Dragon Age: Origins - Awakening
BioWarella on riittänyt tekemistä. Mass Effectin jatko-osan lisäksi pelitalo on ehtinyt pullauttaa lisäosan ylistetylle Dragon Age: Originsille. Verisen fantasian lisäosassa pelajaalle esitellään uusi manner ja uudet kujeet, uusia hahmoja, kykyjä, hahmojen erikoisluokkia, varusteita ja läjäpäin eeppisiä juonikuvioita. Awakening ei tyydy olemaan pelkkä ylimääräinen ominaisuus. Se menisi läpi myös itsenäisenä teoksena.
Puoli vuotta sitten Fereldenin maa puhdistettiin darkspawnien kuonasta. Riemuhuudot raikuivat kuningaskunnan kaduilla, luutut soivat ja sima kuohui. Maassa oli rauha, ihmisillä ja kääpiöillä hyvä tahto. Sankareita kruunattiin, liput nostettiin salkoon ja nasevalle dialogille julistettiin kansallinen liputuspäivä. Mutta se oli puoli vuotta sitten se. Awakening-lisäosassa puhaltavat uudet ja merkilliset tuulet.
Juuri julkaistu lisäosa herättää vanhat vihtahousut henkiin. Koko kuningaskunta lamaantuu, kun darkspawnien hyökkäys yllättää sankarit housut kintuissa. Tällä kertaa tarinassa on ylimääräinen koukku: huhutaan, että yhden möröistä on kuultu puhuvan. Pelaaja joutuu kohtaamaan alkuperäisen pahiksen uudessa valossa ja etsimään vastauksia kysymyksiin, jotka olivat jääneet Dragon Age: Originsissa auki.
Näin pähkinänkuoreen tylysti sullottuna tehtävänä on rakentaa Grey Wardenit uudelleen ja pelastaa maailma. Pelaaja viedään taas samaan sirkukseen, jossa jonglöörätään ihmissuhteilla, hahmonkehityksellä ja rohkealla käsikirjoittamisella. Hahmon voi joko tuoda suoraan alkuperäisestä tai aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä. Kansalaiset reagoivat molempiin vaihtoehtoihin eri tavalla, mikä on pelkästään loistavaa. Vanhoja tuttuja tavatessa on aito jälleennäkemisen meininki. Vähän niin kuin luokkakokouksessa, jossa on paljon verta.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:Mac, PC, PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Roolipeli
- Kehittäjä:Bioware
- Julkaisija:EA
- Pelaajia:1
- Ikäraja:18 alkaen
- Julkaisupäivä:06 marraskuu 2009
- Mass Effect PC/Xbox 360
- Dragon Ball: Origins 2 Nintendo DS
- Confrontation PC
- Baldur's Gate II: Shadows of Amn
- Icewind Dale II PC
- Planescape Torment PC
- Shadowrun Returns Multi
- Baldur's Gate: Enhanced Edition PC
- Dragon's Dogma PS3/Xbox 360
- The Elder Scrolls IV: Oblivion Multi
- Kingdoms of Amalur: Reckoning Multi
- Dragon Age II Multi
- The Witcher 2: Assassins of Kings PC/Xbox 360
- Fable II Xbox 360
- Fallout 3 Multi




























































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









