Suomi
Gamereactor
arviot
Toy Story 3: The Video Game

Toy Story 3: The Video Game

Allekirjoittanutta olisi helppo kuvata sanalla "ikipoju". Pukeudun huppariin kauluspaidan sijasta, käytän auton sijasta skeittilautaa ja istun säkkituolissa konsolin ohjain kädessäni liki joka ilta. Kun kuulen sanat "pankki", "säästöt" tai "budjetti", katseeni lasittuu välittömästi ja mieleni karkaa toisaalle. Siksi rakastankin lapsellisia pelejä, joissa pelastetaan prinsessa pahalta lohikäärmeeltä sen jälkeen, kun on iloisen musiikin säestämänä kerätty kahmaloittain kilajavia kultakolikoita taskuun. Ei siis ihme, että juuri minulle annettiin kunnia arvioida Disneyn uusin lisenssipeli, Toy Story 3.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Toy Story 3 on luonnollisesti jatke Pixarin samannimiselle animaatioelokuvalle. On totta, että yleensä lisenssipeleihin liittyy ennakkoluuloja, eikä syyttä: monesti peli paiskataan kasaan nopeasti ja huolimattomasti, ja lisenssiroskan ainoa tehtävä on viedä faneilta rahat ennen kuin he huomaavat, että heitä on kusetettu. Ilokseni voin sanoa, että aina ei näin kuitenkaan ole. Kesällä julkaistu Lego Harry Potter on kirkkaasti Lego-pelisarjan paras tuotos, ja Toy Story 3 kaikessa epätasaisuudessaankin on tuote, jota voi ilolla ja vilpittömästi suositella kaikille lapsille ja leikkimielisille.

Toisin kuin monet muksuille suunnatut pelit, Toy Story 3 ei aliarvioi pelaajaansa, eikä pidä tätä vain jonain tyhmänä natiaisena. Peli onnistuu käytännössä täydellisesti löytämään kultaisen keskitien pelattavuuden ja leikkimisen välillä. Parhaimmillaan se antaakin kosolti puuhasteltavaa, tavoitteita, saavutuksia ja historiaa.

Pahimmillaan tilanne on hiukan toinen, itse asiassa aika lailla päinvastainen: Toy Story 3 korostaa pelimäisyyttää ja unohtaa leikkimisen, ja lopputuloksena pelaaja joutuu jauhamaan epäloogisia ja suoraviivaisia tehtäviä, joita ei loppujen lopuksi ole kovinkaan hauska pelata.

Toy Story 3 koostuu kahdesta tyystin toisistaan poikkeavista puoliskoista. Ensimmäinen osio on tarinavetoinen kampanja, joka nojaa vahvasti hittielokuvaan ja sen sympaattisiin tähtiin. Buzz, Woody ja Jessie taistelevat tiensä läpi kahdeksan kentän, joista jokainen on erilainen mutta leffasta tuttu ympäristö.

Tämä on mainos:

Koska karttojen teemat ja toteutus vaihtelevat laidasta laitaan, pelattavuudesta muodostuu ristiriitainen kokemus. Vaikuttaisi siltä, että kehittäjät ovat pelänneet pelaajiensa kyllästyvän, joten jokainen taso on pakattu täyteen kiivasta toimintaa hirveällä tempolla. Tympääntymisen pelossa mitään ympäristöä saa esittää pelissä pitkään, vaan pelaajaa nakellaan eteenpäin niin, että silmissä vilisee. Vaikka nopeassa toiminnassa ei sinällään olekaan mitään vikaa, tylsät "hae äijä ja vie se tänne" -tyyliset, itseään toistavat tehtävät eivät yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa kauaa.

Tilanne ei parane sillä, että sinänsä opettavainen vihjetoiminto on usein täysin hyödytön: se saattaa kertoa, että Buzzin ja Woodyn pitäisi päästä pöydälle, mutta se ei anna pienintäkään vihjettä siitä, miten temppu loppujen lopuksi voitaisiin suorittaa? Ottaen huomioon pelin kohdeyleisön, vaikeustason suunnittelua ei ole viety ihan loppuun.

Olin valmis jo luovuttamaan ja antamaan Toy Story 3:lle kunnon potkun takalistolle ja menolipun Unholaan, mutta jahka siirryin kokeilemaan pelin toista puoliskoa, leikkikenttää, muuttui ääni täysin kellossa. Leikkikentän tuoma vapaus on juuri sitä, mitä moni peli yrittää tavoitella eikä koskaan yllä tänne saakka! Tämä on se paikka, minne monen aikuiseksi yltäneen pelaajan sisimmässä asuva lapsi haluaa jatkuvasti palata leikkimään.

Pelaajalle annetaan käytännössä western-henkinen ympäristö, jossa saa mielin määrin leikkiä erilaisilla leluilla. Käytössä oleva kaupunki on täysin avoin hiekkalaatikko, jossa lelut toimivat juuri kuten niiden voisi kuvitellakin haavemaailmassa toimivan. Lelulaatikossa mikään ei pakota mihinkään, vaan pelaaja voi vapaasti uppoutua omiin leikkeihinsä. Kyky regressoitua lapsen tasolle on selkeä etu.

Tämä on mainos:

Leikkikenttä on täynnä mahdollisuuksia, isompia ja pikkuisempia tehtäviä ja muuta hauskaa. Vaihtoehtoja on loputtomasti. Haluatko juosta kilpaa? Onnistuu. Leikkiä kotia? Onnaa. Maalata tönöjä toisenlaisiksi? Mikäs siinä! Etsiä aarteita? Onhan noita kultakolikoita. Tutkia ympäristöä kätkettyjen salaovien toivossa? Anna mennä! Vai haluatko vain hengata ja leikkiä? Mikä estää?

Koko leikkikenttä houkuttelee kokeilemaan ja leikkimään vapaasti. Ennen kaikkea se perusidea, että maailmassa olevat leluhahmot toimivat juuri kuten niiden pitäisikin, luo symbioosin pelaajan ja pelin välillä. Kaikki on kiinni pelaajasta ja siitä, mikä sillä hetkellä sattuu huvittamaan, ja lelumaailma mukautuu kyllä vastaamaan sen hetkisiä mielialoja ja haluja. Mahtavaa!

Jos jättää kompuroivan kampanjapelin sikseen, Toy Story 3 on erittäin siisti ja viihdyttävä leikkikenttä kaikille lapsenmielisille viikareille

HQ
Toy Story 3: The Video GameToy Story 3: The Video GameToy Story 3: The Video GameToy Story 3: The Video Game
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Hiekkalaatikko-osio on toteutettu erinomaisen hyvin, ja Toy Story -konsepti sopii siihen vallan loistavasti
-
Kampanja on erraattinen ja epätasainen: joskus hauska, mutta useimmiten tylsä ja turhauttava
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

5
Toy Story 3: The Video GameScore

Toy Story 3: The Video Game

ARVIO. Kirjoittaja Carsten Odgaard

Jos jättää kompuroivan kampanjapelin sikseen, Toy Story 3 lelulaatikkoineen on erittäin siisti ja viihdyttävä leikkikenttä kaikille lapsenmielisille viikareille.



Ladataan seuraavaa sisältöä