Nintendogs + Cats

Tulemme mahtavasti toimeen, Rambo ja minä. Heitän palloja, se hakee ne. Käymme pitkillä lenkeillä, leikimme ja yritän opettaa pennulle temppuja, kun taas tämä päättää opettaa minulle malttia. Eikä mikään palkitse samalla tavalla kuin kuolainen kieli poskelle.

Iso juttu Nintendogs + Catsissä on tietysti se, että peli on upouudelle Nintendo 3DS:lle. Alussa poimittava pikku koiranpentu piirtyy siis ruudulle täydessä 3D-loistossaan ja näyttää yksinkertaisesti herttaiselta. Paljon söpömmäksi ei peli voisi tulla. Verrattuna konsolin muihin lanseerauspeleihin Nintendogs + Cats on tyyni ja rauhallinen kokemus, jossa silmien ei tarvitse tehdä yhtä paljon töitä uppoutuakseen 3D-näytön syvyyksiin.

Pentu elää omaa elämäänsä ruudun ulkopuolella ja on aina valmis uusiin haasteisiin. Nimesin oman kääpiöpinserini Ramboksi. Olisin suosinut dobermannia, mutta kääpiöpinseri on lähes yhtä hyvä valinta, ja pelin eri versiot tarjoavat mukavan valikoiman eri rotuja. Kaikki rodut alkuperäisestä Nintendo DS:lle julkaistusta Nintendogsista ovat mukana, ja joukkoon on saatu myös uusia tuttavuuksia.

Konsepti on miellyttävämpi ja vähemmän hysteerinen versio klassisesta Tamagotchista. Koiruli ei heitä veiviään, mikäli sen unohtaa hetkeksi omilleen, ja päivittäiselle hoivaamiselle on itse asiassa jopa yliraja. Vesikupin tuputtaminen Rambolle joka toinen minuutti ei tee siitä sen onnellisempaa, sillä virtuaalilemmikkikin kaipaa stimulaatiota.

Lemmikki saa kaipaamaansa toimintaa esimerkiksi kävelylenkeillä, joilla kohdataan myös muita Mii-hahmoja. Pelissä on myös joitakin ostettavia leluja ja kilpailuja, joihin osallistua. Rambon on kuitenkin myös opittava tavoille. Stylus-kynän avulla lemmikilleen voi osoittaa tehtävän, samalla kun itse sanoo tempun nimen kolme kertaa.

Puheentunnistus toimii täydellisesti, ja jopa meluisassa ympäristössä lemmikki ymmärsi komennot oikein. Komentojen lausuminen bussissa herätti tietysti outoja katseita kanssamatkustajilta, mutta se ei ole mitenkään poikkeavaa minulle.

Koira voi oppia vain kolme temppua kunakin päivänä, mikä ei vie muutamaa minuuttia kauempaa, ja ennen pitkää pelkkä Rambon katselu käy tylsäksi. Sitä varten pelissä on kolmenlaisia kilpailuja. Kussakin voi kilpailla kahdesti päivässä, ja joukon paras on Lure Coursing -esterata, jossa koira on opastettava maaliin mahdollisimman nopeasti. Mukana on myös temppu- ja frisbeekilpailuja. Ensimmäinen näistä hyödyntää Augmented Reality -kortteja ja asettaa pennun todelliseen ympäristöön, mikä varmasti vetoaa nuorempiin pelaajiin.

Keskeisin ongelma Nintendogs + Catsissä on täysi haastavuuden puute. Pelaaja ei oikeastaan voi epäonnistua missään, ja harvat pelin ominaisuuksista voidaan edes luokitella peliksi. Lisäksi rajoitteet pennulle opetettavien temppujen ja pennun kanssa käytävien kilpailujen määrässä rajoittavat hyödyllisen peliajan noin puoleen tuntiin per päivä. Vaikka tämä voi olla täysin riittävä määrä nuoremmille pelaajille tai satunnaisharrastajille, pelissä ei ole samanlaista etenemisen tunnetta kuin esimerkiksi Kinectimalsissa.

En väitä, että Nintendogs + Cats olisi merkityksetön. Henkilökohtaisesti olisin kuitenkin kaivannut jotain päämäärää tai tarkoitusta, joka motivoisi pelaamaan. Vaikutelmaa ei paranna sekään, että peli tuntuu varsin samanlaiselta kuin edeltäjänsä - enemmänkin päivitetyltä versiolta kuin jatko-osalta.

Pelin suurin yksittäinen lisäys ovat jo nimessäkin esiintyvät kissat. Ennen kuin kissaihmiset innostuvat on kuitenkin mainittava, että kissan saaminen edellyttää melko pitkällistä pelaamista koiralla. Koko kissa-asia tuo mieleen sitaatin Shigeru Miyamotolta, jonka mukaan Nintencatsin tekeminen ei tuntunut sopivalta Nintendolle. Peli paljastaa nopeasti syyn siihen. Kissat ovat yksinkertaisesti kissoja; ne eivät juurikaan kiinnitä huomiota pelaajaan ja käyttävät valtaosan ajasta vain laiskotellen. On turhaa yrittää opettaa kissaa tottelemaan nimeään, koska se ei yksinkertaisesti kuuntele. Niiden kanssa ei voi myöskään kisailla, niille ei voi opettaa uusia temppuja ja ne toimivatkin lopulta lähinnä vain näytönsäästäjinä. Niitä on kiva katsella, mutta karvaisen pinnan alla ei ole mitään pelillistä sisältöä.

Nintendogs + Cats on silti hyvä valinta nuoremmille pelaajille. Se on suloinen, helposti ymmärrettävä, eikä pelissä voi mennä vikaan. Henkilökohtaisesti pelasin aikoinaan Nintendogsia niin pitkään, että kyllästyin, ja huolimatta Rambon ilmeisistä kolmiulotteisista avuista, ei uusi osa jaksanut pitää mielenkiintoa yllä muutamaa päivää pidempää. Ehkä Rambolle pitäisi julkaista ilmoitus, jotta se saisi hieman sopivamman omistajan - jonkun innostuneemman kuin kaiken kokeneen pelitoimittajan.