Suomi
Gamereactor
arviot
The Gunstringer

The Gunstringer

Nukketeatteri ei ole niitä tavallisimpia peliviitekehyksiä. Splosion Man -peleistään tunnettu Twisted Pixel kuitenkin näyttää, että naru-ukoistakin saa varsin viihdyttävää peliviihdettä Kinect-kameraohjauksen kera.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kuolema, kosto ja ilkeästi virnistävä marionetti. Ulvova yleisö ja lavalle lentävät ruusut. Yksinäisen tukkimiehen ja krokotiilin rakkauden hedelmä. Kaikkea tätä ja muuta on The Gunstringer, tyyliltään varmasti yksi omaperäisimpiä pelejä, mitä hiljan on tullut vastaan. Perinteinen kostotarina villin lännen viimeisestä auringonlaskusta on kuultu jo monesti, muttei vielä kertaakaan tällä tavoin esitettynä.

Pelaaja ohjaa naruissa roikkuvaa Gunstringeriä aivan kuin oikeaa marionettia, kiskomalla nukkea haluttuun suuntaan toisella kädellä, toisen käden hoitaessa tähtäyksen. Hauskasti esimerkiksi pomotaisteluissa nukkea paiskotaan lopuksi toista nukkea vasten aivan kuin lapsuuden figuurileikeissä. Pelatessa yhdistelmä toimii samalla tavalla kuin esimerkiksi Child of Eden tai Sin & Punishment, mutta aavistuksen epätarkempana. Esimerkiksi ampuminen hoituu samalla tavalla kuin edellämainituissa maalaamalla maksimissaan kuusi ruudulla näkyvää kohdetta ja nykäisemällä kättä ylöspäin, mukamas rekyyliä mallintaen. Siinä missä aiemmissa lajityypin peleissä ohjaus on toteutettu millintarkkaan nopeuteen pyrkien, Gunstringerin ohjaamisessa ja tähtäämisessä on ärsyttävää viivettä, mikä johtaa usein esimerkiksi rotkoon retkahtamiseen, kun hyppy ei lähtenytkään juuri sillä sekunnilla kuin piti.

Lievästi viipyilevän ohjauksen pystyy kuitenkin antamaan anteeksi muun sisällön loistaessa. Kenttäsuunnittelussa on mukavasti vaihtelua ja asearsenaalikin vaihtuu matkan edetessä väliaikaisesti esimerkiksi haulikkoon tai samuraimiekkaan, mikä samalla myös muuttaa taistelumekaniikkaa eri tyyliseksi. Välillä taas tasoloikitaan sivuttaiskuvakulmasta, välillä pudotaan alaspäin esteitä väistellen ja niin edelleen. Kenttä toisensa jälkeen on tarkasti suunniteltua ja loppuun asti hiottua tavaraa ja pelaaminen pysyy mielekkäänä aina loppumetreille saakka.

Hyvän kenttäsuunnittelun kruunaa loistava tyylitaju ja hillittömän hauska huumori. Sen lisäksi että peli on varsin hyvän näköinen, esiintymislavan, esittäjien ja yleisön välinen kikkailu on hauska oivallus ja hyvin toteutettu sellainen. Aina välillä pelaajaa muistutetaan nukkeja ohjaavista ihmisistä, jotka kesken pelin saattavat esimerkiksi asetella lavasteita kohdalleen tai Monty Python -tyylisesti pistää vastustajia likoon. Välianimaatioissa puolestaan yleisö hirnuu ja pelkää liioitellusti, mutta harvinaisen hauskasti. Pisteenä iin päälle pelin lopetus on yksi omaperäisimmistä ja hauskimmista hiljan näkemistäni ja laittoi oikeasti pohtimaan, oliko se häiritsevä, nerokas vai molempia. Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon.

Tämä on mainos:

Noin neljän tunnin mittaisena The Gunstringer ei ole varsinaisesti pisin peli koskaan, mutta hurja määrä avattavaa ja piilotettua sisältöä lisää pelin ikää reilusti. Taalat kannattaa muutenkin latoa tiskiin jos Kinect television edestä löytyy, sillä näin omaperäistä ja hauskaa peliä joutuu muidenkin konsolien kirjastoista etsimään urakalla. Jos tämä julkaistaan joskus Playstationin Movelle tai Wiille, olen ensimmäisenä jonossa ostamassa, sillä tahmeahko ohjaus on ainoa selkeä heikkous kokonaisuudessa. Twisted Pixelin poppoo on kieltämättä lahjakasta sakkia mitä viihdyttämiseen tulee, mistä The Gunstringer seisoo toistaiseksi kirkkaimpana esimerkkinä.

The Gunstringer
The GunstringerThe Gunstringer
HQ
Tämä on mainos:
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Tyylitaju ja huumori, erinomainen kenttäsuunnittelu, paljon avattavaa sisältöä
-
Tahmea ohjaus, kerran pelattuna lyhyehkö.
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
The GunstringerScore

The Gunstringer

ARVIO. Kirjoittaja Tero Kerttula

Mainiota tyylitajua ja huumoria tarjoava marionettipistoolisankari viihdyttää Kinectin omistajia Xbox 360:llä.



Ladataan seuraavaa sisältöä