S.T.A.L.K.E.R.: Call of Pripyat

Joskus en ole kovin nokkela. Paarustan ympäri Tsernobylin radioaktiivista vyöhykettä, jolla S.T.A.L.K.E.R.: Call of Pripyat sijoittuu. Minulla ei ole mitään erityistä syytä pelata tänään, peli on hyvin vapaa ja tutkimuspainotteinen, joten aion vain vähän seikkailla ja näpsiä kivoja kuvia arviota varten. Kierrän muutaman pystyynpalaneen talon mäellä etsien jotain kuvan arvoista kun huomaan ikkunasta jotain mielenkiintoista. Ikkunan läpi näkyy kaksi punaisena hehkuvaa nappia - päätän mennä lähemmäs tutkimaan.

Paitsi että hehku ei tulekaan tietokoneen tai muun teknisen laitteen nappuloista, vaan silmäparista. Äkkiä huomaan kamppailevani sydän kurkussa näkymättömäksi muuntautuvan verenimijämutantin kanssa. Ei siitä kunnon kuvaa tullut, mutta laitoin yhden mukaan joka tapauksessa.

GSC Gameworldin pelivisiossa ei ole koskaan ollut mitään vikaa: FPS:n ja roolipelin hybridi sijoitettuna suljetulle vyöhykkeelle Tsernobylin tuhoutuneen ydinvoimalan ympärillä. Pelejä on julkaistu jo kaksi, ja Call of Pripyat lisää letkaan kolmannen. Ongelmana ovat kehittäjän rajalliset resurssit ja se, että konseptia ei vain onnistuta vetämään loppuun asti. Bugit, hahmojen törmäystunnistusongelmat sekä raskas ja hankala käyttöliittymä taittavat helposti terän vyöhykkeellä seikkailemisesta.

Kaikeksi onneksi tämä ei tarkoita, että S.T.A.L.K.E.R.: Call of Pripyat olisi huono peli. Se ei ole läheskään niin buginen kuin edeltäjänsä, eikä se koko arvioinnin aikana kaatunut kertaakaan, mikä on jonkinlainen ennätys STALKER-pelille. Grafiikat eivät ehkä ole siitä skaalan komeimmasta uutuuspäästä ja valtaosa ruudusta on yleensä täynnä ruskeaa, mutta tämä toimii mainiosti sen hauraan ja masentavan tunnelman kanssa, mikä sarjassa on niin leimallista.

Pripyat on kaupunki, joka evakuoitiin kun Tsernobylin reaktori tuhoutui 1986. Sittemmin kaupunki hylättiin ja jäi luonnon valtaan. Nyt se on jatkuva muistutus siitä, mitä vyöhykkeellä tapahtui ja miten ihminen voi muuttaa ympäristöään. Pelaaja pääsee tutustumaan Pripyatiin, pelottavaan kylmän sodan jäänteeseen, selvittäessään mitä tapahtui viidelle venäläiselle helikopterille, jotka putosivat alueelle epämääräisissä olosuhteissa.

Call of Pripyat jatkaa suoraan alkuperäisen pelin, S.T.A.L.K.E.R.: Shadow of Chernobylin jalanjäljissä. Sankari on stalker, siis henkilö, joka elää hylätyllä radioaktiivisella vyöhykkeellä etsien myyntikelpoista arvotavaraa. Viiden kadonneen helikopterin etsintä ei ole niitä kiinnostavimpia tehtäviä, mitä peli voisi tarjota, mutta jos tuojittaa vain pääjuonta, menettää sen mikä pelissä oikeasti on siistiä - sen oudon, rajatilatoimivan yhteiskunnan, joka on muodostunut stalkerien kesken.

Yksityiskohtien rikkaus pelissä on käsittämätön. Kaikki dialogi on venäjäksi ja vyöhykkeen asukkaat elävät tietyn päivärytmin mukaan, millä on myös voimakas vaikutus peliin. Vyöhykkeellä on vaarallisinta öisin, kun mutanttikoirien ja verenimijöiden havaitseminen on vaikeinta, joten silloin stalkerin on turvallisinta suunnata kotiin tai baariin, ja vasta aamulla lähteä tutkimaan ympäristöä. Tuntuu oudolta sanoa näin pelistä, jossa voi saada päähän näkymättömästä verenimijämutantista, mutta monella tavalla S.T.A.L.K.E.R.: Call of Pripyat on uskottavampi kuin keskivertoräiskintä.

Peliin mahtuu roppakaupalla sivutehtäviä ja usein niissä voi myös valita puolensa. Aikaisin pelissä tarjoutuu esimerkiksi toimeksianto hyökätä stalker-porukan kimppuun ja varastaa heidän saaliinsa. Pelaaja voi suoritaa tehtävän, tai pettää asiakkaansa ja paljastaa juonen stalkereille. Vyöhykkeellä saattaa myös osua kahden jengin tulitaisteluun, jossa voi joko auttaa toista jengiä, päästää molemmat porukat tuskistaan, tai vain katsoa mitä tapahtuu ja sitten kerätä vainajien tavarat parempaan talteen jälkikäteen.

Call of Pripyat on ennen muuta peli jo koukutetuille faneille, sillä se ei juurikaan anna ohjausta tai aikaa vaarallisella vyöhykkeellä sompailun alkeiden opetteluun. Ei tutoriaaleja, ei apupyöriä pitämässä oikealla reitillä. Saat tehtävän, ja sitten oletkin jo matkalla, vailla mitään käsitystä missä olet tai ketä voit pitää kavereina. Pelin tuskin edes alettua joudut jo kysymään itseltäsi, ovatko nuo ase tanassa vastaan kävelevät jepet ystäviä vai vihollisia. Uskallatko odottaa, vai olisiko varmempaa vain ampua koko lössi heti?

Jos uusi tulokas onnistuu voittamaan alkukynnyksen, luvassa on voimakas ja erilainen pelikokemus. Call of Pripyat voi olla vähän hiomaton sieltä täältä, mutta se kuuluu erittäin uskaliaaseen pelisarjaan, joka sekoittaa räiskintää ja roolipeliä maisemissa, joiden rinnalla Fallout 3 tuntuu välillä lomaparatiisilta. Saatan ryytyä seinän sisään käveleviin ahhmoihin tai hetkittän hirvittävään ääninäyttelemiseen, ja olisi kivaa jos olisin saanut vähän värikkäämpiä maisemia sekä tehokkaamman käyttöliittymän - mutta Tsernobylin katastrofivyöhykkeellä liikkumisen ei ole tarkoitus olla mukavaa.

Mitä sen verenimijämutantin kanssa tapahtui? Se päästi minut päiviltä, luonnollisesti. Kostin myöhemmin sille ja sen sukukunnalle, kun palasin tönölle valmiina ja hampaisiin asti aseistautuneena. Ei ole helppoa, tämä elämä vyöhykkeellä.