God of War: Ghost of Sparta

Sodan jumala Kratosta on jälleen katsottu pahasti ristiin, eikä siinä auta muu kuin nousta ylös, napata teräaseet selkään ja etsiä mytologisia hahmoja ja jumalia piestäväksi. Kratoksen mythoksesta kiinnostuneille kivana bonarina tarina paljastaa, mitä hemmon perheelle oikein kävi ja mistä ikoninen punavalkonaamio oikein juontaa juurensa.

Sotajumalan temput ovat pääsääntöisesti tuttuja sarjan veteraaneille. Aiemmasta PSP-versiosta napattu ohjaustapa ja PlayStation 3:n God of War III:sta saadut pelilliset uudistukset on yhdistetty toimivaksi kokonaisuudeksi. Ainoastaan PSP (tässä tapauksessa PSP Go) itsessään osoittautuu jälleen vähemmän kuin täydelliseksi alustaksi nopeatempoisiin taistelupeleihin ergonomiansa takia. Ainakaan itse en ole vieläkään löytänyt hyvää tapaa sormien asetteluun peleissä, jossa kaikki napit ovat käytössä.

Asevalikoimapuolella voimakas keihäs + kilpi -yhdistelmä (Arms of Sparta) mahdollistaa tehokkaiden hyökkäysten lisäksi iskujen torjumisen myös liikkeessä. Ominaisuus on hyödyllisempi miltä se ehkä kuulostaa, ja Kratoksen perinteiset ketjun päässä heiluvat terät jäävät usein narikkaan heilahtelemaan. Erilaisten taikavoimien ja mytologisten esineiden käyttö varmistaa taistelukentän kaaoksen.

Vastapuolelta löytyy tutusti laumoittain kaatuvia perussotilaita eri univormuissa sekä valtavia pomotaisteluita kreikkalaisten myyttien hirviöiden kanssa. Pikkukivana lisänä Ghost of Spartassa minipelitapahtumien napit ovat PS3-veljensä tavoin niiden "oikeista" sijainneista peliohjaimessa. Tämä auttaa isojen ja näyttävien loppukohtausten sujuvuutta ja vähentää ärsyttävää toistoa.

Ghost of Sparta on taatusti parasta A-ryhmää, mitä audiovisuaaliseen toteutukseen PSP:n taistelupeleissä tulee. Pienelle ruudulle on ängetty paljon yksityiskohtia ruudunpäivityksen siitä kärsimättä. Urahduksia ja säilänsivalluksia säestävä musiikki taipuu asianmukaisesti välillä naurettavan eeppisiin sfääreihin. Sen sijaan pelimoottorilla toteutetuissa välinäytöksissä kaukaa katsottavaksi tarkoitetun grafiikan karuus iskee hieman silmään.

Sodan jumalan uuden tulemisen suurin ongelma ei ole niinkään sen toteutuksen laatu, vaan koko sarjaan pikkuhiljaa hiipinyt kyvyttömyys uudistaa itseään. Toimivaa kaavaa ei herkästi olla rikkomassa, mutta laadukas toteutus ei kykene enää täysin korvaamaan yleistä innovaation puutetta. Tosin kiihkeimmät fanit tykkäävät taatusti tästäkin osasta. Sen verran laskelmoidusti Spartan Aave on rakennettu. Kaipaisin kuitenkin koko sarjalta rohkeasti uudistettua konseptia, koska saman pelin voi tehdä vain muutaman kerran.