Red Faction: Battlegrounds

Playstation Networkissa ja Xbox Livessä julkaistu Red Faction: Battlegrounds on alkupala ennen kevätkesän pääateriaa, Red Faction: Armageddonia. Se sijoittuu Marsin avaruustukikohtiin, mutta juuri muuta yhteistä spin-offilla ei ole pääsarjan kanssa. Battlegrounds hylkää hahmon takaa kuvan toiminnan ja siirtää kuvakulman lintuperspektiiviin ajoneuvopohjaisen toimintapelin puitteissa.

Peli on käytännössä suunniteltu neljän pelaajan moninpelikarkeloksi, jossa pelaajat voivat taistella toisiaan vastaan esimerkiksi rantakirpulla, tankilla tai mechillä. Kaikilla ajoneuvoilla on omat erikoisominaisuutensa. Esimerkiksi rantakirppu on nopea, mutta heikosti aseistettu ja huonosti panssaroitu. Tankki sitä vastoin on kömpelö, mutta kestää osumia ja ampuu vaikka kentän toiselle laidalle maisemaa särkeviä kranaatteja. Kokemuspisteitä keräämällä käyttöön avautuu myös uusia ajokkeja ja päivityksiä olemassa oleviin ajokkeihin.

Idea on paperilla ihan toimiva, mutta käytännössä peliltä vievät pohjan sisällön niukkuus ja varsinaisen pelimekaniikan keskinkertaisuus. Otteluille raamit luovat pelimuodot edustavat periperinteisiä tappomatseja, kukkulan kuningasta ja lipunryöstöä. Näiden pohjana toimii vain muutama pienikokoinen kenttä, joista yksikään ei ole millään muotoa ikimuistoinen. Lisäksi kaikki kentät eivät sovi kaikkiin pelimuotoihin, vaan osassa kenttiä on käytettävissä vain yksi. Peli käykin turhan tutuksi jo puolessa tunnissa.

Sisällön niukkuus ei ole kuitenkaan pelin ainoa riippakivi. Battlegroundsia painavat myös ajoneuvojen ohjaamiseen liittyvät ongelmat. Periaatteessa Red Faction: Battlegrounds toimii kuin mikä tahansa kahden tatin ohjaukseen luottava ylhäältä kuvattu räiskintä. Vasemmalla tatilla ohjataan ajokin menosuuntaa, kun taas oikea vastaa tähtäyksestä. Ohjaustuntuma on kuitenkin kankeahko, ja pelaajien ollessa eri puolilla kenttää kamera zoomaa niin kauas kentästä, että omaa ajokkiaan alkaa olla jo vaikea havaita kaiken romun ja punaruskean värityksen myllerryksestä. Epähuomiossa on mahdollista ajaa ajokki roimuihin jumiin, mikä on helppoa saalista vastapuolen tankeille.

Ajoneuvot eivät myöskään tunnu olevan täysin tasapainossa keskenään. Tappomatseissa raskas aseistus jyrää helposti nopeammat mutta heikommat ajoneuvot, kun taas satunnaisesti ilmestyvien lippujen kuskaamiseen keskittyvä lipunryöstö suosii nopeita ajokkeja. Kentille ripotellaan myös erilaisia power-uppeja. Niillä voi esimerkiksi hankkia lisävauhtia, lisäsuojaa tai gravitaatiomiinoja, jotka imaisevat kaiken lähistöllä olevan sisäänsä. Ne eivät silti suuremmin tunnu tasapainottavan peliä, vaan lähinnä lisäävät otteluiden sinänsä ihan viihdyttävää kaoottisuutta.

Battlegroundsin paras puoli onkin eittämättä sen räjähtävä kuvamaailma. Ladattavaksi peliksi osin tuhoutuvat ympäristöt ovat näyttävän näköisiä, ja kranaattimyrskyssä ruudulla todella tapahtuu ilman sen suurempaa hidastelua.

Tekniset avut eivät lopulta kuitenkaan paljoa paina vaakakupissa, kun Red Faction: Battlegrounds on pelillisesti ontto ja mielikuvitukseton. Se nojaa yksinomaan moninpelinsä varassa, sillä yksinpeli koostuu vain kourallisesta harjoitustehtäviä, jotka pelaa läpi hetkessä. Ne tosin tuovat esiin häivähdyksen pelin potentiaalista. Esimerkiksi yhdessä tehtävässä tarkoituksena on puolustautua alati kiihtyvää vihollisvyöryä vastaan tankilla. Mitä peli olisi voinut olla, jos kamppailua päästäisiin harrastamaan Horde-tyyliin kolmen kaverin kanssa hieman laajemmilla kentillä?

Peli kaipaisi ehdottomasti monipuolisempaa sisältöä pitääkseen otteessaan. Harvalukuiset pelimuodot ja suppeat kentät eivät jaksa kiinnostaa pitkään, eikä itse pelimekaniikkakaan ole virheetön. Isoista räjähdyksistä jaksaa riemastua muutaman erän verran, mutta lopulta käteen jää kysymys, miksi Battlegroundsia pelaisi, kun tarjolla on vastaavia parempiakin pelejä. Myös nettipelaajien vähyys voi muodostua ongelmaksi, ellei pelisohvalle löydy kavereita.