God of War III

God of War III on ollut kehitteillä pitkään, ja koska se on Sonyn oma poika, on siihen käytetty kaikki se sisäpiirin tuntemus mitä oman talon konsolista voi olla. Pyrkimyksenä on ollut tuottaa lippulaivapeli, joka määrittelee tuoreimman konsolisukupolven käyttäjilleen ja laskee painokkaan saappaankannan kilpailijoiden niskan päälle.

Tämän projektin voidaan katsoa onnistuneen.

God of War III näyttää, sanaleikin uhallakin, jumalaisen hyvältä. Uuden ajan resoluutioon on pakattu ennennäkemättömän komeita maisemia, ja tässä ollaan onnistuttu ilman monia moderneja pelejä riivanneita yltiöpäisiä hohtoefektejä. Koska Kratoksen maailma on muinainen ja myyttinen, ei pelin kehittelijöillä ole myöskään ollut tarvetta kuvata kaikkea ruskean ja harmaan eri sävyillä. Suurimmat sudenkuopat on siis vältetty, mutta niin on jotakuinkin kaikki pienemmätkin.

Pelin musiikki on oikeassa mittakaavassa eeppiseen toimintaan ja sen jylyssä kelpaa rymytä, herkempiä nuotteja unohtamatta. Myös ääninäyttely on hoidettu ammattimaisesti -- ääninä kuullaan muun muassa Adrienne Barbaeuta Zeuksen vaimona, Herana. Suoritukset vedetään genren mukaisesti hieman ylitse, olivathan Olympoksen jumalat aikansa Kauniit ja Rohkeat, taivaallista saippuaoopperaa kuolevaisten viihteeksi.

Kratos aikoo tällä kertaa korkeammalle kuin koskaan aiemmin, ja tähtäimessä onkin tällä kertaa itsensä Olympoksen isäntämies, jumalten kuningas, taivaan ja ukkosen herra, Zeus. Isoa miestä ei voi vetää käkättimeen yhtä mutkattomasti kuin esimerkiksi aiempaa sodan jumala Aresta, ja Kratos saakin God of War III:ssa seuraa kostoretkelleen muun muassa titaaneista.

Titaanit ovat Zeuksen perhettä edeltänyt joukko jumalia, joilla onkin siis syy tai kaksi vihata Olympoksen uusia hallitsijoita. Kuten nimestä saattaa arvata, titaanit ovat myös hyvin, hyvin kookkaita. God of War III:ssa titaaneja nähdään ajoittain peittämässä puolet näkyvästä horisontista, mutta joskus ne myös muodostavat kokonaisen elävän kentän, jonka lävitse tai ylitse Kratoksen pitää selvitä.

Toiminta ei siis tapahdu läheskään aina ns. kovalla maalla, vaan maisema saattaa seilata ympäriinsä, kallistella, ja jopa kääntyä ylösalaisin ilman suurta varoitusta. Refleksit joutuvat ajoittain koetukselle Quick Time Event -reaktiopelien parissa, ja pelaajan on syytä pysyä kohtuullisen skarppina. Mitään suunnattoman epäreiluja tilanteita ei silti juurikaan tule vastaan, eikä pelaajaa heitetä koskaan erityisen kauas taaksepäin jos homma ei menekään putkeen. Voisi jopa luulla, että tähänhän on laitettu tällä kertaa hieman ajatusta.

Kratos ei toki keskity vain hyppimään ja pomppimaan, sillä onhan muinaisessa maailmassa niin paljon olentoja jotka hän haluaa laittaa poikki ja pinoon. Tämä tehdäänkin monipuolisemmin ja verisemmin kuin koskaan aiemmin, kiitos uusiin mittasuhteisiin kasvaneen asevalikoiman sekä pikselimäärän.

Ei Kratoksesta Ratchetin kaltaista aseidenhamstraajaa ole tehty, mutta vanhat terät saavat nyt seuraa kourallisesta täyspäiväisiä huhmareita sekä valikoimasta esineitä, joiden kautta sodan jumala saa itselleen toisten jumalten piiriin kuuluneita lisäominaisuuksia. Näitä voi sitten yhdistellä haluamillaan tavoilla taistelun tiimellyksessä, mutta on täysin mahdollista myös keskittyä omaa tyyliään parhaiten tukeviin välineisiin ja jättää muut astalot sitten omaan arvoonsa.

Taistelu näyttää ja tuntuu erilaiselta, aseistuksesta riippuen, mutta suurimmaksi osaksi se on brutaalia ja hurmeista. Lopetusliikkeet takaavat, että vastustajista nähdään myös se sisäinen kauneus, eikä tällaista suolten ja ihveen määrää ole aiemmin lentänyt edes God of War -sarjan aiemmissa osissa. Suuremmat viholliset lupaavat aina vain suuremman kertaluokan verikekkereitä, monessa näytöksessä.

Vastapuoleen onkin panostettu. Suurten, matalan tason vihollisjoukkojen sijasta pelaaja saa nyt kimppuunsa usein vahvemman vastustajan kaitseman, keskitetymmän porukan, joka myös hyötyy johtajastaan, käyttäytyen taktisemmin tämän alaisuudessa. Tällainen ajaa myös pelaajaa valitsemaan kohteensa paremmin ja pelastaa mättämisen siltä yksitoikkoisuudelta, johon se sarjan aiemmissa osissa joskus valahti. Toki suuriakin joukkoja pääsee vielä raivaamaan, mutta Harryhausenin luurankoarmeijat eivät enää ole jatkuvana riesana.

Taistelu ja liikkuminen on hiottu jouhevaksi kokonaisuudeksi, ja vaikka pelinsisäinen kamera kuvaakin tapahtumia ennaltamääritellyistä kulmista, pysyy pelaaja jyvällä siitä mitä ympäristössä on, ja mihin kannattaisi suunnata.

Ennaltaohjelmoitu kamera on God of War III:ssa enemmänkin vahvuus kuin ongelma, sillä sen avulla pelin kehittelijät ovat kyenneet ohjaamaan kohtauksia elokuvallisin keinoin. On klisee sanoa, että peli muistuttaa elokuvaa, mutta tähän ei tarvitsekaan tässä tapauksessa sortua, sillä God of War III on elokuva.

Jo pelin avaavat alkutekstit ovat puhdasta James Bondia, tietysti aimo ripauksella 300:aa. Välianimaatiot jatkavat samaa linjaa, ja peli itsessään liukuu vapaan toiminnan ja dramaattisten hidastusten ja minianimaatioiden välimaastossa ilman, että tekemisen fiilis katkeaisi hetkeksikään. Lopputulos on sitä paljonpuhuttua interaktiivista (toiminta)elokuvaa, ja pelaaja tuntee koko ajan olevansa mukana sen sijaan, että hänet tuupattaisiin syrjään draaman tieltä.

Mukanaolo voi myös olla epämukava asia, koska jotkut Kratoksen suurista voitoista kuvataan hävinneen osapuolen silmien kautta. On hyvin ristiriitainen elämys hakata nappia ja saada samalla nyrkkiä ruutuun pelin sankarilta, kunnes veri peittää näkymän tai maailma mustenee omia aikojaan. Tämä on silti tervetullut perspektiivitemppu pelissä, jossa pelaaja joutuu osalliseksi erittäin brutaalista toiminnasta.

God of War III on todellakin aikuisten peli ja niitä harvoja, joita tämä arvostelija ei antaisi alaikäisen käsiin, ellei kyseessä olisi esimerkillisen aikuistunut yksilö. Väkivalta pelissä on erittäin kouriintuntuvaa, ja veren ja suolenpätkien määrä on riittävä tyydyttämään paatuneemmankin splatter-elokuvien ystävän. Sitten on toki vielä se paljonpuhuttu seksi.

Kyllä, Kratos on mies, eikä mies elä yksin kostosta, vaikka kovasti yrittääkin. Jäyhää soturia on vaikea taivutella poikkeamaan budoaarin puolelle, mutta pelissä jossa mukana on mm. rakkauden jumalatar Afrodite, pääsee tämäkin tapahtumaan. God of War -sarjassa paljon käytetyt pienet reaktiopelit pääsevät uusiin ulottuvuuksiin, kun pelaaja joutuu pyörittelemään, taputtelemaan ja vispaamaan Kratosta partnerin suosioon.

Mitään todella uskaliasta ei ruudulla toki pääse tapahtumaan, mutta rintavarustuksia pelissä kyllä nähdään. Myöskin tyttöjen välisestä rakkaudesta opitaan pari asiaa. Näiden ei kuitenkaan pitäisi kenenkään unia viedä, ja ne ovat pelkästään miellyttävä, pehmeä sivupolku pelin muuten testosteronia puhkuvasta, hurmeisesta meiningistä. Erityisen hienovaraisesta kuvastosta ei silti ole kyse.

Tiivistettynä, God of War III on teos johon tullaan viittaamaan yhtenä "niistä" PS3:n peleistä. Se on komea lopetus komealle trilogialle, joka ylittää aiemmat osansa muutenkin kuin teknologisesti. Heikkovatsaisille se ei sovi, muttei se myöskään ole ontto mättöjuhla. Väkivalta ja kosto eivät tapahdu tyhjiössä, vaan osana eeppistä draamaa jossa ne myös kyseenalaistetaan. Pelin voi juosta halutessaan lävitse alle kymmeneen tuntiin, mutta se antaa silti vastinetta rahalle, ja on täysi paketti toimintaa ja viihdettä.