Hydrophobia

Mitä kaikkea realistisesti käyttäytyvällä vedellä yhdistettynä uppoavasta laivasta pakenevaan yksinäiseen sankariin olisikaan saatu aikaan? Premissi antaa luvan odottaa tiivistunnelmaista selviytymispeliä, jossa kerros kerrokselta uppoava laiva tarjoaa mitä ahdistavimman ja jännittävimmän ympäristön. Odotuksia lisää vielä pelin lupaava alku. Tuntematon terroristijärjestö hyökkää kaupunginkokoisen Queen of the Seas -risteilyaluksen kimppuun ja vesimassat pääsevät valloilleen. Sankarin virkaa toimittava Kate on aluksi tapahtumista hämillään ja pyrkii pakenemaan henkensä edestä.

Siitä eteenpäin peli luiskahtaakin tekijöidensä käsistä kuin saippuoitu kumiankka. Jostain syystä lupaava alku lässäytetään yhdentekeväksi toimintaseikkailuksi, jossa Kate ravaa ympäri laivaa etsien lukittuja ovia avaavia koodinpätkiä. Edes ja takaisin ja aina uudestaan. Aina välillä ammuskellaan vastaantulevia terroristeja ja sitten etsitään taas koodinpätkiä kuin Doomissa ikään. Jopa Katen aseistus onnistutaan soheltamaan. Pelin puoleenväliin saakka Katella on käytössään ainoastaan energiapistooli, jolla viholliset eivät lakoa, mutta jolla voi aiheuttaa ympäristövahinkoa räjähtävien tynnyreiden ja roikkuvien sähköjohtojen avulla. Taintunut vihollinen voi jopa hukkua aaltoihin. Tämä toimisi hienosti alussa varsin avuttoman ja hätääntyneen oloisen Katen ainoana aseistuksena, mutta kun käteen löytyy kunnollisia luoteja ja kauko-ohjattavia räjähteitä, vesittyy myös taistelu yhdentekeväksi räiskinnäksi.

Nörtin puoleiseksi insinööriksi Kate on myös sangen akrobaattinen tuttavuus. Ei putkenpätkää tai hissikuilua, mistä risteilyaluksen oma Lara Croft ei kiipeäisi. Akrobatia ei ole ainoastaan epäuskottavaa, vaan myös huonosti toimivaa, sillä ohjaus on oudon kulmikasta ja takana keikkuva kamera tekee parhaansa parhaat kuvakulmat peittääkseen. Ja miksi ihmeessä Kate osaa suojautua ainoastaan ase kädessään?

Kehno pelisuunnittelu pilaa muuten lupaavan oloisen pelin, sillä audiovisuaalisesti peli on todella upeaa katsottavaa, kun otetaan huomioon että peli on ladattavaa mallia. Vesi todellakin käyttäytyy aidosti ja velloo sisään ovista ja ikkunoista hurjina aaltoina. Vesi myös riepottelee Kate-parkaa edestakaisin kuten kuvitella saattaa. Niinä hetkinä, kun seuraava koodinpätkä löytyy veden alta, pelin tavoittelema pakokauhun tunne toimii parhaiten, sillä ilmataskujen löytäminen sokkeloisesta laivasta ei ole helppoa puuhaa. Peli on myös noin viiden tunnin kestollaan riittävän pitkä ja keräilyintoisille uudelleenpelattavuusarvoakin löytyy riittävästi.

Hydrophobia vajoaa keskinkertaisuuden suohon. Hyvät ideat ja pääsääntöisesti hyvä toteutus pilataan huonolla pelisuunnittelulla lähes täysin. Rikaksi rokkaan tarina ja ääninäyttely ovat varsin karmivia hirvityksiä. Hahmot ovat yhdentekeviä pahveja ja etenkin taustalla nolon teennäistä skottimurretta solkkaava sivuhahmo tekisi mieli torpata aaltoihin uimaan. Mutta niinä lyhyinä hetkinä, kun pelaaja on yksin veden armoilla, tavoitteenaan päästä edes yhden kannen verran ylöspäin, pelin potentiaali loistaa. On todella sääli, että konseptia ei maltettu jättää siihen.