Julkistamisen yhteydessä Need for Speed Worldia mainostettiin täysin ilmaisena massiivimoninpelinä. Sittemmin ansaintamallia on hivenen rustattu uusiksi. Sarjan edellisistä osista tutuissa kuvitteellisissa Rockportin ja Palmontin kaupungeissa saa rellestää aluksi ilmaiseksi, mutta eteneminen kymppitasoa pidemmälle ei kuitenkaan onnistu ilman erillisen Starter Packin ostamista. Aloituspaketin lisäksi muut mikromaksut rokottavat suharin lompakkoa.

Peli sisältää monta nettimoninpeleistä tuttua mekaniikkaa. Kisaamalla tienaa rahan lisäksi kokemusta, jolla nostetaan kuljettajan kykyjä ja avataan pääsy uusiin kisoihin ja raasereihin. Ensimmäiset yhdeksän tasoa heilutaan ykkösryhmän peltilaatikoiden parissa, ja vasta kymmenes taso avaa tien seuraavaan teholuokkaan.

Rahaa käytetään pääsääntöisesti autojen ostamiseen ja niiden ulkoasun tuunaamiseen. Oikean elämän pätäkkää uhraamalla voi lisäksi ostaa boostipisteitä, joilla voi hankkia kisaamista avittavia erikoiskykyjä, ostaa lisää autotallipaikkoja (joita on alussa vaivaiset kaksi) tai ottaa himomenijöitä kolmen päivän vuokralle. Kertakäyttöisiä erikoiskykyjä tienaa satunnaisesti myös kisojen lopussa olevasta arvonnasta.

Kisatyyppejä on harmittavasti vain kahta erilaista, pienin variaatioin. Yleisin on pisteestä A pisteeseen B käytävä kisa joko kone- tai ihmisvastustajia vastaan. Reittiajon lisäksi tarjolla on myös muutaman kierroksen sisältävä variantti. Turnauksia tai muita ei ole lainkaan. Tasojen nousun myötä kisoja aukeaa lisää pitkin kaupunkia. Ongelmana on, että samaa rataa joutuu tahkomaan kyllästymiseen asti, ellei pelaaja tykitä suoraan kärkisijoille kisasta toiseen.

Toinen kisamuoto alkaa kaduilla partioivaan poliisiautoon törmäämällä. Takaa-ajossa nopeat käännökset ja oikoteiden hyödyntäminen ovat avainasemassa. Mitä enemmän tienvarsia pistää sileäksi, sitä enemmän poliisiautoja saa peräänsä. Ajojahdin edetessä mukaan liittyy nopeampia ja aggressiivisempia erikoisjoukkoja sekä tiesulkuja piikkimatoilla tai ilman. Pakomatkat äityvät ajoittain todella hektisiksi, ja tarjoavat mukavaa vaihtelua hieman puuduttavalle kisaamiselle. Harmittavasti moninpelattavia takaa-ajoja tai pelaajapoliiseja ei ole tarjolla. Syynä saattaa olla myöhemmin julkaistava Need for Speed: Hot Pursuit, joka tarjoaa näitä herkkuja kompaktimmassa paketissa.

Hyvälläkin ajolla tasainen menestyminen on vähintäänkin haasteellista, useastakin syystä. Siviililiikenne pomppaa välillä tyhjästä suoraan tielle, jättäen erittäin vähän aikaa reagointiin. Vaikka autojen vauriot ovat kosmeettisia, eli kiesi pysyy kuosissa koko kisan ajan, törmäykseen tuhlautunut aika tarkoittaa usein häntäpäähän juuttumista. Massiivimoniautoiluiden perivihollinen verkkoviive on myös vahvasti esillä. Osa kanssa-autoilijoista sinkoilee siksi pitkin rataa päättömästi, tehden huolellisen ajamisen etenkin kurveissa mahdottomaksi. Ja jos viive ei saa härdelliä aikaiseksi, kilpailijoiden lähes poikkeuksetta reikäpäinen ajotyyli varmistaa kaaoksen. Peli ei rankaise kiilailusta tai törmäilystä, joten kisan alkupuoliskot taantuvat usein huvipuiston törmäilyautotasolle.

Ulkoisesti Need for Speed World pärjää yllättävän hyvin. Julkaisun hetkellä joitakin graafisia kupruja esiintyi, mutta massiivimoninpeliksi etenkin automallit ovat sangen näyttäviä. Kaupunki ja sen ympäristö tarjoavat monia erilaisia taustoja kisaamiselle, ja lievästä valjuudesta huolimatta talot sun muut törröttäjät ovat vauhdissa riittävän uskottavia. Forza Motorsportin tai Need for Speed: Shiftin tasolle ei silti ylletä.

Pieni miinus tulee osin käyttökelvottoman pienistä käyttöliittymäelementeistä. Moottoriäänet ovat muutamaa autoa lukuun ottamatta varsin päteviä pörinöitä, ja audiopuolen valopilkkuna poliisiradion kuulutukset luovat mukavasti tunnelmaa kahtasataa kurviin paahtaessa. Kunnon matkaradiota pelistä ei löydy, joten pelin taustalla pyörivä oma soitin lienee paras vaihtoehto kruisailun ehostamiseen.

Ennakkoon huolestuttaneet rahalla ostettavat erikoiskyvyt eivät paljastuneet täydelliseksi peli-ilon tappajaksi, mutta perimmäinen ajatus niiden takana häiritsee. Kilpa-autoilun henkeen ei sovi, että silkkaa rahaa hassaamalla voi saada etulyöntiaseman esimerkiksi nitroja tai törmäyssuojia ostamalla. Radat ovat lisäksi ainakin alkupuolella liian helppoja. Kilpailijoiden ajotaidot eivät paina vaakakupissa paljoa, ja parempi auto voittaa liian usein. Jos moinen ilmiö voi tappaa oikean maailman moottoriurheilulajin, sama pätee myös virtuaalivarikoilla.

Need for Speed World tarjoaa välillä häivähdyksiä huvista. Tiukan ja rehellisen kilpailun voittaminen tuntuu hienolta, ja kymmenminuuttisesta takaa-ajosta selviäminen nostaa pulssia. Valitettavasti pelin hidas eteneminen, verkkoviiveen vaikutukset sekä pää pussissa ajavat kanssakisaajat nakuttavat peli-iloa alas useammankin pykälän.

Jos (ilmais)päivitykset tuovat vakautta tekniikkapuolelle ja sisältöä kisavalikoimaan, pelistä saattaa kuoriutua vielä pienoinen menestys. Ilmaisena pelinä hintalaatusuhde on ainakin ensimmäiset kymmenen tasoa kohdallaan, minkä jälkeen lienee jo selvää, haluaako ratin takana istua sen nykytilassa pidempään.