistassa on!
  • 33% Jos haluaisin heilua, harrastaisin urheilua.
  • 38% Väärä konsoli, ei nappaa.
Tulokset
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | GR-TV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Strandvejen 72 st. mf, 2900 Hellerup, Denmark