Sengoku
Paradoxin huomio on kiinnittynyt tällä kertaa Japanin historiaan, ja etenkin sen myrskyisään Sengoku-kauteen tässä samaa nimeä kantavassa strategiapelissä.
Sengoku viittaa taistelevien valtioiden aikakauteen, joka kesti Japanissa suunnilleen 1400-luvun puolivälistä 1600-luvun alkuun. Sen katsotaan varsinaisesti alkaneen 1467 kymmenen vuotta kestäneellä Onin-sodalla, jossa Hodokawat ottivat yhteen Yamanoiden ja näiden liittolaisten kanssa. Tässä onkin vähintään hedelmällinen pohja suurelle strategiapelille.
Paradoxin huomio on ollut kallistumassa Japanin suuntaan jo hetken aikaa, mutta Sengoku ottaa aiheesta viimeinkin kaiken irti. Pelin karttaa ensi kertaa katsoessa saattavat nuudelit kaatua näppikselle, sillä eri klaanien ja provinssien määrä on vähintäänkin kunnioitettava. Kun sitten ottaa huomioon että klaaneilla on omat johtajansa, näillä vaimonsa, jälkeläisensä, sukunsa, liittolaisensa, jne, joilla kaikilla on omat kykynsä ja ominaisuutensa, voi keveämmästä strategiasta pitävillä alkaa nousta hiki otsalle.
Kyllä, Sengoku on Crusader Kingsin vahva perillinen siinä, että se keskittyy nimenomaan henkilöhahmoihin ja diplomatiaan. Sen varsinainen sotastrateginen osuus on siihen verrattuna kevyt ja yksinkertainen, mutta niin on myös ydinkäyttöinen jäänmurtaja. Tätä peliä ei pelata hilpeästi huitaisemalla, vaan pelaajan täytyy pohtia pitkään ja hartaasti omaa strategiaansa ennen kuin pelin edes poistaa paussilta ensimmäistä kertaa.
Päällimmäinen tavoite Sengokussa on tulla Japanin hallitsijaksi, joka tarkoittaa että pelaajan tulee hankkia itselleen 50% kaikista provinsseista, ja myös pitää nämä hallinnassa vähintään kolme vuotta. Valmiita aloitusasetelmia tarjotaan neljän historiallisen sotakampanjan muodossa, mutta pelaaja voi myös lähteä ns. omille teilleen, joko yksin tai moninpelissä.
Shoguniksi pääsemiseen hankaluus riippuu paljolti siitä mistä päättää aloittaa. Suuren klaanin johtaja on jo valmiiksi hyvissä asemissa, mutta kunnianhimoisempi aloittaa yhden provinssin ihmeenä joka hiljaa juonittelee itselleen liittolaisia ja perustaa oman klaaninsa, raivostuttaen näin entisen klaanijohtajansa. Isonakaan herrana ei ole helppoa, koska jokainen muu suvunpää pyrkii tekemään juurikin saman tempun, ja jos oma poika ei ole suosituin vaihtoehto klaaninpääksi kun kuolema korjaa alkuperäisen hahmon, tyssää peli siihen.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PC
- Pelityyppi:Strategia
- Kehittäjä:Paradox Interactive
- Julkaisija:Paradox Interactive
- Pelaajia:1
- Julkaisupäivä:13 syyskuu 2011


















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









