Prince of Persia: The Forgotten Sands

Bruckheimerin tuottaman Prince of Persia -eepoksen puskettua elokuvateattereihin on helppo sekoittaa elokuva ja peli keskenään. Kuvio onkin vaarassa muuttua mutkikkaaksi: peli, joka pohjautuu elokuvaan, joka pohjautuu peliin? Ubisoft onkin tehnyt kaikkensa välttyäkseen lisenssipelin leimalta ja heittää pelaajan keskelle tuttuja tapahtumia. Prince of Persia: The Forgotten Sands sijoittuu ajallisesti trilogian kahden ensimmäisen osan eli Prince of Persia: The Sands of Timen ja sitä seuranneen Prince of Persia: Warrior Withinin väliin.

Unohtuneet hiekat ammentaa vaikutteita etenkin Sands of Timesta niin hyvässä kuin pahassakin, mutta onneksi enimmäkseen hyvässä. Näyttävät akrobaattiset suoritukset ja tasoloikat tekevät nimittäin upean paluun ja kentät on suunniteltu pähkähulluja stuntteja ja loikkia silmälläpitäen. Kun pelaaja astuu uuteen huoneeseen, kamera kiepsahtaa ympäri aluetta ja näyttää mihin olisi syytä suunnata. Sen oikean reitin löytyminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää, etenkään kun pelaajalle sysätään syliin myös sellainen määrä valinnanvapautta ja luovuuden ruokkimista, että useimpia genren edustajia nolottaisi oman annin köyhyys.

Turhauttava yritys-erehdys-pelimekaniikka on useimmille pelityypin ystäville ikävän tuttu. Prince of Persia: The Forgotten Sands eliminoi moiset ärsytykset näppärällä ajan kanssa kikkailulla: surman suuhun syöksyessään prinssi kykenee kelaamaan aikaa pätkän matkaa taaksepäin. Temppua ei voi kuitenkaan toistaa rajattomasti - pelissä onkin tuhat ja yksi tapaa päästä hengestään, ja vaikeustaso iskee hampaattomilta edeltäjiltään luun kurkkuun.

Vaan ei prinssinkään pussi ole vailla uusia konsteja. Persian perillinen osaa hetkeksi hidastaa kentissä olevan veden liikettä, jolloin vesi ottaa puolikiinteän muodon. Jäätyneen ja nestemäisen välimuodossa olevia vesiputouksia voi kiivetä ja pysähtyneitä vesisuihkuja voi käyttää trapetsien tavoin. Sankarimme osaa myös kumota ajan hampaan vaikutuksen ympäristöön, eli mystinen voima palauttaa rauniot entiseen loistoonsa. Näin romahtanut silta eheytyy tai sortunut seinä nousee pystyyn, tarjoten salskealle nuorukaiselle esteettömän reitin eteenpäin. Tyylikkäin temppu on kuitenkin ehdottomasti prinssin kyky lingota itsensä päin vihollisia tappavalla voimalla kesken ilmalennon. Hurja syöksy toimii paitsi oivallisena taisteluliikkeenä, myös näyttävänä tapana yltää kaukana oleville tasoille.

Prince of Persia: The Forgotten Sandsissa eteneminen onkin henkeäsalpaavan tyylikästä. Ei ole mitenkään harvinaista, että pelaaja kieppuu seinästä töröttävän tangon ympäri, heittäytyy kohti edessä olevaa vesisuihkua, hidastaa veden liikettä jo ennen osumistaan putoukseen ja välittömästi toiselle puolelle tultuaan tarttuu liki pysähtyneestä vedestä kiinni. Sitten kivutaan hetki ylöspäin ja loikataan kohti pylvääntynkää, joka korjataan ilmalennon aikana. Kun prinssi lopulta tömähtää turvallisesti ehjälle tasolle, fiilis on huikea. Luulisi, että moinen kikkailu olisi hankala hallita, mutta temppujen opetteluun menee yllättävän vähän aikaa. Ei kestä kovinkaan kauaa, että pelaaja uppoutuu zenmäiseen tilaan ja liikkuu sulavasti ja vaivattomasti halki ilman ja yli esteiden.

Erinomaista tasoloikintaosiota varjostaa kuitenkin ne pelin huonot puolet. Kentissä on massoittain älyvapaita luurankosotureita, jotka raahustavat suunnilleen yhtä nopeasti kuin keripukista kärsivät neliraajahalvaantuneet eristysvangit. Lurkeilla on kuitenkin paha tapa ponnahtaa ylös lattian läpi sekä surutta viskellä vähän turhankin kauas yltäviä loitsuja pelaajan pään menoksi. Tallennuspisteisiin palaaminen tulee nopeasti tutuksi ja iskuliikkeiden vähyys tekee luisevan armeijan niittaamisesta entistä puisevampaa. Yksikään pelin pomoista ei vaadi sen enempää kekseliäisyyttä kuin yksinkertaisen väistöliikkeen kun ne rynnivät kohti, ja kun otukset kasailevat itseään, puukotetaan selkään minkä ehditään.

Yksi Prince of Persia -sarjan parhaista ominaisuuksista on ollut miekkataistelu, jossa taistellaan kiivaasti yksittäisiä ja päteviä vastustajia vastaan sen sijaan, että pätkittäisiin massoittain jälkeenjääneitä kuhnureita. Ei voi kuin ihmetellä miksi miekkamestareiden taiturimainen taisto on jätetty sivuun? Kamppailujen kömpelyys vain korostuu puolen sekunnin viiveessä käskyjen ja toteutuksen välillä. Kyseinen eriskummallinen viive on pelissä ihan tarkoituksella, sillä se tuo akrobaattiseen tasoloikintaan vakautta ja sulavuutta, mutta taistelukohtauksissa samainen puolen sekunnin viivästys väistöjä ja vastaiskuja tehtäessä on usein kohtalokas ja todella turhauttava piirre.

Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin ihastuttavaa palata takaisin Persiaan. Prince of Persia: The Forgotten Sandsin ympäristönä toimiva vanha rauniolinna on kauniisti suunniteltu ja rakennettu, ja sen monet eri huoneet vaihtelevat tyyliltään ja tunnelmaltaan miellyttävästi. Ääninäyttelijät osaavat hoitaa hommansa oikein hyvin, ja jyskyvä musiikki luo kivasti fiilistä. On kuin Ubisoft olisi käyttänyt Ajan hiekkaa itse ja kelannut aikaa taaksepäin korjatakseen virheensä ja tehdäkseen kunnollisen jatko-osan Prince of Persia: The Sands of Timelle. Kauniista grafiikasta ja toimivasta tasoloikinnasta huolimatta Prince of Persia: The Forgotten Sandsilla on vaikeuksia erottua massasta, sillä kilpailu on todella kovaa, eikä se tuo genreensä juuri mitään uutta.