Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
FacebookFacebook
arvio

Duke Nukem Forever

Ikuisuusprojekti on viimein valmistunut. Yli neljäntoista vuoden kehityshelvetti kuitenkin näkyy ja tuntuu, ja fanien kovat odotukset jäävät lunastamatta.

Tämä on mainos:

Duke täyttää jättimäiset kouransa kahdella extra-valtaisalla silikonirinnalla. Sekunteja myöhemmin hän on edennyt strippiluolan vessaan, jossa hän tsekkaa itseään peilistä ja myhäilee: "Damn I look goooood." Duke kusaisee sitten lattialle, poimii huuhtomatta jääneen pökäleen käsiinsä ja lemppaa sen kaakeleille. "I've got balls of steel!"

On kulunut 15 vuotta siitä, kun viimeksi vietin aikaa maailman lapsellisimman herttuan parissa. Hän oli silloin todella cool, jykeväleukainen ja habaisa Clint Eastwoodin ja Arnold Schwarzeneggerin ristisiitos. Tänään hän on muinaismuisto, sangen väsähtänyt hahmo, jonka jutut eivät paljoa naurata. Dukella on ollut rankkaa ysärin jälkeen, ja ajan kirot tulevat nyt niskaan kympillä.

Duke Nukem Forever on ollut kehitteillä 14 vuotta ja viisi kuukautta. Muistan, kuinka se oli yksi vaikuttavimmista demoista vuoden 1998 E3:ssa. Olin penkkini reunalla, ja artikkelini pursui superlatiiveja George Broussardin esittelyn jäljiltä. Tämä tulisi olemaan supermahtava jatko-osa yhdelle 90-luvun tärkeimmistä toimintapeleistä, ja se ilmestyisi vuonna 1999. Aikaa kului ja kaikki meni pieleen.

Forever saapui viimein, kun Borderlands-studio Gearbox hoiti hommat loppuun. Pelistä oli tullut traaginen soppa vanhaa ja uutta, sekä parhaita hetkiä toimintapelien viimeiseltä 15 vuodelta. Sekoitettuna keskenään ne muodostavat sotkun, jonka identiteetti on täysin hukassa.

Peli alkaa, kun avaruushirviöt Duke Nukem 3D:stä hyökkäävät taas maahan. Naiset ovat jälleen pulassa ja pelastajaksi nousee tietysti Duke. Tapahtumat pyörähtävät käyntiin polygoniköyhässä kasinossa ja etenevät sitten Las Vegasin kaduilta Nevadan aavikolle ja Hooverin padon tunneleihin.

Periaatteessa kyseessä on viehättävän retro toimintapeli ensimmäisestä perspektiivistä, mutta ilman innovaatioita kuten Call of Dutyn tallennuspisteitä tai Halon kompassia. Pelissä on paikoin hieman etsittävä sitä oikeaa ovea, josta edetä. Ja voin ihan arvostaa tätä, ainakin teoriassa. Menneinä aikoina tätä kutsuttiin labyrinttipohjaiseksi kenttäsuunnitteluksi. Tänä päivänä se on poissa muodista. Mutta pidän ideasta, ettei pelaajaa jatkuvasti taluteta joka nurkan ja kiemuran läpi. Se luo illuusion tilasta, mitä suuresti arvostan. Se toimi erinomaisesti Duke Nukem 3D:ssä.

Edeltäjän labyrinttirakenne hohtaa välillä mukavasti lävitse, mutta suurimmaksi osaksi Duke Nukem Foreverin kentät ovat pöljästi suunniteltuja. Useaan otteeseen törmäsin tilanteeseen, jossa kentässä haahuilu tuntui vain päämäärättömältä ja sattumanvaraiselta. Vihollisten sijoittelu on myös hämmentävää. Verrattuna edeltäjäänsä Foreverin kenttäsuunnittelu ei ole läheskään yhtä hyvää. Vaikka Duke Nukem 3D:n kentissäkin oli toki omat ongelmansa, olivat ne silti oman aikansa huippua.

3D Realms panikoi nähdessään, miten lajityyppi kehittyy ajan kuluessa. Osa kentistä on kuin heikosta Quake-kloonista, osa on plagioitu Halosta (etenkin monster truck -kaahailu), kun taas osa suorastaan kirkuu Half-Lifen ideoita.

Gearbox puolestaan on lisännyt mukaan itsestään täyttyvän elinvoiman ja asepriorisointisysteemin Halon tapaan, mikä hämmentää suuresti. Tämä ei sovi peliin ollenkaan ja tuhoaa suuren osan siitä persoonallisuudesta, joka Duke Nukem 3D:llä oli.

Peli tuntuukin sekavalta. Siitä on selvästi aistittavissa, että kehitys on aloitettu useaan otteeseen alusta. Kehittäjät ovat yrittäneet vetää vaikutteita kunkin ajan suurista nimistä ja sovittaa ne jotenkin Duke Nukemin maailmaan. Lopputulos on malliesimerkki tilkkutäkkipelistä, jonka tekijät ei koskaan osannut päättää, mitä se lopulta haluaa.

Pienennä itsesi, aja törmäilyautoa, suurenna itsesi, räiski helikopterista, aja monster truckia, muutu näkymättömäksi, kaahaile trukilla, hyppele hampurilaisilla, kiipeile pilvenpiirtäjänseinää, pysäytä putoava hissi - peli heittää eteen kaikkea. Ja kaikki elementit tuntuvat siltä kuin ne olisivat vain heitetty vitsillä mukaan, sillä pelattavuus kärsii. Toisaalta ainakaan vaihtelun puutteesta ei voi valittaa.

Tämä on mainos:

Tulistaisteluiden osalta Duke on toimiva, ainakin joskus. Poliisisiat ensimmäisestä osasta tarjoavat edelleen hyvän vastuksen. Ensin ne hyökkäävät tuliasein, mutta osumaa ottaessaan nakkaavat varusteet maahan ja syöksyvät raivopäisesti kimppuun. Tämä luo kamppailuihin ihan mukavan dynamiikan.

Paljon huonompaa työtä peli tekee lentävien vihollisten kanssa. Pelin ehkä ärsyttävin piirre ovat viholliset, jotka teleporttaavat jatkuvasti taakse. Usein ne myös himmailevat ilmassa pikkuriikkisinä kohteina, ja juuri kun niihin saa ohjattua kunnon tulen, ne katoavat noin vain paikalta ja lasautavat laserilla Duken selkään. Lähes yhtä tuskastuttava on Octobrain, joka liikkuu kömpelösti, mutta heittelee hankalasti vältettävää romua suoraan päin näköä.

Viholliset ovat myös umpityhmiä ja usein epätasapainoisen vaikeita. Jotkut kuolevat parista laukauksesta, kun taas toiset, vähemmän uhkaavat, eivät tahdo talttua millään ja voivat nakata Duken maihin yksinkertaisella iskulla. Joskus pelissä kuolee useita kertoja putkeen, mikä luonnollisesti alkaa ennen pitkää ottaa päähän. Duke tuntuu yhdellä hetkellä maailman tehokkaimmalta tappokoneelta, ja vain minuuttia myöhemmin kaikkien aikojen nyhveröimmältä ja heikoimmalta sankarilta.

Graafisesti Duke Nukem Forever on ruma peli kauttaaltaan. Se on myös ihmeellisen epätasainen, ja kuvanlaatu vaihtelee yksiselitteisesti hirveästä keskinkertaiseen. Etenkin alkupään kentät ovat sekä teknisesti että suunnittelultaan karmeimpia, mitä olen peleissä koskaan nähnyt. Loppupään kentät sen sijaan näyttävät paremmilta, ja tunneleihin sijoittuvat vaiheet voisivat ihan kivoine valaistuksineen melkein näyttää uudelta peliltä. Mutta silti taso ei koskaan nouse hyväksi. Partikkelitehosteet kuten savu ja tuli lähentelevät naurettavuuden rajoja, ja jopa animaatiot ovat surkeita ja alkeellisia.

Huono grafiikka ei olisi ehkä niin paljon häirinnyt, elleivät konsoliversiot latailisi aivan liian pitkään. Playstation 3:lla ja Xbox 360:lla latauskatkot ovat häiritseviä, eivätkä vähiten siksi, että koko kenttä on ladattava uudelleen, jos ja kun pelissä kuolee. Usein tällainen lataus vie jopa minuutin. PC:llä lataustaukojen kesto on lyhyempi.

Äänimaailma on yhtä heikolla tolalla kuin grafiikat. On kuitenkin todettava, että joihinkin kenttiin on ujutettu varsin komeita ja hauskoja musiikkikappeleita, joita yleensä kuulee elokuvissa. Esimeriksi pulmaan ratkaisua etsiessään taustalla saattaa soida epäilyttävästi Disneyn lastenelokuvia muistuttavaa leikkisää musiikkia. 3D Realms hyödyntää myös Gears of Warista tuttua äänitehostetta merkitsemään tulitaistelun päättymistä. Fiksu toiminto, joka toimii myös tässä kontekstissa hyvin.

Itse Duke Nukemin ääninäyttely toimii parhaimmillaan vain siedettävästi, joskin jotkin one-linerit ovat semihauskoja. Paikoin esiin nouseva rock-musiikkikaan ei saa liekehtimään.

Foreverin moninpeli tarjoaa pientä helpotusta moniin yksinpelin ongelmiin, mutta se ei missään nimessä kykene kilpailemaan lajityypin jättiläisten kuten Call of Duty: Black Opsin tai Halo: Reachin kanssa. Kenttäsuunnittelu on kuitenkin moninpelissä melko onnistunutta, ja aseet toimivat tarkasti, aivan kuin myös monet kerättävät pommit. Harmittavasti latausajat latistavat tunnelmaa myös moninpelin puolella.

Toisin kuin ikuisuusprojekti Prey, Duke Nukem Forever ei onnistu tekemään peli-ideoista omiaan ja päätyy sameaksi sopaksi sirpaleisia ja vääristyneitä vaikutteita. Jos 2K Games myisi tätä ladattavana pelinä edulliseen hintaan, monet vioista voisi katsoa läpi sormien. Mutta täysihintaisena pelinä Foreveriä on vaikea suositella, kun kaikki tuntuu alusta loppuun väljähtyneeltä keitokselta vuodelta 1997.

Kuka tietää, ehkä viiden lisävuoden viimeistelyllä pelistä olisi voinut tulla oikeasti hyvä.

Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
Duke Nukem Forever
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
+
Vaihtelua riittää, haastava, joitakin mukavia pulmia
-
Vanhentuneet grafiikat, epätasainen kuvanpäivitys, umpityhmät viholliset, vaisu äänimaailma, pitkät lataustauot, vanha rakenne

Täydentävä mielipide

Kimmo Pukkila
Joskus olisi vain parempi luovuttaa hyvän sään aikana. Duke Nukem Forever on selvästi ollut ongelmallinen projekti jo alusta alkaen, ja lopputulos on väkisin väännetyn oloinen sekametelisoppa.

Pelin suttuisen ja elottoman grafiikan voisi vielä antaa anteeksi, mutta kun taistelutkin tuntuvat tylsiltä, ei pari lentävää lausetta paljoa pelasta. Pelillä on kyllä hetkensä, mutta aivan liian usein suunnittelussa on sorruttu ikäloppuihin ideoihin ja samojen vihollisten mielikuvituksettomaan vyörytykseen. Käsittämättömänä kontrastina mukana on latautuva Ego-suoja, ja myös kannettavien aseiden määrä on rajattu kahteen. Nämä ominaisuudet sopivat Haloon ja Call of Dutyyn, mutta Duke Nukemin kuuluisi olla vanhan koulukunnan räiskintäpeli. En halua kyykkiä laatikon takana odottamassa energian latautumista, vaan vapauttaa täyslaidallisen täysin kaistapäisiä aseita, täysin kaistapäistä vihollisarmadaa vastaan.

Vihollisista puheen ollen, pelin vaikeustaso heittelee tuskastuttavasti läpi pelin. Etenkin muutamat pomotaistelut on onnistuttu toteuttamaan turhauttavasti, ja niissä on periaatteessa opittava kantapään kautta, mitä kannattaa tehdä. Kaipaisin myös aseisiin enemmän potkun tunnetta. Kyllä haulikko lähietäisyydellä tappaa, mutta usein vihollisia saa röpötellä pitkän tovin ilman minkäänlaista reaktiota, ennen lopullisen laakin synnyttämää koomista räsynukketehostetta.

Toisaalta peliin on sentään yritetty luoda kunnollista rytmitystä toimintakohtausten välille. Väliin asetetut pulmanratkontaosuudet ovatkin pelin ehkä jopa parhaimpia paikkoja. Eikä monster truck -kaahailukaan täysin typerä veto ole, vaikka ajofysiikka onkin kömpelö. Osa näistä välikohtauksista on selvästi lainattu muista peleistä, mutta ainakin kehittäjät ovat ymmärtäneet ujuttaa kohtauksiin myös plagioinnin tunnustavan vitsin. Mikä saattaa jopa hymähdyttää.

Duke Nukem Forever nojaa pitkälti nostalgia-arvoonsa. Kovimmat Duke-fanit saanevat kiksinsä ihan vain Duken lentävistä lauseista (jotka ovat kuluneita ja mauttomia), mutta meille muille kyseessä on pelillisesti vanhentunut, hiomaton ja osin jopa ärsyttävä räiskintä, joka ei tarjoa mitään, mitä muut pelit eivät olisi jo tehneet paremmin. Se on aika iso ero edeltäjään, joka vei aidosti lajityyppiä eteenpäin. 4/10

Käyttäjäarviot

  • FallenStar14
    Duke Nukem Forever - Kauan odotettu kuninkaan paluu Aina vuodesta 1997 asti odotettu ja ikuisuudelta tuntuneen kehityshelvetin läpi käynyt... 7/10
Tämä on mainos: