Ms. Splosion Man

Ms. Splosion Man lähtee liikkeelle tismalleen samasta tilanteesta kuin edeltäjänsä. Samasta keitoksesta josta edellinen antisankari syntyi, nousee tiedemiesten kauhuksi ylös myös pinkki räjähtelijä, jolla ainoana tarkoituksena tuntuu olevan kaiken vastaatulevan atomeiksi pirstominen. Päällisin puolin seikkailu onkin varsin samankaltainen edeltäjänsä kanssa, jopa kontrollit ovat identtiset kuten myös ongelmanratkaisua painottava kenttädesign.

Twisted Pixel on kuitenkin kääntänyt anarkiamoottorinsa täysille neitipuolista massaräjäyttäjää suunnitellessaan. Populaarikulttuuriviittauksia on toki nähty peleissä ennenkin, koskaan aiemmin niitä ei vain ole lyöty kehiin 10 sekunnin välein. Neiti itse hoilaa jatkuvalla syötöllä vanhoja tyttöpoweri-klassikoita särkyvällä äänellä, mikä ärsyttää huomattavasti vähemmän miltä kuulostaa. Kenttäsuunnittelussa puolestaan irvitään milloin Marion, milloin Sonicin tai vaikkapa Mega Manin kustannuksella. Huumorintaju pelissä on erinomaisesti kohdillaan eikä hymy kaikkoa korvista tiukkoinakaan hetkinä.

Mutta niitä tiukkoja hetkiä sitten piisaakin koko rahan edestä. Vaikeustasoa on nostettu edeltäjästä huomattavasti, mikä on pääsääntöisesti vain hyvä asia. Ongelmia joutuu pohtimaan tosissaan ja tasoloikinnassakin on reippaasti haastetta jo heti ensimmäisestä maailmasta lähtien. Jostain kumman syystä vaikeustasossa ei vain ole oikeastaan minkäänlaista logiikkaa, sillä helppoa kenttää saattaa aivan yllättäen seurata tuskaisen vaikea kenttähirvitys ja päinvastoin. Paikoitellen vaikeutta lisää myös pelin taipumus kelata kameranäkymää kauemmas. Tällä tavoin pelaajalle toki annetaan laajempi näkymä tapahtumiin, mutta kun ruudussa tapahtuu koko ajan jotain eikä sinänsä kaunis ja värikylläinen ulkoasu ole suoraan sanottuna niitä selkeämpiä, etenemisen fokus hukkuu tällöin milloin mistäkin syystä. Yleisimmillään itse Neiti Sploosio katoaa taustoihin, ärsyttävimmillään sinne katoaa etenemiseen vaadittava erikoispuku tai pommi.

Kokonaisuuteen nämä pienet mokat vaikuttavat kuitenkin varsin vähän. Peli tarjoaa vaihtelua todella reippaasti ja ongelmat ovat pirullisuudessaan kieltämättä todella kekseliäitä virityksiä. Super Mario Worldin tapaan kenttien välillä liikutaan isommalla maailmankartalla, eikä salaisuuksissa ole pihtailtu. Pelin läpäisseille luvassa on vielä entistäkin vaikeampi Hardcore-pelitila. Yksinpelin ohella tarjolla on myös varsin mainio yhteistyöpeli kaverin kanssa, josta palkintona on peräti kokonaan erilainen loppu. Kun sisällön määrä yhdistetään haasteeseen, pelin elinikä on reippaasti pidempi kuin mitä kesälomillaan ehtii pelaamaan.

Ms. Splosion Man petraa liikaa itseään toistaneesta edeltäjästään reilusti, mutta täysosumaan Twisted Pixel ei yllä vieläkään. Peli peliltä suoritus kuitenkin paranee ja Ms. Splosion Man on jo todella lähellä pikkuklassikon statusta. Hurja määrä pääsääntöisesti hyvätasoista sisältöä ja erinomainen huumorintaju puoltavat silti ostopäätöstä, kunhan turhautuminen ei pelota liiaksi.