Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
FacebookFacebook
arvio

Ico and Shadow of the Colossus Collection

Kaksi kulttimaineesta nauttivaa peliä PS2-kaudelta ilmestyy nyt teräväpiirtoversioina PS3:lle, vieläpä yksissä kansissa. Jos nämä missasi aikanaan, eikä edellistä konsolisukupolvea löydy kaapista, on tämä erinomainen tilaisuus valistaa itseään ja kokea jotain erikoista.

Tämä on mainos:

Ensimmäisen kerran vuonna 2001 ilmestynyt Ico oli pelisuunnittelija Fumito Uedan ensimmäinen projekti ohjaajana, pääsuunnittelijana, pääanimaattorina ja taiteellisena ohjaajana. Tämän lisäksi hän myös maalasi pelin kansikuvan itse, Giorgio de Chiricon The Nostalgia of the Infinite -maalauksen inspiroimana. Kunnianhimoa tältä ei siis ainakaan puuttunut.

Aivan yksin Fumito ei peliä kuitenkaan tehnyt, vaan tärkeimmäksi yhteistyökumppaniksi nousi tuottaja Kenji Kaido. Yhdessä he värväsivät vielä kaksi ohjelmoijaa, neljä taiteilijaa sekä yhden pelisuunnittelijan, muodostaen tulevan Team Icon peruskiven.

Tämä on mainos:

Icon takana oli ajatus pelistä, joka olisi erilainen muista genrensä edustajista, edustaisi kauttaaltaan taiteellista estetiikkaa ja tapahtuisi fiktiivisessä mutta realistisessa ympäristössä. Tämä ajatus muotoutui monien teknisten haasteiden kautta todella vaikuttavaksi peliksi.

Pelin päähenkilö on nuori, sarvipäinen poika nimeltä Ico. Tämän sarvet ovat paha enne, ja niinpä hänet viedään veden ympäröimään linnaan, jossa hänet lukitaan kiviseen sarkofagiin. Vangitsijoiden poistuessa Ico kuitenkin pääsee vapaaksi ja kohtaa pian kauniin tytön, joka puhuu tuntematonta kieltä. Tätä vainoavat oudot varjo-olennot, ja Ico joutuukin pakoreittiä etsiessään puolustamaan tätä muuten autiolta vaikuttavan linnan vaaroilta.

Ico and Shadow of the Colossus Collection

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseessä on kolmiulotteinen tasohyppely Prince of Persian tapaan, jossa yksinkertaisen ongelmanratkaisun kautta edetään ulos valtaisasta kivilinnasta. Varjo-olennot luovat mutkia matkaan, mutta eivät useimmiten muodosta kovin suurta uhkaa Icolle. Ongelmana onkin, että nämä haluavat retuuttaa tytön varjoulottuvuuteensa ja tätä täytyy jatkuvasti suojella. Tyttö ei varsinaisesti tee mitään itse, vaan tätä täytyy viedä mukana joko kädestä pitäen tai huutamalla. Kärsimättömämpi pelaaja saattaa välillä päätyä huutamaan myös kotikatsomon puolella, koska pelin tahti on kaikin puolin verkkainen.

Kokemuksena Ico on todellakin taiteellinen, ja se on kääntynyt teräväpiirtoaikaan hämmästyttävän hyvin. Pelin ulkoasu oli jo aikanaan kehuttu, ja suuri osa sen visuaalisesta vaikutelmasta nojaa linnan arkkitehtuuriin ja mittakaavaan. Orgaanisemmat efektit ovat luonnollisesti ikääntyneet hieman enemmän, mutta kokonaisvaikutelma on edelleen vaikuttava, ja graafinen suunnittelu on kauttaaltaan korkeatasoista.

Icon musiikki istuu näihin maisemiin kuin kirsikkapuu keisarilliseen puutarhaan ja auttaa uppoamaan syvemmälle pelin tunnelmiin. Tunnelmointi onkin suuri osa Icon viehätyksestä, ja se vaatii pelaajaltaan ehdottomasti oikean mielentilan. Se ei ole peli, jota pelataan kiireessä tai suoritusmielellä, vaan osuus kerrallaan, nautiskellen. Tähän nähden uuteen julkaisuun lisätyt saavutukset eivät aivan istu tunnelmaan.

Ico and Shadow of the Colossus Collection

Ainoa pahemmin vanhentunut osa Icoa on sen käyttöliittymä. Kaiken yllä lepää tietty siirappimainen hitaus ja lievä epätarkkuus, ja kun tämä yhdistetään välillä vikuroivaan kameraan ja hieman harvassa oleviin tallennuspisteisiin, syntyy ajoittain valitettavia tilanteita, joissa harha-askel johtaa ikävään takapakkiin. Kaikkeen tottuu, mutta tässä kohtaa pelille täytyy antaa ikänsä anteeksi.

Anteeksiantaminen myös kannattaa, koska Ico on edelleen harvinaislaatuinen ja koskettava pelikokemus, jossa yksinkertaisista elementeistä on kehrätty kiehtova, enimmäkseen dialogia vailla oleva kertomus. Sen estetiikka on kovin japanilaista, mutta samaan aikaan se on todellakin omaperäinen.

Shadow of the Colossus ilmestyi puolestaan 2005, ja se on vähintäänkin Icon henkinen perillinen. Fumito Ueda on myös todennut, että ainakin hänen tulkintansa mukaan se sijoittuu samaan jatkumoon, aikaan ennen Icoa. Peli kehitettiin runsaammalla 35 hengen tiimillä, jonka jäsenet valittiin armottomilla kriteereillä. Ueda on myöntänyt, että projektiin pyrkineistä 500 taiteilijasta vain yksi tai kaksi olivat hänen vaatimallaan tasolla. Nämäkin joutuivat tekemät lukuisia vedoksia töistään ennen kuin ohjaaja oli tyytyväinen.

Colossuksen päähenkilö on hieman vanhempi nuorukainen Wander, jonka rakastettu on kuollut. Saadakseen tämän sielun takaisin rajan takaa hän lupaa toismaailmallisille voimille kaataa kuusitoista valtaisaa kolossia maagisen miekkansa avulla.

Peli onkin näin hyvin puhdaspiirteinen ja yksinkertainen. Wander ratsastaa hevosellaan pitkin maita ja mantuja, miekan johdattaessa hänet kolossien luokse. Muita vihollisia hän ei matkallaan kohtaa, eikä kyllä paljoa muutakaan, yksinäisyyden ollessa yksi pelin ehdottomista teemoista. Kolossit itsessään ovat aivan omanlainen kokemuksensa, ja olivat aikanaan suorastaan mullistava innovaatio.

Ico and Shadow of the Colossus CollectionIco and Shadow of the Colossus Collection

Valtaisat viholliset ovat kirjaimellisesti osa taistelukenttää, ja sankarin täytyy ensin paikantaa näiden heikkoudet miekallaan, ja sitten survoa näitä kunnes kolossista aika jättää. Ongelmana on vain se, että maalina voi olla jättiläisen otsa, noin 50 metriä maanpinnasta. Tämän vuoksi Wanderin täytyy kiivetä kolossin kehoa pitkin, tarraten karvoihin sekä luusta muodostuneisiin ulokkeisiin päästäkseen kohteeseensa. Sanomattakin on selvää, ettei jätti tällaisesta tykkää ja koettaa ravistella Wanderin irti itsestään.

Kokemus on aivan omaa luokkaansa. Kolossit ovat kaikki tunnistettavia yksilöitä omine kuvioineen, ja niiden peittoamiseen vaaditaan jonkin verran kekseliäisyyttä ja pitkää pinnaa. Epäonnistuminen tapahtuu yleensä otteen pettämisen muodossa, jolloin Wander paiskautuu takaisin maahan. Huonossa tapauksessa tältä lähtee henki, kun taas "hyvässä" sankarin täytyy kiivetä takaisin kolossin huipulle, mikä voi muodostua pidemmäksikin urakaksi. Jättiläisen kaataminen on kuitenkin onnistuessaan todella palkitseva elämys.

Wanderin ajoittaisena vihollisena kolossien lisäksi toimii Icon tapaan kamera, joka saattaa päättää valita uuden kuvakulman juuri väärällä hetkellä. Näistä pyörähdyksistä seuraa tarpeettoman usein matkalippu maan kamaralle, mutta kokemuksen karttuessa tätäkin "lisähaastetta" oppii kompensoimaan jonkin verran.

Pelin maailma on tunnistettavissa Icosta, ja se sisältää sangen tuttua arkkitehtuuria. Maisemien taso ei ole notkahtanut tippaakaan, vaan niiden suunnittelussa on ainoastaan kehitytty. Siinä missä ensimmäinen peli oli paljolti sidottu linnaan, tapahtuu Colossus lähes kokonaan ulkoilmassa. Pelin maailma on karu, ja väripalettia on tietoisesti haalistettu tämän autiuden korostamiseksi. Yksioikoista meno ei silti ole, sillä maastonmuodoissa piisaa aina tasangoista kanjonien kautta luoliin asti.

Ico and Shadow of the Colossus Collection

Graafisesti peli on ikääntynyt samalla tapaa edeltäjänsä kanssa. Rakennukset, maastot ja taustat näyttävät hyviltä, mutta orgaaniset elementit kuten viitat ja Wanderin hevonen ovat hieman pökkelömäisiä. Kolossien voi onneksi katsoa olevan liikkuvia rakennuksia, ja nämä näyttävät edelleenkin sangen vaikuttavilta ja muistettavilta.

Musiikit ovat nyt teemaan sopivasti muhkeampia ja eeppisempiä, ja ne nostavat pulssia kiitettävästi Wanderin keikkuessa kolossien riepoteltavana. Siinä missä Icoa pelattiin vahvasta takakehnosta, istutaan kolossin varjossa tuolin reunalla ohjainta puristaen.

Kyseistä ohjainta tulee myös välillä kirottua, sillä Team Ico on säilynyt tavoilleen uskollisena myös ohjauksen suhteen. Ohjaaminen ei aina ole aivan niin nopeaa ja tarkkaa kuin sopisi toivoa roikkuessaan jättiläisen selkäkarvoista. Kaikkeen tottuu, mutta kokemus voi olla etenkin tuoreemmalle pelaajasukupolvelle hieman kömpelön tuntuinen.

Shadow of the Colossus on henkisesti selvästi sukua Icolle, mutta kokemuksena hyvin erilainen. Molemmat ovat silti erinomaisia, pelien historiaan jälkensä tehneitä luomuksia, jotka ovat edelleen tuoreita ja ehdottomasti pelaamisen arvoisia myös 2010-luvulla. Vaikka tykkäisikin vain toisesta, on paketti silti ostamisen arvoinen.

Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
Ico and Shadow of the Colossus Collection
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Omaperäisyys, tunnelma, elämyksellisyys, maisemat
-
Ikääntynyt ohjaus, molemmat pelit hieman lyhyitä
Tämä on mainos: