Poképark Wii: Pikachu's Adventure

Kuinka ollakaan, asiat puistossa ovat heikolla mallilla, sillä ystävyyden koossapitävä kristalli on mennyt palasiksi ja niinpä puistossa on melkoinen valtataistelu käynnissä. Pikachu-paralla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kerätä kadonneet kristallit ja ystävystä kaikkien puiston eläinten kanssa, muuten kotimatka ei ole mahdollinen.

Poképark on alkuperäisten Pokémon-pelien takana olleen Creaturesin ensimmäinen taskuhirviö-peli isommalla ruudulla. Japanilaistyyppinen roolipeli on vaihtunut kevyeen Zelda-kopioon, jossa Pikachu vaeltelee pitkin puiston alueita taistellen ja tehtäviä suorittaen. Tasaisin väliajoin vastaan saapastelee muita Pokémon-otuksia, jotka haluavat leikkiä Pikachun kanssa ystävystyminen mielessään.

Pokémonista riippuen leikit ovat hippaa, piilosta, tietovisaa, esterataa tai taistelua. Kumma juttu sinänsä, kun isoa ja ilkeää hirviötä pistää kuonoon, haluaa tämä siitä huolimatta ystävystyä Pikachun kanssa. Älkää ottako mallia, lapset. Kristallit kerätään puolestaan suorittamalla erikoistyyppisiä minipelejä, joissa juostaan hirmuisesti, väistellään esteitä tai ammutaan maaleja. Koska ystävystymällä kerättäviä hirviöitä on liki 200 kappaletta, jää minipelivalikoima auttamatta liian kapeaksi eikä asiaa auta sekään, että jopa erikoisminipelit toistavat itseään turhan paljon. Erilaisia juoksemislajeja on esimerkiksi kokonaista kolme kappaletta, joiden välillä suurin ero on siinä että viimeisessä hypellään samalla esteiden ylitse. Liaanipituushyppy vaihtuu liaanista toiseen loikkimiseksi kontrollien pysyessä tismalleen samana.

Kontrollit eivät ole hääppöiset myöskään kartalla. Pikachun ohjaamiseen käytetään ainoastaan Wiimotea, joten kamerakulmia ei juuri käännellä, eikä ohjausvariaatioita ole nimeksikään. Pikachu kääntyy tahmeasti, juuttuu usein kentän reunoihin kiinni ja hyppeleminen on oudon kulmikasta. Koska peli juoksuttaa pelaajaa mielellään runsaasti paikasta toiseen, ohjausta olisi ehdottomasti pitänyt viilata sujuvammaksi. Toistosta johtuen peli on myös hävyttömän helppo, eikä tappiota tarvitse juuri todistella.

Tähän mennessä kuulostaa melko pahalta, mutta aivan näin huonosti ei kuitenkaan asian laita ole. Vaikka toteutus tökkiikin, pelissä on reippaasti kekseliäisyyttä ja alkuperäisen Pokémon-sarjan hauskuutta mukana. Pelin ilmapiiri on todella rento ja maailman hyväntuulisuus tarttuu väistämättä. Tämä on hyvä juttu siksikin, että pokémonien kerääminen koukuttaa todella voimakkaasti. Suurin osa pokémoneista tarttuu matkaan vaikka tyytyisi vain juoksemaan pelin läpi, mutta osaa ei saa matkaansa, ellei Pikachun ominaisuuksia kehitä ja ratko matkan varrelta löytyviä sivutehtäviä. Alkupuolen hevosia on esimerkiksi turha kuvitellakaan saavansa hipassa kiinni, ellei Pikachun turbojuoksua päivitä nopeammaksi. Siivoamalla rannalta pullot ilmaantuvat rapupokémonit kaapattavaksi ja niiden päihittämisen jälkeen muualle peliin myös lisää otuksia. Kaiken löytäminen vie aikaa ja keräilevälle pelaajalle tekemistä löytyy rahan edestä juuri ja juuri tarpeeksi, noin reiluksi kymmeneksi tunniksi.

Mikään mestariteos Poképark ei siis ole, mutta leppoisaa ja kivaa kesäpelattavaa vioistaan huolimatta. Perheen nuorimmille Poké-faneille peli uponnee kuin se kuuluisa kuuma veitsi voihin, sillä peli myös hyödyntää Pokémon-universumia oivasti otusten vaihtelevat kyvyt ja koot huomioiden. Vaikka kritiikkikynäänsä kuinka koettaa terottaa, Pokémonien vilpitön hyväntuulisuus vie voiton ja lopputekstien jälkeen jää iloinen mieli. Kukaan ei kuole, kaikilla on kivaa ja ystävyyden sanoma kukoistaa. Kun vielä taustalla raikaa aurinkoinen ja hyvin sävelletty ääniraita ja puisto itsessään on houkuttelevan värikäs ja vaihteleva, huomaa kyynisinkin hymyilevänsä.