Halo: Reach

Ensimmäinen Halo, lisänimeltään Combat Evolved, oli merkitykseltään jotain niin suurta, että silloin tuskin kukaan pystyi sitä käsittämään. Se oli genrensä määrittelevä teos, yksi parhaimmista ja tärkeimmistä peleistä ikinä. Halon julkaisu ei vain pelastanut alkuperäistä Xboxia, eikä pelkästään käynnistänyt huippusuosittua pelisarjaa, se synnytti kokonaisen kulttuurin, jonka fantasiamaailmasta on ammennettu vuosien saatossa useita bestseller-romaaneja, sarjakuvia, animaatioita ja paljon muuta.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin sarjan luoneen Bungien matka Halon peräsimessä on päätöksessään ja on aika vetää käsi lippaan ja ampua kolme kunnianlaukausta. Murheeseen ei ole aihetta, sillä Halo: Reach on suurin, kaunein, kiillotetuin, sisältörikkain ja sanalla sanottuna kuumin Halo-peli koskaan. Mutta jotain puuttuu: se todellinen Halo-ikoni, Master Chief.

Halo: Reachissä kaikkivoipa ihmiskunnan pelastaja on pelkkä muisto vain - tai oikeammin vasta tulevaisuuden visio. Reach kuvaa taistelua, josta kaikki alkoi. Suurta puolustuskamppailua kokonaisesta siirtokuntaplaneetasta. Halon fiktioon perehtyneet tietävät, kuinka epätoivoinen kamppailu lopulta päättyy, mutta mitä sodan aikana tapahtuu, sitä päästään seuraamaan uudesta näkökulmasta, kun tuore sankari astuu parrasvaloihin.

Pelaaja saapuu tuoreena lisäyksenä Noble-ryhmään. Äkillisen työtapaturman seurauksena tästä koviakin kovempien Spartan-sotilaiden iskuryhmästä on vapautunut jälleen uusi saapaspari täytettäväksi. Kyseisessä toimenkuvassa ei paljoa eläkekassan kerryttämistä murehdita. Kuolema on vieraillut supersotureiden keskuudessa ennenkin, sillä kuusihenkisessä poppoosta on jäljellä vain kaksi alkuperäistä taistelijaa: Carter, tiimin johtaja ja kylmäpäinen soturi, joka asettaa aina tehtävänsä etusijalle, sekä hänen kakkosupseerinsa Kat, joka käsittelee teknisiä koodiavaimia yhtä näppärästi kuin M6G-käsiasettaan. Iskuryhmän muihin jäseniin kuuluvat järkälemäinen raskaiden aseiden spesialisti Jorge, tarkkuuskiväärin taitaja Jun sekä lähitaistelija ja varsinainen kuumakalle, upean Mjolnir Eva -kypärädesignin omistaja Emile.

Yhdessä timantinkova Noble-ryhmä tekee strategisia iskuja vihollislinjojen taakse, eteen ja keskelle. Jokainen heille annettu tehtävä on luokkaa mahdoton tai itsemurhahakuinen, eivätkä noblet epäröi hetkeäkään sellaisen tehtävän vastaanottamista. Reach-planeetan eeppisestä puolustuksesta kertovan seikkailun aikana ohjataan Scorpion-tankkia, lennetään Falcon-kopteria ja jysäytellään järkyttävän isolla MAC-tykillä. Muutamassa kentässä tutustutaan myös paikallisiin villieläimiin, jotka ovat pääosin leppoisia - lukuun ottamatta yli viisimetristä Gueta-monsteria, joka yritti hieroa liian läheistä tuttavuutta metrin pituisilla syöksyhampaillaan. Tehtäväsuunnittelu rytmittää mukavasti jalkaväkitaistelua massiivisilla ajoneuvokohtauksilla ja tarinaa kuljettavilla suvantovaiheilla. Viholliset, ympäristöt ja aseistus vaihtelevat siihen tahtiin, ettei mihinkään ehdi kypsyä - paitsi jos törmää neljään Hunteriin ahtaassa rakennuksessa, eikä ammuksia ole nimeksikään. Yksi merkittävä ero aiempiin osiin on moninkertainen määrä Covenant-muukalaisia, joita lappaa ovista, ikkunoista ja savupiipusta.

Suuremmissakaan taisteluissa, joita käydään lukumäärältään ylivertaista vihollista vastaan, ei olo kertaakaan ollut (väärällä tavalla) voimaton tai epätoivoinen. Tästä on kiittäminen loistavaa ohjausta, joka hipoo Bumper Jumper -näppäinkartalla täydellisyyttä. Yhdellä hyvin heitetyllä plasmakranaatilla, parilla tarkalla DMR-kiväärin laukauksella ja tuimalla lähitaisteluliikkeellä voi lyödä sileäksi ison huoneellisen hirviöitä. Aseiden tasapaino on myös erinomainen, sillä jokaiselle räpättimelle löytyy käyttöä, kun vain hoksaa oikean tilanteen. Pelattavuus on ollut aina Halon parhaita puolia, eikä Reach tuota millään tasolla pettymystä.

Halo 3:sta tutut kuplakilvet, miinat ja muut X-näppäimellä käytettävät varusteet on jätetty pois, mutta tilalle on saatu jotain paljon parempaa: panssarivoimat (Armor Ability), jotka voivat kääntää hävityn taistelun voitoksi. Otetaan esimerkiksi edellä mainittu Hunter-kohtaaminen. Hologrammi-Spartan keskelle huonetta hämmentämään jätit, ripeä koukkaus selustaan ja pari lempeää annosta hauleja suojaamattomaan selkään. Näin isokin vauva saadaan unten maille - pysyvästi.

Kun viimein pääsen Reachin lopputeksteihin vähintäänkin intensiivisen peliputken pääteeksi, fiilikset ovat jotakuinkin kaksijakoiset. Voisin samantien polkaista käyntiin ensimmäisen Halon ja jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin Reach minut jätti. Toisaalta vatsanpohjassa kummittelee tyhjä tunne, että se on sitten siinä. Jumitan hetken tuolissa kuulokkeet kaulalla miettien, voiko olla mahdollista, että kaikki tämä hype kulminoituu vajaan kuuden tunnin maratoniin, jossa nopeimmin maaliin tullut on lopulta häviäjä. On toki syytä muistaa, että testitilaisuuden keskivaikea vaikeustaso ei ole tarkoitettu veteraanille. Mutta mikään ei tunnu poistavan onttoa oloa.

Lyhyttä kampanjaa jatkaa onneksi tuttuun tapaan moninpeli, joka on jossain määrin jopa määritellyt koko Xbox Liven. Halo: Reach tuo tarjolle entistä mittavammin erilaisia ominaisuuksia aina neljän pelaajan yhteistyökampanjasta kattavaan avoimen maailman kenttäeditoriin. Paluun pakkaan tekee esimerkiksi huippuhauska Firefight-yhteistyötila, kun taas lukuisat tuoreet pelimuodot (joissa Spartanit ja Elitet voivat jopa ottaa mittaa toisistaan), pelaajien tekemät videot ja kentät sekä kokemuspisteillä kerättävät uudet varusteet pitävät huolen, ettei tekeminen lopu viikossa tai parissa kesken.

Halo: Reach on ehkä vuoden hypetetyin uutuus, mutta ei turhaan. Se on yhtä aikaa vaikuttava päätös yhdelle sukupolvemme suurimmista pelisarjoista ja potkustartti täysin uusille Halo-seikkailuille, jotka laukaistaan Microsoftin uudesta 343-studion avaruustukikohdasta. Viimeisessä vedossaan Bungie yhdistää Halon parhaat palat yksiin kansiin ja kruunaa vuosikymmenen työnsä komeasti.