Pelissä edustetaan yhtä aikansa seitsemästä suurvallasta, ja tavoitteena on yksinkertaisesti asuttaa tuoreeltaan löydettyä mannerta, ja kääriä voittoja sieltä tuotavilla kauppatavaroilla. Käytäntö onkin sitten hieman mutkikkaampaa.
Commander on yhtä aikaa sekä karumpi että runsaampi kuin edeltäjänsä. Itse asetelma on karumpi, lähes lautapelimäinen, koska siirtokuntia voi asettaa vain hyvin harvoihin, ennalta määrättyihin paikkoihin, eikä uusia voi perustaa ennen kuin väestö aiemmissa on paisunut riittäviin lukemiin. Kannattaa siis varautua parin siirtokunnan ja kotisataman välin sahaamiseen pitkiksikin ajoiksi.
Alkupeli onkin näin äärimmäisen verkkainen, ja toiminta piristyy vasta, kun kaikki siirtokuntapaikat on käytetty, ja joko tietokone tai pelaaja päättää hankkia lisää elintilaa sodankäynnin kautta. Tähän pisteeseen pääseminen ei silti ole selviö, sillä neljä neuvonantajaa jakelevat orjapiiskurin elkein tavoitteita, jotka ovat monesti vaikeita, ja joskus mahdottomia, johtuen pelissä vielä elävistä bugeista.
Maasota ei ole jotain mitä Commanderissa juuri harrastetaan, vaan sapelinkalistelu tehdään merellä. Merisodankäynnin voikin katsoa muodostavan pelin toisen puolikkaan, ja se on toteutettu vielä East India Companyä paremmin. Realismin tasoa voi toki säätää, mutta perusasetuksilla laivojen kanssa väännetään pitkään ja hartaasti, ja parilla purtilolla voi käydä aaltohippaa tunninkin varren. Kärsivällisyys on hyve.
Runsautta peli saa parannetusta käyttöliittymästään, jossa voi viimeinkin määritellä kauppareittinsä yksityiskohtaisesti ja luoda viiden sataman mittaisia ketjuja. Valitettavasti naapurivaltojen kanssa tehtävä kaupankäynti on sidottu täysin diplomatiaruutuun, ja on yleensä niin jähmeää säätämistä, ettei sitä juurikaan jaksa harrastaa.
Siirtokunnissa on myös East India Companyä enemmän rakenneltavaa, ja paikallisten resurssien pohjalta on mahdollista luoda monitasoisia tuotantoketjuja. Jos siirtokuntia siunaantuu enemmänkin, voi antaa toisten keskittyä resurssien keräilyyn, ja hoitaa rannikkolaivastolla rojut keskitettyyn pajakaupunkiin, josta työn hedelmät voi sitten kuljettaa kaljuunoilla vanhalle mantereelle.
Vaikka Commander: Conquest of the Americas onkin näin paranneltu vedos aiemmasta, jää se vielä jotenkin onton ja yksinkertaisen tuntuiseksi. Puuhasteltavaa riittää, mutta se ei ole erityisen monipuolista. Peliä riivaavat bugit saavat myös V-käyrän nousemaan, kun neuvonantaja merkkaa ajat sitten saavutetun tavoitteen täyttämättömäksi. Pahimmassa tapauksessa tämä maksaa koko kampanjan.
Palaankin itse vielä tässä vaiheessa East India Company: Designer's Cutin pariin, ja odotan että Commanderista julkaistaan vastaavanlainen, paikattu ja laajennettu versio joskus seuraavan vuoden sisällä. Paradox Interactivella on paha tapa päästää siipiensä alla kehitetyt tuotteet hieman liian aikaisin liikkeelle, mutta kun tämän muistaa, oppii sen kanssa elämään. Lopulliset pelit ovat kuitenkin sen arvoisia.