Star Trek Online
Avaruuden korpimaiden kartoitus on ollut varmasti monen scififanin haaveena Asimoveista alkaen. Nyt genren yhdestä kirkkaimmista ja suosituimmista yksilöstä on käännetty massiivimoninpeli Cryptic Studiosin toimesta, ja peli tuo perinteiseen kaavaan aimo annoksen innovaatioita.
Kertaamatta koko Star Trekin mytologiaa sitä tuntemattomille, Tähtilaivaston kipparoinnissa on kyse uuden ja tuntemattoman kartoituksesta. Aluksen kapteeni yhdessä miehistönsä kanssa kuuluu lukuisten rotujen muodostamaan Tähtiliittoon, joka tarvittaessa on valmis tarttumaan myös aseisiin puolustaakseen itseään ja omiaan. Aikajanallisesti pyöritään Star Trek Nemesis -elokuvan jälkeisissä tapahtumissa eikä uusimman, historiaa uudelleen kirjoittavan Star Trek -elokuvan tapahtumia oteta huomioon. Päävihollisen rooliin ovat ainakin ensi silmäyksellä palanneet vanhat kunnon kurttuotsat, eli klingonien soturirotu. Korpimaita samoillaan tehtävien suorittamisen ohessa sekä avaruusaluksen että maanpinnalla käytävien loittotehtävien turvin.
Rotujen kirjosta ei ole muuten puutetta, siitä pitää huolen vallan erinomainen hahmonluonti. Se taipuu sekä ihmispiirteiden viilaamiseen että kokonaan uuden (tosin humanoidimaisen) rodun luontiin. Toisten pelaajien aikaansaannoksia onkin hauska seurata avaruusasemilla. Muokattavuus ulottuu myös hahmon asusteisiin ja oman aluksen ulkonäköön asti. Hienosti toteutettu kustomointi antaa pelaajalle vapauden säätää jos jonkinmoista yksityiskohtaa, mutta samalla säilyttää esimerkiksi eri avaruusalustyyppien ja univormujen trekkimäisyyden. Sarjauskollisuudesta huolestuneiden ei siis tarvitse pelätä törmäävänsä kultasilattuun ja pinkeillä raidoilla "koristeltuun" Enterprise-alukseen.
Roolipeleille olennainen osa eli hahmoluokka on Star Trek Onlinessä oikeastaan yhdistelmä kolmea eri asiaa. Itse pelaajahahmon kapteeni voi valita kolmesta urasta mieleisensä (taktinen, tiede- tai tekninen upseeri), ja muokata loittotehtävissä käytössä olevia kykyjä vielä haluamallaan varustepaketilla. Esimerkiksi teknikko voi tehostaa kavereita taistelussa tai häiritä vihollista eri tavoin.
Toinen olennainen osa on avaruusaluksen valinta. Saattajatyyppiset alukset ovat ketteriä ja tuhovoimaisia, siinä missä risteilijät kestävät tuhottomasti vahinkoa ja kykenevät lähettämään sukkulamiehistöjä vihollisalusta hätyyttämään. Tiedealus parantaa oman puolen suorituskykyä ja häiritsee vihollisen toimintaa. Yhteen alustyyppiin ei tarvitse lukkiutua, vaan ahkera (ja rikas) kapteeni voi ostaa vaikka joka ikisen pelin noin 20 eri aluksesta avaruuden autotalliinsa.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PC
- Pelityyppi:Verkkoroolipeli
- Kehittäjä:Cryptic Studios
- Julkaisija:Atari
- Ikäraja:12 alkaen
- Julkaisupäivä:02 helmikuu 2010



























































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600










