Castlevania: The Adventure Rebirth

Klassisen Castlevanian tuominen nykypäivään on varsin virkistävää. Sarja on seuraillut Metroidin viitoittamia polkuja aina Castlevania: Symphony of the Nightista alkaen, joten kokonaan uuteen perinteisen kaavan vampyyrinmetsästystä noudattavaan peliin törmääminen on varsin mukavaa. Castlevania: The Adventure Rebirthin pohjalla oleva Game Boy -klassikko on laitettu kokonaan 16-bittiseen uskoon niin kenttien, ulkoasun, äänien kuin ohjauksenkin osalta. Lopputulos on niin täydellinen, että se olisi mennyt täydestä läpi 90-luvun puolenvälin tuotteena ja asettunut tanakasti sarjan muiden klassikko-osien rinnalle.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on nuoren Belmontin urheasta ristiretkestä pahamaineisen verenimijän linnaan aseistuksenaan ainoastaan ruoska. Matka kulkee suoraviivaisesti läpi kuuden kentän, aina linnan pihamaalta hiljalleen Draculan kammiota kohti. Kaikki klassikkoelementit ovat tallella: aseistukset ja taikavoimien virkaa hoitavat sydämet kerätään kynttilöitä ruoskimalla, vihollisen osuma tumpsauttaa sankaria metrin verran taaksepäin ja energiaa lisäävät kinkut on piilotettu huolellisesti seinien sisään. Sama pätee myös viholliskööriin. Luurangot, aavesoturit ja valitettavasti myös meduusat kumppaneineen ovat jälleen kerran pelaajan esteenä. Tuttuus ei haittaa, päinvastoin. Tällainenhan Draculan linnan kuuluukin olla!

Castlevania: The Adventure Rebirth kulminoituu erinomaiseen kenttäsuunnitteluun. Jokainen osio on omanlaisensa kokonaisuus, viimeistä piirtoa myöten hienosti suunniteltu ja täynnä salaisuuksia. Vaikka kuusi kenttää kuulostaakin vähältä, liki kaikista löytyy vaihtoehtoisia reittejä etenemiseen. Vanha taika-arsenaali kirveineen, pulloineen ja risteineen on saanut toverikseen avaimen, jolla muuten lukittuja reittejä pystyy avaamaan. Reitit poikkeavat toisistaan todella paljon ja salaisuuksien metsästäminen nostaa pelin elinikää huomattavasti.

Tuttuun tyyliin peli on myös vaikea. Jopa keskivaikealla tasolla läpäisemiseen saa varata aikaa vähintään parin kolmen tunnin verran. Hauskana yksityiskohtana Castlevania: The Adventure Rebirthissä ei ole varsinaista tallennusta - ennen muinoin patteritallennus oli näet melkoista ylellisyyttä. Sen sijaan pelistä löytyy piilotettu tasovalikko, johon avautuu uusia kenttiä pelaajan etenemisen mukaan. Ratkaisu vaikuttaa aluksi hieman omituiselta, mutta noudattaa valittua tyyliä yhtä kaikki.

Vaikeustaso on tiukkuudestaan huolimatta reilu. Eteneminen on virheistä oppimista ja jokaisen ruudun kikkojen keksimistä. Tarkistuspisteitäkin löytyy matkan varrelta riittävästi. Ainoastaan elämien loppuminen heittää pelaajan suoraan kentän alkuun. Jotain kummaa taikaa siinä on, kun viimeisellä energialla ja viimeisellä elämällä saa tiukan pomovastuksen lopulta kellistettyä. Castlevania: The Adventure Rebirth palkitsee onnistumisen riemulla jatkuvasti, paitsi helpoimmalla tasolla joka muuttaa pomovastukset läpihuutojutuksi. Pomot eivät muutenkaan ole sieltä helpoimmasta päästä ja varsinkin kolmannesta kentästä eteenpäin jokainen kohtaaminen on tiukka ja hikinen. Kolmen vaikeustason lisäksi pelaaja voi valita käytössä olevan määrää kolmesta yhdeksään. Tällä tavoin jokaiselle pelaajalle on säädettävissä juuri oikeanlainen vaikeustaso.

Castlevania: The Adventure Rebirthin ohjausmetodi on perinteistä jälkeä ja sellaisenaan jakaa varmasti mielipiteitä. Ruoska heilahtaa ainoastaan sivusuuntaan, portaissa ei hypitä ja jos oikein retroksi haluaa heittäytyä, on pelissä avattavana vaihtoehtona myös ensimmäisistä Castlevanioista tuttu hyppymalli, jossa ilmalentoa ei voi kontrolloida kesken hypyn. Jälkimmäisellä vaihtoehdolla peli vaikeutuu rutkasti entisestään jopa helpoimmalla vaikeustasolla, vaikka kenttiin onkin laitettu ylimääräisiä tasoja ja esteitä nimenomaan klassista hyppelymallia silmälläpitäen. Super Castlevania IV:n vapaasti kahdeksaan suuntaan heilahtavaa ruoskaa on toisinaan ikävä, mutta tällaisenaankin ohjaus tekee uskollisesti sen mitä pitääkin.

Castlevania: The Adventure Rebirth on todella huolellista ja loppuun asti vietyä jälkeä, jopa pelin musiikkiraita on yksi sarjan parhaita. Tiukka vaikeustaso ja hyvin suunnitellut kentät eivät päästä otteestaan millään ennenkuin Dracula on torpattu takaisin arkkuunsa. Koko paketti toimii erittäin hyvin, eikä varsinaista motkotettavaa löydy kirveelläkään. Tosin nuoremmalle pelaajasukupolvelle peli saattaa olla kenties liiankin retro. On vähän sääli, että Rebirth-sarja näyttää jäävän Wiin yksinoikeudeksi, sen verran vakuuttavaa jälkeä Konami klassikoistaan saa aikaan. Castlevania: The Adventure Rebirth on toistaiseksi uudelleensyntymäsarjan paras peli ja sijoittuu jopa sarjan sisäisessä hierarkiassa todella korkealle. Se ei ole ihan vähän sanottu.